02. helmikuuta 2001
Teksti:

Ensimmäisen maailmansodan jälkeen Pariisiin takertui vetelehtimään joukko nuoria ihmisiä, jotka saivat päähänsä, että ensimmäinen maailmansota vei heiltä nuoruuden. He ryhtyivät nimittämään itseään kadotetuksi sukupolveksi.
    Kadotetun sukupolven jälkeen jokaisen sukupolven nuoret ovat vuorollaan päättäneet, että juuri heille on jaettu jotenkin poikkeuksellisen huonot kortit elämän pelissä.
    Kadotetun sukupolven jälkeen tulivat eksistentialistit. Sitten beatnikit. Sitten hipit. Sitten 1970- ja 1980-lukujen väliinputoajat ja sitten Generation X.
    Yleensä jokainen sukupolvi on diagnosoinut potevansa jonkinlaista maailmantuskaa, joka on oikeuttanut heidät välttelemään vastuuta ja lyömään elämän lekkeripeliksi.
    Ja jos he eivät ole muuta keksineet, he ovat harkinneet vakavasti itsemurhaa. Kuten Albert Camus totesi: itsemurha on ainoa mielekäs filosofinen probleema.
     X-sukupolven sankari Kurt Cobain ei tyytynyt enää puhumaan asiasta, vaan ampui haulikolla aivonsa pellolle.
    Tällaisen nihilismin keskellä on suorastaan ymmärrettävää, että suomalaiset nuoret eivät enää viitsi opiskella tai mennä töihin. Loistavista mahdollisuuksista huolimatta moni valitsee laiskottelun ja veronmaksajien kustannuksella elämisen.
    Mutta ehkä vika ei ole heidän. Ovathan he syntyneet ostajan markkinoille hyvinvointiyhteiskuntaan. Ei siis ihme, jos elämä on heistä helppoa ja täysin merkityksetöntä.

Juhana Rossi