30. maaliskuuta 2001
Teksti:

Helsingin yliopiston oikeustieteellisestä tiedekunnasta kuuluu kummia. Sivullisten korviin on tihkunut nurinaa, että jotkut professorit ja tutkijat keskittyvät rahakkaisiin sivubisneksiin ja lyövät laimin tutkimus- ja opetusvelvollisuuksiaan.
    Mutta liikkeellä on myös päinvastaisia juttuja. Siviilioikeuden laitoksen vakuutus- ja vahingonkorvausoikeuden professori Mika Hemmo, 33, on tuotteliaan tiedemiehen ja kannustavan gradunohjaajan maineessa.
    Eikä syyttä. Hemmon meriittilista on mairitteleva. Hän valmistui oikeustieteen kandidaatiksi 22-vuotiaana, kirjoitti lisensiaattityönsä paria vuotta myöhemmin ja väitteli tohtoriksi täytettyään 26 vuotta. Nykyisen virkansa hän otti vastaan kolmekymppisenä.
    Lisäksi Hemmo on julkaissut liukuhihnamaisesti oikeustieteen käsi- ja oppikirjoja, istunut Lakimiesliiton hallituksessa ja juossut pitämässä alan koulutustilaisuuksia.
    Laiskempi ihminen voisi käyttää näitä saavutuksia keppihevosenaan ja jättää opiskelijat vähemmälle, mutta Hemmo ei. Tieteellisten ansioiden lisäksi hän on saavuttanut myös opiskelijoidensa varauksettoman kunnioituksen.
    ”Muhun hän teki lähtemättömän vaikutuksen”, sanoo Hemmon graduohjauksessa ollut oikeustieteen ylioppilas. ”Joskus proffien sosiaaliset taidot eivät ole mistään kotoisin. Hemmo on poikkeus”, kertoo toinen.

