27. huhtikuuta 2001
Teksti:

Ennen muinoin sivistyneistö piti kotimaisia elokuvia heppoisena viihteenä, jonka tekijöillä oli vain kaupallisia intressejä. Oli käsitys oikea tai väärä, vuosien saatossa se on hautautunut historiaan.
    Nykyään uusissa suomalaisissa elokuvissa yritetään silmä kovana nähdä laatua ja tärkeitä inhimillisiä pointteja. Uusille kotimaisille toivotaan mediassa hyvää menestystä, mutta niiden odotetaan myös olevan tekijöidensä idealismin tuloksia. Ei mielellään ajatella, että joku tekisi elokuvia pelkästään rahasta.
    Paitsi Pasi ja Mika Kemmo, Ponterosan ohjaajat.
    Ponterosa on yhdistelmä alapäähuumoria, mallityttöjä ja Tony Halmeen aggressioita uimarantamiljöössä. Kemmot ovat tunkeneet elokuvaansa mahdollisimman monta yleisöä vetävää pikkubudjetin elementtiä. Kyse on rahasta, minkä he myöntävät avoimesti.
    Tässä ei pitäisi olla mitään ihmeellistä, sillä ei kai elokuvia tarvitse tuottaa siltä pohjalta, että ne tekisivät tappiota.
    Jotain erikoista Kemmojen puuhissa silti on, sillä Ponterosa on herättänyt enemmän keskustelua kuin mikään kotimainen elokuva aikoihin. Ammattikriitikoita lukuun ottamatta moni ei ole käynyt katsomassa sitä, joten keskustelu ei ole oikeastaan koskenut Ponterosaa vaan Ponterosa-keskustelua.
    Pienen palstatilan rajoittamat kriitikot eivät voineet käsitellä aihetta kovin laajasti: useimmille riitti yksi tähti ja jokin sutkaus todistamaan, että kriitikko ei ole tosikko vaikka komediaa haukkuukin.
    Haastattelin Kemmoja tv-Maailmaan otsikolla ”Loistavat Kemmon pojat”, mitä Helsingin Sanomien Mikael Fränti paheksui kolumnissaan mainontana. Dramaturgi Outi Nyytäjä sai Fräntin ”harvinaisen hyvästä” kolumnista kimmokkeen soitella ja yhtyä valitukseen.
    Nyytäjä ei ollut nähnyt elokuvaa, mutta syitä puhelimeen tarttumiselle oli paljon. Dramaturgi puhui vuolaasti suomalaisen kulttuurin erikoisuuksista ja jostain ”ironiasta, joka kääntyi mainostukseksi”.
    En myöntänyt olevani mikään väärinymmärretty ironikko vaan totesin, että on ok, jos tekstini mainostaa Kemmojen elokuvaa (katsojalukujen perusteella epäonnistuneesti), eihän minulla ole mitään heitä vastaan.
    Uuden elokuvan tekijöiden haastatteleminen on aina myös ajankohtaisen työn pr:ää, minkä kaikki tietävät ja yleensä hyväksyvät. Jos tekijät ovat tunnustettuja, ankarat makumooseksetkin antavat puffille siunauksensa.
    Kun Kari Hotakaisen romaaniin perustuva Klassikko oli esitetty Berliinin elokuvajuhlilla, Helsingin Sanomat uutisoi, että joku oli käynyt pyytämässä nimikirjoituksia elokuvan näyttelijöiltä. Vaikka ”tapaus” ei olisi ylittänyt edes 7 Päivää -lehden uutiskynnystä, hs julkaisi sen. Ovathan Hotakainen, Kari Väänänen, Aki Kaurismäki ja Martti Suosalo virallisia hyviä tyyppejä, joiden elokuvaa sietääkin vähän mainostaa.
    Tätä menoa Mika ja Pasi Kemmo eivät koskaan tule olemaan virallisia hyviä tyyppejä. Siksi heidän tekeleestään pitäisi vaieta, ja siksi tuntuu jotenkin makealta jatkaa suurta Ponterosa-keskustelua.

Lauri Lehtinen
Kuva: FS-Film oy