12. huhtikuuta 2001
Teksti:

Kaksi äitiä ja vähän ongelmia. Siinä pähkinänkuoressa kahden naisen lapsiperheiden arki, kertoo Kristiina-instituutin tutkijan Paula Kuosmasen raportti Äitien ja lesbojen arkipäivän tilanteita – performatiivis-diskursiivinen tarkastelu.
    Sosiaali- ja terveysministeriön Naistutkimusraporttisarjassa julkaistua tutkimusta varten Kuosmanen haastatteli yhdeksää naista, jotka joko elivät tai olivat eläneet parisuhteessa toisen naisen kanssa. Tutkimuksessa lesboäidit mainitsivat kahdesti joutuneensa arjessa tilanteeseen, jota he pitivät hankalana.
    ”Analysoimistani 131 tilanteesta vain pari kuvasi ongelmallisia tapahtumia, vaikka niitä nimenomaan haastatteluissa kysyttiin”, Kuosmanen sanoo.
    Ensimmäinen haastatteluissa mainittu ongelma liittyi nelivuotiaan Hanneksen saunareissuun biologisen isänsä kanssa. Hän ei ollut koskaan nähnyt miestä alasti ja säikähti isänsä alastonta vartaloa. Toinen vaikea arjen tilanne oli murrosikäisellä tytöllä, joka ei halunnut kertoa perhesuhteistaan kavereilleen.
    Kolmen lapsen sosiaalisen äidin Tellu Kaupin kokemukset ovat hyvässä sovussa Kuosmasen tutkimustulosten kanssa. Pieniä ongelmia on, mutta muuten kahden naisen perheen arki sujuu hyvin.
    ”Eräitä vaikeita sukulaisuussuhteita lukuun ottamatta perhemuotomme ei ole aiheuttanut suoranaisia ongelmia. Emme jätä tilaa virhetulkinnoille silloin kun on kysymys merkittävistä tilanteista esimerkiksi päiväkodissa, koulussa tai työpaikalla”, Kauppi sanoo.
    Kaupin kaltaisten sosiaalisten äitien elämää on helpottanut asenteiden muuttuminen suvaitsevaisemmiksi.
    ”1990-luvun alussa ulkopuolisten oli vaikea ymmärtää äidin kumppanin roolia arjen tilanteissa. Esimerkiksi päiväkodeissa hänet nähtiin yksinhuoltajaäitiä auttavana ystävänä. Nykyisin kumppanilla on enemmän sosiaalisen vanhemman rooli, etenkin kun hän on alusta lähtien toiminut vanhempana”, Kuosmanen arvioi.

Naista rakastavat naiset eivät Kuosmasen tutkimuksen mukaan mieltäneet itseään usein lesboiksi vielä 1990-luvun alussa. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin naissuhteessa elävät äidit ja vanhemmat toimivat lesboina tilanteen mukaan.
    ”Emme ole lesboperhe. Perhe ei ole lesbo, vaikka jotkut sen jäsenistä saattavat olla. En pidä itseäni lesbona, koska se ei kuvaa seksuaalisuuttani tai sukupuoltani riittävän kattavasti. Minuuteni koostuu lukemattomista eri osa-alueista, joista vanhemmuus on tällä hetkellä yksi tärkeimmistä. Perheeni kannalta vanhemmuuteni on ensiarvoisen tärkeää. Seksuaalisuuteni kuuluu vain minulle ja puolisolleni, ei lapsillemme, muusta yhteiskunnasta puhumattakaan”, Kauppi sanoo.
    Kuosmanen ei muuttaisi termejä, mutta pitää niitä turhan yksioikoisina. Hänen haastattelemiensa äitien mukaan sana ”lesbo” yliseksualisoi heidät turhan herkästi, vaikka lapsen ja vanhemman suhde ei ole seksuaalinen.
    ”Kun sana ’lesbo’ liitetään vanhemmuus-termiin, saattaa tapahtua ajatusnyrjähdys sellaisille ihmisille, jotka eivät asiaa tunne, ja sana yhdistetään virheellisesti äidin ja lapsen suhteeseen”, Kuosmanen sanoo.
    Seksuaalinen tasa-arvoisuus ry:n (Seta) puheenjohtaja Tiia Lampela arvioi, että neljän viiden viime vuoden aikana naisparit ovat alkaneet hankkia enemmän lapsia yhdessä.
    Myös Kuosmanen on tutkimuksissaan havainnut saman ilmiön. Nuorempi sukupolvi yhdistää lesbouden ja vanhemmuuden mutkattomasti, ja synnytyslaitokset, neuvolat ja tarhat suhtautuvat kahden naisen perheisiin asiallisesti.
    Moni asia on muuttunut entiseen verrattuna. ”Tutkimukseni lukeneet nuoret lesbot pitävät 1990-luvun alkua aivan esihistoriallisena aikana,” Kuosmanen toteaa.

