16. helmikuuta 2001
Teksti:

Helsingissä kaikki tapahtuman ovat suurempia. Myös ympäristörikokset. Näin ainakin päättelin, kun selailin ympäristöaktiivi Helena Tiihosen huolella keräämää leikekirjaa viimeaikaisesta Vuotos-kirjoittelusta.
     Vuotoksen alueen ja koko ongelman suuruuteen nähden Etelä-Suomen lehdet olivat vuoden 2000 aikana uhranneet perin nihkeästi palstatilaa Vuotoksen allashankkeelle. Sen sijaan esimerkiksi alueena Vuotokseen nähden minikokoinen Vuosaaren satama on ollut näyttävästi esillä.
     Ympäristörikosten mediaseksikkyys näkyy ikävä kyllä monesti myös kansalaisten vastustusinnokkuudessa. Sekä yhteisöt että yksittäiset ihmiset höllentävät innokkaammin kukkaronnyörejä sellaisen asian hyväksi, josta kuulee viikoittain tai edes kuukausittain.
     Viime ajat Vuotoksesta on pidetty sen verran näkyvästi hiljaisuutta, että monille Ylioppilaslehden lukijoiden ikäisille sivistyneille suomalaisille se on pölyyntynyt ympäristöabstraktio. Ja kun asia nostetaan useimmiten esiin monen nuoren mielestä tylsässä ja puuduttavassa energiakeskustelussa, tulos on taattu. Vuotos ei voisi vähempää kiinnostaa.
    Monelle vanhemmalle eteläsuomalaiselle Vuotos on niin puhki riidelty asia, että jo sanan kuuleminen alkaa kyllästyttää. Riitelisivät riitansa loppuun. Harmi vain, että valppautensa menettäneet kansalaiset ovat siunaus valtiovallalle, jolla on merkittävä sananvalta Kemijoki Oy:n asioihin.
    Jotta ihmiset todella huomaisivat, mitä heidän ympärillään tapahtuu, heihin ei pitäisi vedota tilastoilla, luvuilla ja vertailuilla. Ihmiset tarttuvat asioihin, jotka ovat nähtävissä, kuultavissa, tunnettavissa ja haistettavissa. Siksi mediankin kannattaisi useammin saapastella kehä kolmosen ulkopuolelle ja nähdä, kuulla sekä tunnustella.
     Vaikka kaikenmaailman vuotokset eivät meidän pihoillemme tulvi, ne koskettavat kuitenkin sellaisia alueita, joissa on Suomen arvokkaimmat luonnonvarat. Lisäksi tietoisuus kotimaan tärkeistä tapahtumista, myös ympäristöasioista, kuuluu yleissivistykseen.

Annsa-Kaisa Pitkänen