Puujalkavitsejä laskettelurinteess

T:Teksti:

Alppihiihtäjä katja saarisen tapaaminen jännittää. Pelkään vimmatusti sortuvani muhluun.
    Muhlu on Elimäki-substantiivi ja tarkoittaa seuraavaa: Jos tietää, että keskustelukumppanilla on vain yksi jalka, siihen yrittää kaikin voimin suhtautua vapautuneesti ja normaalisti, mutta ennen pitkää huomaa kauhukseen käyttävänsä ilmauksia kuten ”ottaa toisellekin jalalle”, ”panna jalalla koreasti” ja ”puujalkavitsi”. Meta-muhlu taas on se, kun yrittää paikata tilannetta sanomalla ”anteeksi, vertaukseni taitavat hieman ontua”.
    Saarista ajatus muhlusta naurattaa. ”En edes huomaisi, vaikka joku puhuisikin puujalkavitseistä”, hän sanoo. ”En yleensä erityisesti edes muista, että minulla on vain yksi jalka.
    ”Eikä Saarinen totisesti ole antanut jalan puuttumisen hidastaa tahtiaan. Viime syksynä hän aloitti kasvatustieteen opinnot Helsingin yliopistossa, ja opiskelun ohessa hän treenaa noin viisi kertaa viikossa joko rinteessä tai kuntosalilla sekä pelaa jonkin verran pyörätuolikoripalloa. Jostain riittää vielä energiaa vammaisten lasten ja nuorten kanssa puuhailuun Suomen Invalidien Urheiluliitossa.
    ”Opiskeluun ei totta puhuen jää kauheasti aikaa”, Saarinen tunnustaa. ”Eikä motivaatio ole juuri nyt huipussaan.
    ”Saarisen tavoitteena on nimittäin päästä ensi keväänä laskemaan Salt Lake Cityn paralympialaisissa. Sen rinnalla valmistuminen viidessa vuodessa tuntuu toissijaiselta. ”Kyllä mä valmistua aion, mutta on toinen kysymys missä ajassa.
    ”Paralympialaisissa jokaiselle vammatyypille on oma kilpailuluokka, mutta varsinkin naisurheilijoita on niin vähän, että luokkia joudutaan usein yhdistämään. Oma taiteenlajinsa onkin sitten hyvityskertoimien laskeminen: miten verrata vaikkapa kelkalla laskevaa yhdellä jalalla pystyssä laskevaan. ”Kertoimien laskeminen on tosi monimutkaista, ja niitä kehitellään koko ajan”, Saarinen kertoo.
    Tosissaan Saarinen laskee kilpaa nyt kolmatta kautta, mutta rinteessä hän on viihtynyt viiden vanhasta asti. ”Kun kuusivuotiaana sairastuin luusyöpään ja kuulin, että jalka lähtee, ensimmäiseksi murehdin laskettelemista. Mutta kun kuulin, että yhdelläkin jalalla voi laskea, kaikki oli taas hyvin.
    ”Laskemisessa Saarista kiehtoo vauhti ja sen hallinta. ”Ja kun Suomessa kerran on pitkä talvi, niin onhan se kivaa, että on harrastus, jossa voi nauttia ulkona olemisesta”, hän huomauttaa. ”Vaikka parinkymmenen asteen pakkasessa ja kauheessa tuiskussa laskiessa tulee kieltämättä joskus mietittyä, olisiko rantalentopallo ollut sittenkin älykkäämpi valinta.
    ”Saarinen ei myönnä olevansa vammaisuudestaan katkera. ”Joskus toki ärsyttää, kun ulkona on liukasta ja on vähän väliä naamallaan.
    ”Selviytymisessä auttaa huumori, ja vammaisten lasketteluporukassa sitä viljellään runsaasti. ”Onhan se liikkuminen välillä sen näköistä häseltämistä, että sille on pakko nauraa”, Katja sanoo.
    Vammaisurheilijoitten leikinlasku on usein niin suorasukaista, että muut laskijat ovat rinteessä huuli pyöreänä. ”Kyllähän se saattaa kuulostaa pahalta, kun valmentaja karjuu meille, että mitä te vammaiset siellä rinteessä teette, tulkaa nyt pois sieltä”, Katja hymyilee.

Sanna Sommers
Kuva: Veikko Somerpuro