02. maaliskuuta 2001
Teksti:

Seuraa poliittisesti hyvin epäkorrekti tunnustus: en ymmärrä erilaisuutta. Ja totta kun puhutaan, en usko, että kukaan ihminen oikeasti ymmärtää.
    Tajuan täysin, että tämän sanominen ääneen on arveluttavaa aikoina, joina kaikkien pitää ponnistella ollakseen avarakatseisia tai edes vaikuttaakseen siltä. Minusta on vain epärehellistä uskotella, että koko maailma voisi hymistä yhdessä harmoniassa.
     Toissa lauantaina vietimme iltaa kavereiden kesken, ja eräs meistä kertoi hassun anekdootin: yläasteajoilta peräisin oleva tuttava oli tullut kyläilemään ja ensi töikseen tokaissut ovelta, että asunnosta puuttuu näemmä sohvapöytä ja kirjahylly.
    Me kaverukset nauroimme tämän kummajaisen lausunnolle: miten omituisia ja tietämättömiä ovatkaan ihmiset, joiden mielestä hyvään elämään vaaditaan nahkasohva ja vitriinihylly.
    Ei minulla ole mitään sitä vastaan, että jotkut muut laittavat posliiniastioita kirjahyllyyn, tähdennettäköön se vielä. En vain henkilökohtaisesti voi ymmärtää sellaista.
     Satunnaisesti on toki hupaisaa ja hyödyllistä tehdä antropologisia ekskursioita eri tavalla ajattelevien ihmisten pariin – ties vaikka sieltä joskus jotain oppisikin – mutta loppujen lopuksi sitä yleensä palaa turvallisesti omiensa keskuuteen.
    Sitä paitsi on oikein mukavaa ja helppoa olla tekemisissä enimmäkseen sellaisten ihmisten kanssa, jotka ovat samanikäisiä, joilla on sama koulutustausta ja jotka äänestävät samaa puoluetta. Näin voi miellyttävästi tuudittautua kuvitelmaan, että suurin osa maailman ihmisistä ajattelee samalla tavalla kuin minä.
     Eli oikein ja järkevästi.

Sanna Sommers