Ilman akateemista loppututkintoakituuttelevaa toimittajaa ymmärrettävästi jännittää astua näin valovoimaisen ihmisen työhuoneeseen. Pöydän takana istuu terävännäköinen mies, joka on pukeutunut harmaaseen pukuun ja hillittyihin silmälaseihin.
    Toimittajan mielessä syntynyt käsitys menestyjästä vahvistuu entisestään, mutta Hemmo estää turhaan ihasteluun sortumisen puhumalla itsestään vaatimattomasti.
    ”Minulla on ollut onnea, enkä suinkaan ole ainoa näin nuori professori. Heitä on nähty tiedekunnassamme ennenkin. Viransaanti riippuu siitä, millaisia paikkoja on auki ja ketä niitä hakee. En kuitenkaan olisi mennyt mihinkään maakuntayliopistoon. Sen verran olen helsinkiläinen”,
    Stadilaisuuden lisäksi Hemmolla on myös perhetausta, joka sopii hyvin luontevasti Helsingin yliopiston oikeustieteen professorille. Lakimiesmatrikkelissa on neljä muuta Hemmoa, jotka kaikki ovat Mika Hemmon sukulaisia.
    Kun lakimiehiä oli lähipiirissä, ammatinvalinta oli helppoa. ”Ikinä en ole muita töitä tehnyt. Kun aloitin opinnot 1980-luvun nousukaudella, vaihtoehdot olivat vähissä. Nykyistä it-alaa ei ollut, ja kauppis tuntui minusta vieraalta.
    ”Hemmon selitys nopealle valmistumiselleen on yhtä suoraviivainen. ”Yksinkertaisesti sanottuna olin kiinnostunut juridiikasta ja ilmeisesti tunsin oikeustieteellisen ajattelutavan läheiseksi. Ihminenhän oppii asioita sitä tehokkaammin, mitä enemmän ne häntä kiinnostavat.
    ”Puhetavaltaan Hemmo on lakimiehen perikuva. Hän kertoo asioista melko kuivasti mutta samalla kärsivällisesti ja perusteellisesti. Asiat pitää ymmärtää juuri niin kuin ne ovat eikä vähän sinnepäin.
    Opiskelijoistaan Hemmo puhuu vähintään yhtä lämpimästi kuin he hänestä. ”Ihailen nykyopiskelijoiden intoa ja kykyä ottaa tutkimattomia osa-alueita tarkastelun alle. Oma ikäluokkani suhtautui tutkielmien tekoon vähemmän kunnianhimoisesti. Kävimme läpi klassisia kysymyksiä, joista oli yleensä kirjoitettu jo paljon.
    ”Erityisesti Hemmoa ilahduttaa opiskelijoiden hyvä kielitaito. Sitä tarvitaan, sillä Suomen jäsenyys EU:ssa ja liiketoiminnan kansainvälistyminen ovat tuoneet suomalaisille juristeille lisää hyvää kielitaitoa vaativia tehtäviä.
    ”EU:n säätelemä kuluttajansuoja on laajentunut jatkuvasti uusille alueille. Eurooppalainen sopimus- ja vahingonkorvausoikeus tulevat varmasti yhtenäistymään yhä enemmän”, Hemmo ennustaa.
    Kehuja saa myös opiskelijoiden määrätietoisuus, jonka vahvistumisen syynä Hemmo pitää työpaikoista käytävää kilpailua: opiskelijat suunnittelevat uraansa alusta lähtien ja keskittävät siihen voimiaan ja aikaansa. Ja mikäli Hemmoa on uskominen, haahuilu ei ole muutenkaan muodissa oikiksessa.
    ”Minun on aika vaikea ymmärtää gradujen vääntämisestä käytävää suurta keskustelua. Valitetaan, että siihen kuluu monta vuotta ja terveyskin meinaa mennä. Luulen, että meidän tiedekunnassa podetaan melko vähän tutkielma-angstia. Keskeyttämisprosentti on hyvin pieni, ja voimme olla tyytyväisiä suoritettujen tutkintojen määrään.”
    Oikeustieteellisen ase ahdistusta vastaan ovat erilaiset projektit, joissa opiskelijat ovat mukana. ”Yleensä vähintään puolet tutkielmista valmistuu jo seuraavana lukuvuonna projektin päätyttyä”, Hemmo sanoo hieman ylpeyttä äänessään.
    Viime vuosina tosin myös juristien valmistumisajat ovat pidentyneet. Hemmo ei kuitenkaan moiti opiskelijoitaan laiskoiksi. ”Meillä opiskelijoiden valmistumista lykkää se, että moni työskentelee liki päätoimisesti opiskelun ohella.”

Opiskelijat eivät ole ainoita, jotka ovat kiitelleet professoriaan. Myös lakimiesmaailmasta on kuulunut kiitoksia, ja Mika Hemmon nimi on näkynyt useissa asiantuntijalausunnoissa. Miten tämä istuu opettajan ja tutkijan toimenkuvaan?
    ”Emme pääsisi pitkälle, jos istuisimme täällä yksinämme ovi kiinni miettimässä oikeudellisia ongelmia”, Hemmo sanoo. ”Yliopiston ulkopuolisten kontaktien avulla pysyy hyvin perillä uusista ilmiöistä.”
    ”Oikeiden” oikeuskysymysten kanssa painiminen tukee opetus- ja tutkimustyötä, Hemmo sanoo. ”Vanhakantainen luennointi kateederin takaa on väistymässä, ja keskeisin opetusmuotomme nykyään on tutkielmaprojektit. Myös opettaja oppii siinä samalla enemmän. Aiheet nousevat elävästä elämästä, jossa kehittyy uusia ilmiöitä, joihin lainsäätäjä ei vielä ole puuttunut.
    ”Hemmo on selvästi mielissään saadessaan opettaa tutkimustyön ohella. ”Uran edetessä huomaa oman tietämyksen rajallisuuden, joten koetan omaksua opetustyöstä uusia asioita ja sitten kirjoittaa niistä. Julkaisutahtini on tosin viime aikoina harventunut”, Hemmo valittelee.
    Valitteluissa on ripaus vaatimattomuutta, sillä viimeksi Hemmo julkaisi kirjan maaliskuun alussa. Kirja käsitteli pankkioikeutta. Aihe on Hemmon mukaan kasassa, ja hän aikoo tarttua siihen uudelleen sitten, kun nyt ilmestynyt kirja on päivityksen tarpeessa.
    Seuraavaksi Hemmo suunnittelee kirjoittavansa jotain tietotekniikan vaikutuksesta sopimusoikeuteen, eli siitä, onko esimerkiksi verkkokaupalla loppujen lopuksi suurta sopimusoikeudellista merkitystä.
    ”Sopimusoikeuden riidanratkaisu on myös oma ulottuvuutensa, josta löytyisi kiinnostavaa kirjoitettavaa, mutta tätä hanketta täytynee lykätä muiden hankkeiden tieltä.”

