16. helmikuuta 2001
Teksti:

Erkki ompelee minulle paitapuseron ja totta kai minä ompelen sille. Me olemme lumoava ihmispari. Minä olen sopusuhtainen ja Erkki on kaunis, oikea joutsen. Osallistumme kultaisilla puseroilla koulun kevätnäytäntöön. Olemme tähtivoittajia, häikäisevää että olemmekin kaikenlaisen halvan tökerön yllä. Me olemme aina aina aina, sanon biljoona kertaa kahdestaan kahdestaan kahdestaan. Emme mene sänkyyn, sillä olemme suurystävät myös alasti. Katsomme vaatturikoulun peilistä, se on ihanaa.
    Löydämme parvekkeellisen keskusta-asunnon. Muutamme ja asetamme kaksi vihreää nojatuolia erkkeriin. Meillä on omat makuuhuoneet ja kolmas huone on ompeluhuone. Siellä on vierekkäin kaksi ompelukonetta, mallinukke, saumuri ja aivan kaikki kankaat.
     Jotkut sanovat, että täytyy löytää muitakin läheisiä ystäviä, muuten ihminen ei jaksa. Ei jaksakaan, mutta minulla on Erkki.
     Me päätämme illalla erkkerissä, että kouluun emme enää mene. Me lähdemme Pariisiin. Sinne juuri koska se on mahtava ja suuri. Un grand clichè, Erkki itkee ilosta.
     Luen vanhaa kuvitettua Raamattua. Erkin äiti toi sen Erkille lahjaksi. Olen asettanut Pariisin lentoliput päällekkäin erkkerin ikkunalaudalle. Raamattu on täynnä onnellisia kertomuksia. Vesi muuttuu viiniksi ja kaikki päättyy onnellisesti. Yksi tyyppi kiipeää puuhun muiden yläpuolelle ja tulee nähdyksi. Mies on pieni, mutta tavoite korkea. Rakas rakas rakas, me lähdemme Pariisiin ja siellä meille tapahtuu onnellinen kertomus, ja siitä Erkki kirjoitetaan. Täytyy keksiä loistavat nimet. Me olemme suunnittelijoita ja meidän täytyy ajatella työväenaatetta. Se on törkeän hyvä aate. Me uskomme siihen ja toisiimme.
    Erkki istuu parvekkeella ja polttaa. Pariisi on panosvyömme ja perkeles me tähtäämme. Erkki älä polta enää yhtään, lähdetään baariin ja poltetaan siellä. Ajetaan polkupyörällä puistoon ja poltetaan siellä.
     Menemme baarilaivaan, siellä istuu koulusta vaatturituttu, mutta Erkki kävelee kokkaan. Meillä on tiukat sortsit ja kultapuserot. Emme huomaa sitä koulun tylsää, sillä me lennämme viikon päästä Pariisiin ja muutamme yhteen paikkaan jonka sieltä muistan. Parvekkeen oven olemme jättäneet auki, eihän me kuulkaa pelätä mitään. Olemme haute couture, olemme rättibisnestä, meillä on kovan luokan puserot, emmekä koskaan eroa.
    Mies kiipesi viikunapuuhun. Täytyi kiivetä oikein ylös. Raamatun mies kiipesi ja tuli huomatuksi, täyspotti ding dong.
     Baarilaiva sulkee. Me otamme polkupyörät ja lähdemme ajamaan. Minä pyydän Erkkiä pysähtymään puistossa. Jätetään pyörät nojaamaan toisiaan vasten. Auta minut puuhun, määrään. Erkki ei kysy ja Erkki auttaa. Se laskee kätensä ja antaa minun ponnistaa kämmenpohjastaan. Minulla on terävät korot eikä Erkki valita. Puusta näkyy kerralla vain yksi, eikä kahta sinne mahdu. Minä pääsen lehmuksen korkeimmalle oksalle. Näen lahdelle saakka: venekerhon purjeveneet kelluvat ja Erkki näkyy alhaalla pienenä. Sen päälaelta alkaa kalju kurottaa. Minä olen korkealla. Olen kaikkein korkeimmalla. Näkevätkö kaikki minut? Kaikki näkevät sinut loistavasti, Erkki sanoo. Miksei Erkki pane vastaan? Minä pystyn itse parempaan ja pääsen vielä korkeammalle. Helvetti auta minut alas täältä. Ei ole pakko kiroilla, Erkki sanoo. On. On pakko kiroilla.
     Erkki laahaa itseään, eikö se osaa ryhtiä. Erkki on kainuunimi, perspuoli, pälvikalju. Pääsen korkeammalle, jos joku vähän auttaa. Sellaisia löytyy, aina löytyy uusia. Raamatun mies pääsi huipulle ja sai kunniavieraat kotiinsa.
     Erkin ompelema paitapusero painaa rinnasta. Onko pusero kaunis, ei se ole kovin kaunis. Erkki huutaa puistossa, että parvekkeen ovi on auki. Voitko Erkki-kiltti olla hiljaa. Minä en ole kiltti, Erkki sanoo. Olet sinä. Erkki on hiljaa, se on aivan liian hiljaa. Minä jään erkkeriin istumaan ja Erkki siirtyy parvekkeelle. Se on kastellut palmun ja kaatanut veden lattialle. Parketti kupruilee. Riisun kultapuseron ja menen sänkyyn, sieltä näkyy puiston puut.
      Aamulla on laihaa kahvia. Erkki konttaa lattialla ja piirtää kaavoja. Pidätkö tuosta kankaasta, kysyn. Pidän kovasti, Erkki vastaa. Se on ruma kangas, se on maailman rumin kangas. Älä viitsi, Erkki sanoo. Minä lähden ulos. Otan Erkin Pariisin lipun ja lähden. Lippu putoaa minulta puistoon. Kerron Erkille. Erkki pyytää että jään. Minä lähden, olen haute couture ja minä kiipeän korkeimmalle. Oksa on niin heikko että vain yksi mahtuu. Minä kiipeän yksin puuhun ja kaikki näkevät minut. Apua saattaa tarvita aina, mutta yksin minä olen puussa. Täytyy löytää myös muitakin läheisiä, muuten ihminen ei jaksa. Työväenaate on törkeä aate. Korkeassa puussa on hyvä olla, sieltä näkyy kauas. Erkkikö siellä jossain kaukana, ei se ole Erkki, ei Erkkiä enää näy. Miksi se sinne jäi, un grand fiasco, meidänhän piti olla yhdessä tähtivoittajia, aina aina aina.

Riikka Ala-Harja

Dramaturgi Riikka Ala-Harja asuu Helsingissä. Hänen uusin romaaninsa Strip (Gummerus) ilmestyi viime syksyn