Viagra-lääkäri lepuuttaa hermojaan Roomassa

T:Teksti:

Kun joku sanoo taikasanat viagra ja lääkäri, aikaansa seuraava suomalainen ajattelee varmasti ensiksi tiedotusvälineissä tiuhaan esiintynyttä Andreo Larsenia.
    Kyllä, juuri sitä boheemia lääkäriä, jolla on pitkät hiukset ja joka ajaa Alfa-Romeolla, kuuntelee Bachia ja reissaa Roomassa.
    Larsen viettää lempikaupungissaan Roomassa lähes kaiken vapaa-aikansa. Sitä jää Lastenlinnan kliinisen neurofysiologian erikoislääkärille ja Helsingin yliopiston kokeellisen neurologian dosentille kaikkien sivutoimien jälkeen noin kuukausi vuodessa.
    Larsen innostuu, kun yksi sivutoimista, Diakonissalaitoksen muusikkopoliklinikka, nousee puheenaiheeksi. ”Jos viulu ja moni muu soitin keksittäisiin nykyaikana, ne varmaan kiellettäisiin terveydelle haitallisina. Saman liikkeen toistaminen pidempään on ääreishermostolle harvinaisen rankkaa.
    ”Työ ammattimuusikkojen henkilääkärinä on herättänyt muitakin ajatuksia. ”Urheilijoita tuetaan taloudellisesti hyvin. Urheiluseuroihin liityttäessä tulee vakuutuksia ja muita. Toisin ovat muusikoiden asiat”, Larsen kertoo. ”Sinfoniaorkesterin frakeissa ei lue Orion.
    ”Musiikki on Larsenille sydämen asia. Säveltäjien joukossa on yksi nimi ylitse muiden: Johann Sebastian Bach.
    ”Varsinainen musiikillisten neronleimausten mies. Mielilevytykseni on Helmut Walkkan 1950-luvulla tekemät tulkinnat Bachista.
    ”Bachissa Larsenia viehättää tietynlainen systemaattisuus.
     ”Die Kunst der Fuge -teos sisältää 14 fuugaa. Samaa yksinkertaista teemaa on soitettu etu- ja takaperin ja keskeltä poikki ja sitten loppupuoli soitetaan vielä alun peilikuvana. Nöyrä mies käyttää nimensä sointuja b, a, c ja h vasta viimeisessä suurteoksessaan. Ja juuri, kun hän saa suurtyönsä valmiiksi, hän kuolee”, Larsen kertoo.
    Muusikkojen lisäksi Larsenilta on riittänyt aikaa myös erityisesti miesten terveydelle. ”Olen sanonut, että mies on maailman huonoin potilas. Hän kuolee mieluummin saappaat jalassa kuin tulee vastaanotolle”, Larsen sanoo.
    Hän julkaisi viime vuonna yhdessä pakinoitsija Jukka Ukkolan kanssa kirjan Terve, mies! Kirjan artikkeleissa Larsen käsittelee tuttuja vaivoja kuten sydän- ja verisuonisairauksia, masennusta ja alkoholin haittavaikutuksia.
    ”Alun perin kirjan piti syntyä jo ennen Viagraa käsittelevää teosta, mutta potenssiaihe muuttui silloin ajankohtaisemmaksi”, Larsen kertoo ja viittaa vuonna 1998 julkaisemaansa kirjaan Kyvykäs mies.
    Kyvykäs mies ja Larsenin profiloituminen Suomen Viagra-asiantuntijaksi oli osaksi sattumaa. Larsen kuului ainoana suomalaisena kansainväliseen tutkimusryhmään, joka tutustui Viagraan ennen sen markkinoille tuloa.
    Media tarttui aiheeseen ja teki Larsenista varsinaisen ilmiön. ”Koen, etteivät tutkijan velvollisuudet pääty tutkimukseen. Asiaan kuuluu myös kertoa siitä, mitä on saanut selville.
    ”Larsen on viettänyt Yhdysvalloissa ja Kanadassa kolme vuotta vierailevana tutkijana, mutta hänen ajatuksensa palaavat jatkuvasti Roomaan. ”Rooma on läntisen sivistyksen äiti, joka on hoitanut ja kasvattanut kreikkalaisen sivistyksen siemenen. Ja sitä paitsi siellä on hyvää ruokaa.
    ”Yksi Larsenin Rooman-asunnon naapuritalon seinistä on ollut paikallaan vuodesta 27 eKr., kun paikalle rakennettiin ensimmäinen julkinen kylpylä. Larsenin kotitalo on vuodelta 1565.
    Keskellä elävää historiaa on epäilemättä helppo unohtaa miesten ongelmat. Ja kaikki muutkin kurjat asiat.

Laura Halminen
Kuva: Lehtikuva