16. helmikuuta 2001
Teksti:

Prionista se alkoi. Olemattoman pieni prioniproteiini aiheutti hullun lehmän taudin eli bse:n. Prioni ei ole virus eikä bakteeri. Sillä ei ole omaa dna:ta eikä muutakaan tunnettua perinnöllisen informaation kantajaa. Silti se lisääntyy ja leviää eläimestä toisiin eläimiin ja ihmisiin. Taudin itämisaika on vuosikymmeniä, puhjettuaan se tappaa eikä parannuskeinoa vielä tunneta.
    ”Hullun prionin” arvellaan kehittyneen mutaation seurauksena yksittäisessä brittinaudassa. Onnettomuudeksi tämä lehmä jauhettiin valkuaispitoiseksi rehuksi ja syötettiin lajitovereilleen, joista tuli taudinkantajia. Näin bse pääsi leviämään salamatkustajana, eikä se pysähtynyt maitten rajoille.
    Kun hullun lehmän tauti iski ihmiseen, kallis karjasairaus muuttui syväksi yleiseurooppalaiseksi kriisiksi. Olemme tekemisissä tuntemattoman kanssa: vain harva voi olla varma, ettei kanna elimistössään taudin siemeniä. Lukioaikainen kielikurssi Englannissa voi osoittautua vääräksi valinnaksi vasta vuosien kuluttua.
    Pieni prioni ei yksin selitä katastrofia. Portit taudin leviämiselle avasi ihminen – vaikkakin tietämättään. Jos lehmä olisi hyeenan kaltainen haaskansyöjä, liha-luujauho olisi ollut ihanteellinen tapa tuottaa nopeasti terveitä eläimiä. Mutta nelimahaiselle märehtijälle se oli sopimatonta ravintoa.
    Mikä sitten sai ihmiset syöttämään lehmälle lehmää ja tunkemaan luonnonvastaisen lenkin ravintoketjuun? Yksisilmäinen tehokkuuden tavoittelu. Juuri tautia helpoimmin levittävät ruhon osat olivat halpaa jätettä, joka hävitettiin tekemällä siitä rehua. Nyt seuraukset kalvavat reikiä ihmisten aivoihin ja Euroopassa velloo ruokapaniikki.
    Suomessa tilanteen pitäisi olla parempi. Täällä hullun lehmän tautia ei ole. Maamme on puhdas ja tehomaataloutta ei tarkasti ottaen meillä ole. On vain turvallisia perheviljelmiä, jotka kasvattavat rehuviljansa omalla maallaan ja kärräävät lannan takaisin peltoon. Täällä tavallinenkin ruoka on melkein ”luomua”.
    Tällainen onnellinen johtopäätös tehtiin hiljattain televisiossa järjestetyssä ruokakeskustelussa. Tehoviljelyksi määriteltiin vain sellainen maatalous, jossa rehun tuotanto, karjan kasvatus ja lannan loppusijoitus on erotettu toisistaan.
    Itse olen kuitenkin ymmärtänyt tehotuotannon maataloudeksi, jota ohjaavat yksipuolisesti taloudelliset arvot. Tehokkuuden jalkoihin jäävät ympäristövaikutukset sekä ihmisten että eläinten tarpeet.
    Miten olisi käynyt, jos suomalainen Mansikki olisi tullut ensimmäisenä hulluksi? Tietääkseni vasta 1980-luvulla jotkut suomalaiset teurastamot ja karjankasvattajat kyseenalaistivat liha-luujauhon käytön eettisistä syistä. Leviämisreitit olivat siis olemassa, ja tauti olisi voinut levitä ”melkein” luomumaasta maailmalle.
    Viimeinen kysymykseni kuuluu: olemmeko oppineet mitään? Lehmästä tehtiin lihansyöjä pinnallisen tieteellisen näytön perusteella. Seurauksena oli hullun lehmän tauti.
    Nyt liha-luujauhon korvaamista suunnitellaan amerikkalaisella geenimuunnellulla soijalla, jota on tutkittu vielä hyvin vähän. Soijan kanssa proteiinirehuna kilpailee melkein samanhintainen kotimainen rypsi, jota ei ole ainakaan vielä manipuloitu. Toivottavasti valitsemme tällä kertaa viisaammin.

Laura Hiisivuori