12. huhtikuuta 2001
Teksti:

Outi Lehto pyörittelee käsissään muovisia kasviksia. ”Mitä ruokia söisit, jotta saisit päivässä 15 grammaa kuitua?” ravitsemusterapeutti Asta Myyrinmaa kysyy.
    ”En ainakaan jauhelihaa”, Outi vastaa ja alkaa latoa pöydälle muoviporkkanoita ja styroksisia leivänpaloja.
     Outi on kymmenen ja puolivuotias turkulaistyttö. Hän harrastaa street dancea ja hänen lempiruokaansa on spagetti.
    Outilla on myös takanaan kymmenen vuoden tiedeura. Hän ja 700 muuta lasta ovat koko elämänsä ajan tuottaneet aineistoa Turun yliopiston tutkimusprojektiin nimeltä STRIP. Sen on määrä selvittää, miten yksilöllinen terveysohjaus varhaislapsuudessa vaikuttaa riskiin sairastua sepelvaltimotautiin vanhempana.
    Arpa valitsi Outin a-ryhmään. Niinpä hän on vauvaiästä alkaen syönyt tavanomaista terveellisemmin.
    Kahdesti vuodessa neljän päivän ajan jokainen hänen nauttimansa suupala kirjataan ruokapäiväkirjaan, ja kahdesti vuodessa hän käy tutkijalääkäreiden syynissä. Tutkijat seuraavat tarkasti Outin kasvua: neurologista kehitystä, luuston rakennetta, veren rasvoja.
    Myös b-ryhmäläiset pitävät ruokapäiväkirjaa ja tutkijalääkärit mittailevat heitä. Mutta heitä tai heidän perheitään ei ole opastettu sen kummemmin kuin muitakaan suomalaisia. Heidän tehtävänsä on toimia verrokkeina.
    Kymmenen ensimmäisen ikävuotensa aikana lapset ovat todistaneet, että veren rasva-arvot paranevat merkittävästi, kun ruokavalion eläinrasvat korvataan kasvirasvoilla vauvaiästä alkaen. a-ryhmäläisten veressä kolesterolia on 3-10 prosenttia vähemmän kuin b-ryhmäläisten.
    Tutkimusprojektin johtajaa Olli Simelliä tämä ilahduttaa. ”Ero on todella merkittävä. Meta-analyysit osoittavat, että mitä nuorempana kolesteroliarvot saadaan alas, sitä pienempi on todennäköisyys sairastua sepelvaltimotautiin”, professori Simell sanoo.
    ”10 prosentin ero 70-vuotiaiden kolesteroliarvoissa merkitsee sitä, että sairastavuus vähenee 20 prosenttia. 60 vuoden iässä 30 prosenttia ja 50 vuoden iässä 40 prosenttia. Kovasti yksinkertaistaen tästä voisi päätellä, että näistä lapsista yhdenkään ei pitäisi elämänsä aikana sairastua.”
    Tarkoitus on seurata STRIP-lapsia kaksikymppisiksi asti.

Strip on tutkimushanke, jota kansainväliset tiedepiirit ihailevat ja kadehtivat. Missään muussa tutkimuksessa ei ole yhtä pitkään ja johdonmukaisesti seurattu ravitsemusneuvonnan vaikutusta lasten terveyteen.
    Samalla se on myös esimerkki eettisesti hankalasta tutkimuksesta. Tiettyyn rajaan asti tarkoitus pyhittää keinot, mutta mihin raja vedetään, kun koekaniinina on ihmislapsi?
    Kun tutkimusta aloiteltiin 1980-luvun lopussa, varsinkin amerikkalaiset tutkijat olivat suomalaisten suunnitelmista huolissaan. ”Sekä Yhdysvalloissa että Ruotsissa oltiin ehdottomasti sitä mieltä, että alle kolmevuotiaiden ruokavalioon ei saa puuttua”, Simell kertoo.
    ”Tutkimuksesta nousi valtameren takana aika iso haloo. Sikäläiset tutkijat olivat varmoja, että maitorasvojen korvaaminen kasvirasvoilla niin varhaisessa iässä aiheuttaisi lapsille kasvuhäiriöitä.”
    Strip-lapset ovat sittemmin osoittaneet pelon turhaksi, ja nyt suomalaisten tutkimusta pelkästään kiitellään.
    Maallikkoa tutkimusasetelma silti yhä askarruttaa. a-ryhmäläiset perheineen varmasti yhtyvät Simellin iloon 3-10 prosentin kolesterolierosta, mutta verrokkiryhmäläisten näkökulmasta tutkimusjohtajan riemu tuntuu aavistuksen rienaavalta. Vertailukohta toki tarvitaan, mutta onko oikein, että ainoastaan puolet tutkimukseen osallistuvista perheistä saa uusimman tutkimustiedon mukaista neuvontaa?
     ”Veren kolesteroliarvot ovat molemmissa lapsiryhmissä niin hyviä, ettei arvoista tarvitse kummankaan ryhmän perheissä olla huolissaan”, Simell sanoo.
    ”Ennen tätä tutkimusta ei tiedetty, miten ohjaus pidemmän päälle vaikuttaa, ja siihen uskottiin liittyvän jopa merkittäviä riskejä. Nyt tiedämme, että veren rasva-arvoihin voidaan varhaislapsuudessa vaikuttaa edullisesti ilman haittoja. Verrokkiryhmä on tieteellisesti korvaamattoman arvokas tässä projektissa.”