Kaikkien oikeustieteellisen riidoista kertovien huhujen keskellä herää tietysti kysymys, mitä mieltä Hemmo on tiedekuntansa tilasta.
    Kun asia tulee puheeksi, Hemmo vakavoituu ja sanoo yksiselitteisesti: ”Olot tiedekunnassa ovat jatkuvasti huonontuneet.”
    ”Oikeustieteellinen on varmasti yksi niistä aloista, joita tulosvastuu on eniten koetellut. Perustoiminta toki pyörii. Tentit pidetään ja opiskelijat valmistuvat, mutta sietorajan tuntumassa eletään”, Hemmo toteaa.
    Hänellä on selkeä näkemys ongelmien syystä: ”Tulosvastuuseen perustuva rahanjakomalli on oikeustieteelliselle tiedekunnalle erittäin epäedullinen. Rahanjaon kaavakerroin on meillä liian alhainen.”
    ”En hyväksy sitä, että saamme jokaisesta suoritetusta kandidaatin tutkinnosta vähemmän rahaa kuin yhteiskuntatieteelliset ja humanistiset alat. En myöskään ole koskaan kuullut tälle mitään perusteltuja argumentteja. Yhteiskuntatieteellisten, humanististen ja oikeustieteellisten alojen tulisi olla samalla viivalla rahaa jaettaessa.
    ”Ulkopuoliseen rahoitukseen professori suhtautuu epäilevästi. ”Perustoiminnan ylläpitäminen ulkopuolisin varoin ei olisi hyväksi. Valtion pitää maksaa täysi hinta tarvitsemastaan koulutuksesta.
    ”Mutta pelkkä raha ei ratkaise. Hemmoa risoo myös se, että henkilökunnan virkavelvollisuuksiin kuuluu paljon kaikkea sellaista, joka ei ole opetusta ja tutkimusta.
    ”Se on joskus turhauttavaa, ja voin todeta, että niin voimakasta kutsumusta minulla ei ole, että olisin eläkeikään asti tässä virassa, jos olot muuttuvat aivan mahdottomiksi. Vielä toistaiseksi olemme kuitenkin pärjänneet.
    ”Paljon sanottu mieheltä, joka on myös luopunut joistakin asioista antaessaan tutkijan ja opettajan taitonsa oikeustieteellisen tiedekunnan käyttöön. ”Joskus oli vielä aikaa harrastaa kestävyysurheilua ja muuta liikuntaa. Sittemmin se on jäänyt vähemmälle”, Hemmo kertoo.
    Aivan kaikista harrastuksistaan Hemmo ei silti ole luopunut. ”Vielä tulee luettua muutakin kirjallisuutta kuin lakitekstejä. Eniten pidän muistelmista. Seppo Heikinheimon Mätämunan muistelmat on varmaan yksi parhaista kirjoista, mitä on ikinä kirjoitettu. Elämäkertojen lukeminen kertoo varmaan myös siitä, että en ole enää ihan nuori kundi.

Arno Ahosniemi
Kuva: Ville Palonen