Sandra Saulo
Kuva: Hans Nissen

Kouluissa vaietaan seksuaalisuudesta

”Homojen lapsia kiusataan koulussa”, väittävät mies- ja naisparien adoptio-oikeuden vastustajat usein.
    Väite ei ole perusteeton, sillä kouluissa homoseksuaalisuudesta vaietaan niin systemaattisesti, että lapset oppivat pienestä pitäen vieroksumaan muuta kuin heteroseksuaalista käyttäytymistä.
    ”Heteroseksuaalisen parin ympärille keskittyvä ydinperhe on ainut perheen malli, jota kouluissa tarjotaan”, kertoo tutkija Jukka Lehtonen Helsingin yliopiston sosiologian laitokselta. Hän on tutkinut koulun suhdetta seksuaalivähemmistöihin 1990-luvun puolivälistä saakka. Paraikaa hän tekee väitöskirjaa heteronormatiivisuudesta koulun käytännöissä.
    Raija Nummelinin tutkimus kouluissa jaettavista seksuaalivalistuslehtisistä vahvistaa Lehtosen havainnon. Valistuslehtisissä homoseksuaalisuus mainitaan yleensä vain kerrottaessa sukupuolitaudeista, erityisesti hi-viruksesta. Biseksuaalisuutta ei Nummelinin tutkimissa lehtisissä mainittu lainkaan ja vain kahdessa homoseksuaalisuus mainittiin muussa kuin sukupuolitautien yhteydessä.
    Myös oppikirjoissa heteroseksuaalisuus on normi ja muunlainen seksuaalisuus poikkeavaa käytöstä. Teppo Heikkisen tutkimuksen mukaan yläasteilla ja lukioissa käytettävissä kirjoissa ihmissuhteista ja rakkaudesta puhuttaessa tunteiden kerrotaan aina kohdistuvan vain vastakkaiseen sukupuoleen.

Suomen koulujärjestelmä on virallisesti hyvin sukupuolineutraali. ”Tietyssä mielessä se on puute. Neutraalius tässä asiassa tarkoittaa helposti, että seksuaalisuudesta vaietaan kokonaan”, Jukka Lehtonen sanoo.
    Vuodesta 1994 opetussuunnitelmat on laadittu koulukohtaisesti, joten koottua tietoa koulujen sukupuolivalistuksesta ja -asennekasvatuksesta ei ole. ”Suomen laki kieltää sukupuoleen ja sukupuoliseen suuntautumiseen perustuvan syrjinnän, joten kyllä kouluissakin pitäisi olla selväsanaiset linjaukset siitä, miten syrjiminen estetään”, Lehtonen sanoo
    Hänen mielestään sopiva aika aloittaa seksuaalikasvatus on esikoulussa tai päiväkodissa, kun lapset alkavat homotella toisiaan. ”Siihen pitäisi puuttua heti. Lapsille pitäisi tehdä alusta asti selväksi, että minkäänlainen nimittely ei ole sallittua. Kuten ei myöskään toisen ihmisen koskettelu vasten tämän tahtoa.
    ”Koulujen tarjoamaa seksuaalikasvatusta sietäisi uudistaa muutenkin kuin vain seksuaalivähemmistöihin kuuluvien tai heidän lapsiensa suojelemiseksi. Valistus kertoo nimittäin ylipäänsä seksuaalisuudesta kovin vähän.
    ”Koulujen seksuaalivalistuksen perusteella nuorille syntyy kuva, että naisen seksuaalisuus on passiivisempaa kuin miehen ja että miehen seksuaalisuuteen liittyy enemmän nautintoa”, Lehtonen sanoo.
    ”Haastattelemani nuoret olivat kiinnittäneet huomiota muun muassa siihen, että kun lisääntymisopissa esitellään naisen sukupuolielimiä, kaavakuvista puuttuu klitoris kokonaan. Eihän se toki suoranaisesti liitykään lisääntymiseen, mutta en tiedä, onko sen paremmin hetero- kuin lesbonaisillekaan hyötyä siitä, että jätetään kertomatta, missä klitoris sijaitsee.”

Sanna Sommers