02. helmikuuta 2001
Teksti:

Tunne vihollisesi! Jos oppiala otetaan mittapuuksi, niin teologi Titus Hjelm on ottanut ohjeen todesta: hän tutkii saatanaa ­ tai oikeammin saatananpalvontaa suomalaisessa yhteiskunnassa.
    Hjelmiä on kiusannut jo pitkään aiheen käsittely mediassa. ”Saatananpalvonnasta puhuu tavallisesti joku uskonnollinen ihminen, ja silloin keskustelu jähmettyy jo alkuvaiheessa kristinuskon näkökulmaan. Asiasta puhutaan tieteellisten termien sijasta hengellisin termein”, hän sanoo.
    Hjelm uskoo, että saatananpalvonta on paljon monisyisempi ilmiö kuin julkisuuteen tulleet ääri-ilmiöt antavat olettaa. Esimerkiksi roolipelit ja hevimusiikki eivät hänen mukaansa ole portteja saatananpalvontaan.
     Koska saatananpalvonta on suhteellisen paljon esillä, siitä olisi Hjelmin mielestä hyvä keskustella avoimesti. Tiedon tarpeen hän on huomannut työskennellessään uskonnon ja elämänkatsomustiedon opettajana Sibelius-lukiossa. ”Ihan tavallisia nuoria kiinnostaa, mitä saatananpalvonta oikeastaan on.
    ”Siinäpä se. Saatananpalvontaa on oikeastaan mahdotonta määritellä yksiselitteisesti, ja tiedotusvälineiden esittelemät ääri-ilmiöt ovat vain pieni osa koko todellisuutta.
    Jopa Hjelm itse on välillä hämmentynyt. ”Tämä on ehkä kehnosti sanottu tutkijalta, mutta saatananpalvontaa on niin monenlaista kuin siitä kiinnostuneita ihmisiäkin on.
    ”Mutta ainakin yhden yleisen piirteen saatananpalvonnassa Hjelm on huomannut. ”Ilmiö tuntuu etenevän siten, että ensin Seinäjoella jotkut kaatavat viisikymmentä hautakiveä, ja pian nurmolaiset kuulevat sen ja päättävät panna vähän paremmaksi.
    ”Yliopistolla Hjelmin omaperäiseen tutkimusaiheeseen on suhtauduttu kiinnostuneesti ja tukea tutkimushankkeille on ollut helppo saada. Akateemista tutkimusta aiheesta on vielä vähän: saatananpalvontaa on tutkinut Hjelmin lisäksi vain yksi tutkija.
    Sanotaan, että tutkijat alkavat muistuttaa tutkimusaihettaan. Titus Hjelmin tukka oli jo valmiiksi pitkä, ja parta on kuulemma alkanut viime vuosina kasvaa. Miten tuon nyt ottaisi.

Anna-Kaisa Pitkänen
Kuva Tiina Palomäki