02. helmikuuta 2001
Teksti:

Kuten olette taatusti huomanneet, Suomi ei ole entisensä. Vallankumous tapahtui vuoden alussa, kun porno vapautui. Asiasta pidettiin meteliä mediassa koko vuodenvaihteen ajan paniikinomaisen kiihkeästi. Ilta-Sanomat uutisoi noin kerran viikossa, että tammikuussa porno tulee kioskeihin ja maitokauppoihin, eli seksillä itseään mainostavien iltapäivälehtien omimmalle reviirille.
    Joku Jallun, Kallen tai Kalun aktiivilukija olisi voinut kysyä, että miten niin tulee. Onhan pornoa saanut kioskilta tähänkin asti. Kohussa ei kuitenkaan ollut kysymys pornolehdistä vaan videoista.
     Tästä saamme kiittää uutta elokuvatarkastuslakia, joka poikkeaa vanhasta laista olennaisesti. Vielä viime vuonna valtio kohteli KAIKKIA elokuvia ja videoita periaatteessa rikollisena materiaalina, jonka esittämiseen tarvittiin sensuuriviranomaisten myöntämä poikkeuslupa eli virallinen ikäraja. Uuden lain mukaan elokuvia ei ole pakko hyväksyttää viranomaisilla, ellei niitä esitetä alaikäisille.
    Elokuvat kriminalisoinut syyni oli aikakin lopettaa, jos ei muuten niin uuteen perustuslakiin kirjattujen sananvapauspykälien vuoksi. Mutta lehdistöä ei kiinnostanut perusoikeuksien muuttuminen pykälistä todellisuudeksi, vaan ainoastaan lainmuutoksen (toistaiseksi olematon) vaikutus seksielokuvien saatavuuteen. Iltalehdet dramatisoivat raporttejaan haastattelemalla tutkijoita, jotka kertoivat, kuinka vahingollista porno on lapsille. Tutkijoilta ei koskaan kysytä, mihin heidän tietonsa perustuvat. Tehdäänkö jossain laboratoriokokeita, joissa lapsia vahingoitetaan pornolla? Toivottavasti ei, mutta sellaisia pitäisi järjestää ennen kuin erotiikka voidaan rinnastaa tupakkaan tai muihin tutkitusti epäterveellisiin aineisiin.
    Uuden lain yllättävin seuraus on se, että pornokauppiaat vihaavat sitä. Vanhan lain aikana he saivat myydä seksielokuvia kaikessa rauhassa, sillä poliiseilla oli tavallisesti muuta tekemistä kuin takavarikoida videoita. Pornon ”vapautuminen” merkitsee yrittäjille lisää byrokratiaa. Kauppiaat joutuvat tekemään perusteelliset listat elokuvistaan Valtion elokuvatarkastamolle, joka haluaa varmistaa, ettei listalla ole lapsipornoa.
     Kaikki lasten hyväksikäyttöön vivahtava materiaali on vuonna 2001 entistäkin jyrkemmin kielletty. Rikolliseksi materiaaliksi lasketaan jopa elokuvat, joissa 1980-luvun seksin supertähti Traci Lords on 17. Ilmeisesti tarkastamossa pelätään, että keskimääräistä nuoremman pornotähden näkeminen voi muuttaa katsojan Jammu Siltavuoreksi.
     Lapsiporno on lähes ainoa asia, jonka torjumisella tarkastamo voi perustella olemassaoloaan, sillä kukaan ei enää usko, että viranomaisten pitäisi suojella kansaa ”normaaleilta” elokuvilta. On kuitenkin yhtä absurdia kuvitella, että tarkastamo pystyisi suojelemaan lapsia videoita tekeviltä pedofiilirenkailta. Alan tuottajat eivät vie tekeleitään Jaakonkadun toimistoon ja pyydä niille K18-ikärajaa. Tarkastamo voi vain odottaa poliisilta kiellettyjä kasetteja ja laittaa ne aakkosjärjestykseen.
    Tarkastamo on tehnyt vuosien varrella jotain oikeasti hyödyllistä, josta vain harvat tietävät. Se on ylläpitänyt kattavaa tietokantaa Suomeen tuoduista elokuvista ja niiden tekijöistä sekä siitä, onko ne julkaistu sensuroituina vai leikkaamattomina versioina. Tiedoilla olisi käyttöä elokuvanharrastajille, tutkijoille ja maahantuojille, joilla on nyt mahdollisuus julkaista ennen lyhennettyjä elokuvia kokonaisuudessaan.
    Valitettavasti tavallisen kansalaisen on mahdotonta päästä käyttämään virallisia luetteloita, ellei hän ole töissä tarkastamossa tai Elokuva-arkistossa. Jos tarkastamo haluaisi olla oikeasti hyödyllinen, se tekisi kuten Ruotsin vastaava laitos (www.statensbiografbyra.se) ja laittaisi tietonsa nettiin (www.vet.fi) vapaasti haettavaksi. Tätä sananvapauden edistysaskelta odoteltaessa voi vaikka surffata teini-ikäiselle Traci Lordsille omistetuilla nettisivuilla (www.real-teens.com) ja etsiä sisältään Jammu Siltavuorta. Ei tunnu löytyvän.

Lauri Lehtinen
Kuvitus Jenny Eräsaari