12. huhtikuuta 2001
Teksti:

Oikeastaan eniten Adolf Hitlerin ideoimassa ja saksalaisten toimeenpanemassa juutalaisten joukkomurhassa kauhistuttaa sen järjestelmällisyys. Natsit toimivat insinöörimäisen tehokkaasti. Kun minuuttiaikataulussa kolkuttanut juna toi karjavaunullisen juutalaisia sisään keskitysleirin portista, tulijat jaettiin kahteen ryhmään, työkykyisiin ja tapettaviin.
    Työkykyisille iskettiin koodinumero käsivarteen ja heitä pidettiin elossa niin kauan kuin heistä oli työntekijöiksi. Työkyvyttömät surmattiin ja heidän hiuksensa toimitettiin raaka-aineeksi Saksan tekstiiliteollisuudelle.
    Kellontarkka järjestelmällisyys on herättänyt jälkikäteen paljon kysymyksiä. Miten natsit onnistuivat paikantamaan juutalaiset miehittämistään maista? Kuinka he tiesivät uhrien syntymäajan ja-paikan sekä sukulaisuussuhteet? Miksi he pitivät kaikesta kirjaa?
    Järkälemäisessä kirjassaan ibm and The Holocaust kanadalaishistorioitsija Edwin Black väittää, että ibm:n tarjoama teknologia teki kansanmurhan tehokkuuden ja nopeuden mahdolliseksi. Saksalaisten käytössä oli aikansa tilastotointi-ihme, ibm:n kehittämä Hollerith-kone, sekä reikäkortit, joille pystyttiin rekisteröimään suuret määrät tietoa ihmisistä.
    Saksa oli 1930-luvulla ibm:n suurin ulkomainen asiakas. Natsihallinto käytti joka viikko miljoona reikäkorttia, joiden avulla se kykeni luokittelemaan ihmisiä rotuoppiensa mukaisesti. Pikkutarkka tilastointi antoi välineet niin sanotun lopullisen ratkaisun tehokkaaseen toteuttamiseen, kun sen aika tuli vuonna 1942.
    Paitsi Saksan hallintokoneisto myös sen talous oli riippuvainen Hollerith-koneesta ja reikäkorteista. Ne pitivät junat minuuttiaikataulussa ja teollisuuden pyörät pyörimässä.
    Blackin runsaat arkistofaktat puhuvat puolestaan: ibm:n välillinen osallistuminen juutalaisten vainoamiseen ja murhaamiseen on totta. Blackin mukaan ibm:n johto tiesi, mihin kortteja käytettiin, mutta sitä kiinnosti enemmän raha.
    Aina vuoteen 1942 saakka Saksan uskottiin hallitsevan sodanjälkeisen Euroopan markkinoita, eikä ibm halunnut menettää jalansijaansa niillä. Firma jatkoi yhteistyötään natsi-Saksan kanssa sodan loppuun saakka 90-prosenttisesti omistamansa saksalaisen Dehomag-yhtiön välityksellä, vaikka usa ja Saksa olivat katkaisseet viralliset kauppasuhteensa.
    IBM and The Holocaust on hyvä muistutus siitä, millaiset seuraukset pelkkään voitontavoitteluun tähtäävällä liiketoiminnalla voi pahimmillaan olla. Mutta valtavasta dokumenttivyörytyksestä huolimatta Black ei pysty paljastamaan ibm:n tapauksesta mitään ainutlaatuista.
    Natsi-Saksan kanssa tekivät taloudellista yhteistyötä monet muutkin, esimerkiksi orjatyövoimaa käyttäneet saksalaisyhtiöt kuten Daimler-Benz. Sitä paitsi moottoriteitä ja ohjuksia rakentanut Saksa olisi varmasti keksinyt ilman ibm:ääkin keinot juutalaisväestön luetteloimiseen.
    Hollerith ja reikäkortit otettiin käyttöön myös kaikissa Saksan miehittämissä maissa. Ranskassa vastarintaliikkeen aktiivit tuhosivat suuren osan koneista, mikä selittää Blackin mukaan sen, että kolme neljäsosaa Ranskan juutalaisista selvisi sodasta hengissä, kun esimerkiksi Hollannissa vain neljännes säästyi kaasukammiolta tai niskalaukaukselta. Vertailu ontuu, sillä Black ei ota huomioon muita tekijöitä: Hollannin ja Ranskan erilaista historiaa, kulttuuria ja sodanaikaista poliittista tilannetta kuten Ranskan kahtiajakautumista.
    Black tuntuu sokaistuneen arkistolöydöistään ja tekee reikäkorteista kovia johtopäätöksiä. Tunteisiin vetoava tyyli yhdistettynä kovin tekniseen ja yksipuoliseen tutkimusotteeseen antaa kirjalle tarkoitushakuisen sivumaun.
    Holokaustin olemuksesta on kiistelty vuosikaudet. Oliko se ainutlaatuinen murhenäytelmä – modernismin ja rationaalisuuden pimeä kääntöpuoli – vai vain yksi hirmuteko historian pitkässä sarjassa?
    IBM and the Holocaust ei tuo vastausta näin visaiseen kysymykseen. Osaltaan se kuitenkin valottaa natsien järjestelmällisyyttä: Black kertoo, miten juutalaisten massamurha toteutettiin. Tärkeämpään kysymykseen – miksi? – hän ei ota kantaa.

Ilkka Karisto
Kuvitus Hans Nissen

Edwin Black: IBM and The Holocaust. The Strategic Alliance Between Nazi Germany and America’s Most Powerful Company. Random House 2001.