Yliopiston väki pelästyi hiv-positiivisia

T:Teksti:

Joukko Helsingin Yliopiston alaisia yksiköitä muuttaa pois nykyisistä tiloistaan Vuorikatu 4 A:sta. Osasyynä on ennakkoluulo uutta naapuria, hiv-positiivisten narkomaanien palvelukeskusta, kohtaan.
    Kiinteistön omistaja Realinvest sopi marraskuussa Diakonissalaitoksen kanssa tilan vuokraamisesta hiv-keskukselle joulukuun alusta alkaen. Marras-joulukuun vaihteessa rapun muut vuokralaiset ilmaisivat vuokranantajalle huolensa asiasta.
    Realinvest irtisanoi kaikki muut vuokralaiset paitsi hiv-keskuksen. Irtisanottujen joukossa ovat yliopiston rekrytointipalvelut, Tutkimus- ja koulutuskeskus Palmenian Opintoluotsi-projekti ja osa yleisen kielitieteen laitoksesta.
    Ensisijaiseksi syyksi irtisanomisiin mainitaan tilojen saneeraus, mutta hiv-keskukseen liittyvä jupakka vaikutti asiaan. ”Olimme suunnitelleet koko rapun tyhjentämistä remonttia varten, ja tämä valituskirjelmä oli viimeinen niitti”, myyntijohtaja Tuomo Kotilainen Realinvestistä myöntää. Remonttievakko ei koske Diakonissalaitosta, sillä se huolehtii itse vuokraamiensa tilojen kunnostuksesta.
    ”Muuten olisimme voineet neuvotella yliopiston kanssa jostakin tilapäisratkaisusta remontin ajaksi, mutta keskustelulle ei enää ollut pohjaa sen jälkeen kun he ilmaisivat näin selvästi, etteivät halua samaan rappuun hiv-positiivisten päiväkeskuksen kanssa”, Kotilainen kertoo.
    Eija Bergman Tutkimus- ja koulutuskeskus Palmeniasta valittaa, että tieto uudesta naapurista tuli kohtuuttoman lyhyellä varoitusajalla. ”Kyllä se herättää kysymyksiä, kun samaan rappuun tulee hiv-positiivisten neulanvaihtoasema. Me olisimme tarvinneet enemmän valmistautumisaikaa.
    ”Neuvotteluissa oli kiire, sillä Diakonissalaitos oli sitoutunut aloittamaan toiminnan vielä vuoden 2000 aikana. Diakonissalaitos järjesti naapurustolle tilaisuuksia, joissa kerrottiin toiminnasta ja turvajärjestelyistä sekä valmennettiin narkomaanien kohtaamiseen. Uuden keskuksen ensimmäiset kaksi kuukautta ovat sujuneet ongelmitta.