12. huhtikuuta 2001
Teksti:

Hyvät tyypit ovat vallanneet työmarkkinat. Niin yksityisellä kuin julkisellakin puolella pätkätyösuhteet ovat luoneet uuden ihmistyypin, joka tietää vähän kaikesta, mutta ei kaikkea mistään. Nämä ihmiset tunnistaa työhaastattelussa paksusta suosituspinosta ja leveästä, joskin hieman epävarmasta hymystä. He pärjäävät ja täyttävät maan. Aika usein he ovat miehiä.
    Sitten on se toinen, vähän vanhanaikainen ihmistyyppi. Hän ei ole jännä, ihmeellinen ja seksikäs. Hän ei ole sellainen ihminen, johon rakastuisi kadun yli kävellessään ensisilmäyksellä. Hänet tunnistaa paneutumisesta, ahkeruudesta ja kiitettävistä todistuksista. Hän saattaa olla mies, mutta on tavallisesti nainen.
    Vaikka nämä työmarkkinoiden peräkammarin tytöt ja pojat eivät nykyään peri maata, he ovat monissa asioissa vertaansa vailla. Hyviä tyyppejä useammin he tietävät jotain asioista, joiden parissa ovat pitkään puurtaneet. Vaikka vuosien raporttipinojen ääressä istuminen on vienyt komean ryhdin ja hymykin on unohtunut, kun harmaassa toimistossa ei ole ketään jolle hymyillä, he tekevät luotettavasti sen, minkä osaavat ja lupaavat.
    Toisin on sieltä täältä työkokemusta ja koulutusta napsineen hyvän tyypin laita. Komean suositusnipun takana voi istua ihminen, joka on hyörinyt itsensä ja aivonsa uuvuksiin. Mitään pitkälinjaista kokemusta ei ole ehtinyt kertyä. Ikuinen sopeutuminen uuteen on syönyt omat näkemykset ja harkintakyvyn pois.
    Markkinointi sopii sinne minne se kuuluu, liikemaailmaan. Mutta kun kyse on todellisista asiantuntijoista, joiden pitäisi olla kunniallisia, luottamustaherättäviä ja objektiivisia, herää kysymys, toimiiko hyvä tyyppi -paketti.
    Minun puolestani ihminen saa olla epäkohtelias, ärsyttävä, jopa vastenmielinen, jos hän osaa asiansa.

Anna-Kaisa Pitkänen