Parhaiten STRIP-projektin eettisyyttä puolustaa se, miten hyvin perheet ovat pysyneet mukana tutkimuksessa. Tuhannesta perheestä on kymmenen vuoden jälkeen jäljellä vielä 70 prosenttia.
    Professori Simell korostaa lisäksi, että sepelvaltimotaudin ehkäisemiseen tähtäävissä tutkimuksissa on tärkeää tutkia nimenomaan lapsia.
    ”Johonkin ihmiset tietysti aina kuolevat, mutta sepelvaltimotauti tappaa erityisesti suomalaisia suhteellisen nuorena. Tämä hanke aloitettiin, koska tajuttiin, että on tarpeetonta vain odotella, että ihminen saa ensimmäisen veritulpan, ja katsoa vasta sitten, voidaanko jotain vielä tehdä. Olennaisia taudin ehkäisyssä ovat ruoka-, elintapa- ja liikuntatottumukset, ja nehän muotoutuvat pitkälti jo lapsuudessa.”
    STRIP-projektissa saatua tietoa on määrä levittää neuvoloissa, joten tieteellisen tarkka täsmäravitsemus on ennen pitkää kaikkien suomalaislasten saatavilla.
    Vallan toinen eettinen kysymys on se, miten pitkälle yleistä terveyskontrollia on mielekästä ulottaa. Esimerkiksi akatemiaprofessori Elianne Riska Åbo Akademista on huomannut, että ihmiset ovat alkaneet pitää kehoaan koneistona, joka hyvin huollettuna kestää pidempään.
    Riska hiukan hymähtää lääketiedeuskoiselle terveysfanatialle, jota STRIP-hankekin tietyssä mielessä edustaa. ”Ihmisillä on vankka usko siihen, että oikealla ravinnolla pystytään ratkaisemaan lähes kaikki pulmat. Kuitenkin suositukset oikeanlaisesta ruokavaliosta ovat vuosien varrella vaihdelleet kovastikin.”
    Myös Lehdon perhe on huomannut, että asiantuntijat neuvovat yhtenä päivänä yhtä ja toisena toista. ”Siihen ei vain pidä suhtautua liian vakavasti”, Outin isä Pertti sanoo.
    Perhe lähti mukaan STRIP-hankkeeseen, koska Outin vanhemmat olivat muutenkin kiinnostuneita terveellisestä ruokavaliosta. Ruokapäiväkirjojen täyttämisessä on tietysti oma vaivansa, mutta muuten tutkimus ei juuri häiritse perheen elämää.
    Outikaan ei vaikuta erityisemmin kärsivän koehenkilön osastaan. Mitä nyt välillä näyttää hieman pitkästyneeltä, kun tutkijatäti selittää, että tupakka haisee pahalta. Mutta kestäähän tuon, tapaamisia on sentään vain pari vuodessa.
    STRIPin seuraava haaste taitaa olla edessä hyvin pian: miten neuvonta onnistuu, kun lapset tulevat murrosikään?
    ”Tähänkään kysymykseen ei saada varmaa vastausta ilman verrokkiryhmää”, Olli Simell sanoo.

Sanna Sommers
Kuva: Mika Ranta