02. helmikuuta 2001
Teksti:

Silicon Valley, eli kotoisasti Piilaakso, on monen teknologiayrityksen koti ja Kalifornian talouden veturi. Se on kadehdittu alue jossain San Franciscon ja San Josen välillä, mutta kartalta sitä on turha etsiä. Paikan tuntee, kun on löytänyt perille.
    Piilaakso ei mahtaile korkeilla toimistorakennuksilla, vaan teknologiaa tehdään vanhoissa varastoissa ja vaatimattomissa tönöissä. Maailman kuuluisin autotalli, jossa Hewlett ja Packard rakensivat ensimmäisen koneensa, on edelleen pystyssä.
    Yritykset eivät pidä suurta melua itsestään. Tuttuja nimiä saa etsiä tarkasti. Oracle on poikkeus. Sen mahtipontiset siilot lentokentälle johtavan tien varressa näkyvät jo kaukaa. Pääjohtaja Larry Ellison hymyilee molemmin puolin tietä valtavissa mainoksissa.
     Vaikka ympäristö on mitäänsanomatonta, teknologia on Piilaakson henki. Ensin täällä rakennettiin puolijohteita, sitten mikroprosessoreja, muistipiirejä ja tietokoneita. Myöhemmin perustettiin ohjelmistotaloja ja viimeisin villitys on ollut dotcom-yritykset.
    Kaikilla on palava halu tehdä jotain uutta. Teknologia saa työntekijät hyppimään yrityksestä toiseen, ja tieto siirtyy sujuvasti, kun melkein kaikki tuntevat toisensa. Yhteistyö onkin Piilaakson menestyksen salaisuus, mutta työpaikkaa helposti vaihtavat työntekijät ovat myös suuri ongelma.
    Epätoivoinen työvoimapula näkyy katukuvassa. Jokainen ravintola ja vaatekauppa etsii työntekijöitä ­ laillisia tai laittomia. Paikallislehden palstoilla haetaan englantia puhuvia lastenhoitajia. Tarjottu kuukausipalkka on järkyttävä: 25 000 mk.
    Tarjoilijoita ja lastenvahteja on vaikea saada, mutta kunnon nörtin löytäminen on sitäkin vaikeampaa. Piilaakson elokuvateattereissa ei mainosteta hiusvärejä vaan valkokankailla pyörii työpaikkailmoituksia.
     Kun naapurikaupunki Mountain View järjesti elokuussa taiteiden yön, missään ei näkynyt humalaisia lapsia ja aikuisetkin joivat vain viiniä. Ainoastaan krääsäkojut toivat mieleen Helsingin vastaavan tapahtuman. Mutta lävistysten ja nikkelisormusten sijaan kojuissa oli tarjolla työpaikkoja. Miten olisi Intel, Netscape tai vaikkapa Sun Microsystems? Kyllästyneet ihmiset väistelivät epätoivoisia headhuntereita. Eikö täällä saa olla ikinä rauhassa?
    Yksi syy työvoimapulaan on piilaaksolaisten hinku ryhtyä yrittäjiksi. Stanfordin yliopisto kannustaa jo alempien vuosikurssien opiskelijoita miettimään liikeideoita ja jokainen tiedekunta antaa opetusta yrittäjyydessä.
    Starttirahaa voi käydä kerjäämässä ravintola Bucksissa aamiaisaikaan hengailevilta bisnesenkeleiltä. Vaikka Piilaakson lastenvahtien palkat ovat suomalaisittain päätähuimaavia, jokainen piilaaksolainen tietää, että rikastua kunnolla voi vain perustamalla oman yrityksen ja viemällä sen pörssiin. Niinpä kaikki omistavat osakkeita, ja oman salkun arvo on tapana tarkistaa pari kertaa päivässä.
     Piilaaksossa viliseekin rytsölöitä. Äkkirikastuneet nörtit sijoittavat hienoihin autoihin, mutta elämäntapoja on vaikea muuttaa nopeasti. Vain täällä voi nähdä Walmartin, paikallisen Anttilan, parkkipaikalla Jaguareja, Mersuja ja Range Rovereita.
    Palo Alton viinikauppias on huomannut, ettei laadulla ole yhtä suurta merkitystä kuin hinnalla. Nettimiljonäärit valitsevat aina kalleimman pullon, sisälsi se mitä tahansa. Jos he vain ovat tarpeeksi vanhoja ostamaan alkoholia.

Kaisa Snellman