Kirjallisia dokumentteja ei ole säilynyt näihin päiviin asti, mutta on enemmän kuin todennäköistä, että tikkuja on käytetty eri tarkoituksiin jo muinaisessa Roomassa.
Toisaalta erilaiset kielenkäyttöön juurtuneet ilmaukset antavat osviittaa tikun merkityksestä inhimilliselle kulttuurille. Laiska ihminen ei pane tikkua ristiin; sitä tikulla silmää, joka vanhoja muistaa, jne. Unohtaa ei sovi myöskään Walt Disneyn Tikua ja Takua.
Viimeistään kristinuskon myötä tikusta tuli kirjaimellisesti pyhää tavaraa. On arveltu, että jos kaikki keskiajalla Jeesuksen ristinpuun tai Nooan arkin osiksi väitetyt tikut laskettaisiin yhteen, tuloksena olisi hieman keskivertoa suurempi mäntymetsä. Vasta uskonpuhdistus teki lopun laajalle levinneestä pyhäinjäännöstikkujen keräilystä.
Hammastikku on puolestaan huomattavasti tuoreempi keksintö, joka liittyy viktoriaanisen ajan uusiin hygieenisyysihanteisiin. Tässä valossa tunnettu laulu haravalla hampaitaan kaivelevasta hepokatista on nähtävä anarkistisena manifestaationa liiallisuuksiin menevää tapakulttuuria vastaan. Nykyäänkin hammastikun peittelemätöntä julkista käyttöä pidetään hyvin sivistymättömänä.
Taiteessa tulitikku on usein nähty symbolina kaiken katoavaisuudesta. Poltettu tulitikku on aina h.c. Andersenin Pienestä tulitikkutytöstä asti merkinnyt ikuisesti menetettyjä mahdollisuuksia, jotka ovat aikansa lämmitettyään sammuneet hiljaa pois.
Tulitikku ei ole lakannut kiehtomasta taiteilijoita myöhemminkään, eikä ihme: näennäisen vaarattomaan, vaatimattoman kokoiseen tikkuun potentiaalisesti sisältyvä tuhoava, jopa tappava tulivoima ei jätä faustisen tiedonjanon polttamaa ihmistä hevillä rauhaan.
Claes Oldenburg siirsi tulitikkuaiheen vaikuttavalla tavalla 1980-luvulle nelimetrisessä karrelle palanutta tulitikkua esittävässä, Kiasmassa näytteillä olevassa veistoksessaan. Paitsi, että Oldenburg estetisoi arkipäiväisen esineen, hän haastaa perinteiset arvohierarkiat suurentamalla arvottomista arvottomimman, käytetyn tulitikun.
Hieman toisenlaista tulkintaa vaatii 30-luvun Ohukainen ja Paksukainen-elokuvissa nähty tapa sytyttää tuli sormia napsauttamalla, siis ilman tulitikkua. Moni 70- ja 80-luvuilla elänyt muistaa vieläkin television tietoiskujen liekkiä lyövän kämmenen.
Kenties tunnetuimman modernin version tulitikkuaiheesta lienee kuitenkin tehnyt elokuvaohjaaja Aki Kaurismäki. Kaurismäen elokuva Tulitikkutehtaan tyttö (1990) alkaa vaikuttavalla, usean minuutin pituisella kamera-ajolla tulitikkutehtaasta.
Kaurismäki vie katsojan keskelle tulitikun valmistusprosessin ydintä: katsojan silmien eteen avautuu valtavan mäntytukin transformaatio tuhansiksi pieniksi tikuiksi, joiden kohtalona on kastautuminen rikkiseokseen. Kati Outisen esittämä tyttö vertautuu tehokkaasti työväenluokan edustajana tikkujen mereen häviävään yksittäiseen tulitikkuun.
Hieman samankaltaisia konnotaatioitahan on nähtävissä lasten kymmenen tikkua laudalla -leikissä: vasta kun leikkijä nöyrtyy keräämään laudalta lyödyt tikut maasta, hän ylenee itsenäiseksi subjektiksi, jolla on jälleen oikeus osallistua leikkiin. Näin ollen leikin voi nähdä kasvattavan lapsia kuuliaisiksi alamaisiksi ja yhteiskunnan täysivaltaisiksi jäseniksi.
Tuli- ja hammastikkutehtailun kerrannaisvaikutukset kansantaloudelle ovat, jos eivät mittaamattomat, niin ainakin merkittävät. Vaikka Suomen viimeisen tulitikkutehtaan Finnmatchin myynti Ruotsiin ei suoranaisesti näkynyt tavallisen kansalaisen kukkarossa, oli sen symboliarvo sitäkin suurempi.
Millaisia arvoja itsestään haluaa antaa kansakunta, jossa ei ole yhtään tulitikkutehdasta? 1800-luvun alusta lähtien tulitikkuteollisuus vaikutti merkittävänä osana kansallisen vaurautemme perustaa, puunjalostusteollisuutta.
Tulitikkutehtailu kesti Suomessa kahden vieraan vallan ajan, veljessotien levottomat ajat ja itäisen uhan, mutta ei enää globalisaation myllerryksiä. Suorastaan karmaisevia merkityksiä Finnmatchin myynti saa, kun ajattelee, millä suomalainen korpisoturi seuraavassa sodassa, jolta Jumala meitä varjelkoon, sätkänsä sytyttää.
Piditkö lukemastasi?
Kuusi kertaa vuodessa ilmestyvä Ylioppilaslehti kertoo yhteiskunnan ja kulttuurin ilmiöistä ennen kuin muut ovat ehtineet niihin havahtua. Lue printtiä, tue laatujournalismia.
Tilaa tästä