19. tammikuuta 2001
Teksti:

Jopa joka kymmenes mieslääkäri harrastaa seksiä potilaansa kanssa, väitti hollantilaistohtori Lääkäripäivillä ja sai aikaan pienen kohun. Ei ihme, sillä aihe on mitä herkullisin. Kuvitelkaa, karismaattinen tohtori ja hemaiseva, hiukan avuton naispotilas ­ kuin suoraan Harlekiini-sarjasta.
    Raflaava uutinen on kuitenkin vain oire laajemmasta ongelmasta: moni lääkäri ei osaa suhtautua ammattimaisesti seksuaalisuuteen ­ ei omaansa eikä potilaan. Vaikka kulttuurimme muuten on läpeensä seksillä kyllästetty, vastaanotolla sukupuolisuus on yhä hallitsematon peikko.
    Syy on helppo arvata. Kioskikirjallisuuteen romanttinen tai himokas lääkäri sopii, mutta tosielämässä lääkärin odotetaan olevan kylmäjärkinen asiantuntija, joka ei suinkaan ole tunteidensa tai viettiensä vietävissä. Niinpä lääkäri helposti yrittää jättää oman seksuaalisuutensa vastaanoton ulkopuolelle.
    Ja se on väärä strategia, sanoo seksologiaan perehtynyt neuropsykologi Tarja Ketola. ”Lääkäri kohtaa asiakkaansa aina omien asenteidensa, tietojensa ja myös seksuaalisuutensa viitekehyksessä. Jos oman seksuaalisuutensa läsnäolon kieltää, tulee antaneeksi tilaa kaikkein primitiivisimmille impulsseille”, hän huomauttaa.
     Jotta lääkäri pystyisi suhtautumaan potilaan seksuaalisuuteen ammattitaitoisesti, hänen tulisi tunnustaa inhimillisyyteensä ja tunnistaa viettien voima itsessään.
    ”Asiakkaalla on oikeus saada juuri tarvitsemansa hoito. Viehättävän potilaan käyntejä ei voi lisätä vain, jotta voisi olla hänen kanssaan, eikä jättää vastenmieliseltä jotain tarkistamatta, jotta pääsisi hänestä eroon”, Ketola linjaa.

Lääkäripäivillä esiintynyt hollantilaistohtori Woet L. Gianotten perustaa kohuväitteensä amerikkalaisiin, brittiläisiin ja hollantilaisiin tutkimuksiin. Niiden mukaan viisi prosenttia mieslääkäreistä on ollut yhdynnässä ja kymmenen prosenttia muussa seksuaalisessa kontaktissa potilaansa kanssa.
    Ilta-Sanomien (10.1.2001) haastattelemat suomalaislääkärit pitävät lukuja liioiteltuina ainakin suomalaisten kokemusten perusteella. ”Ilmiön olemassaoloa ei pitäisi kieltää”, Gianotten protestoi suomalaisten hyssyttelyä.
    Eroottiset kohtaukset vastaanottohuoneessa eivät nimittäin ole kahden tasavertaisen aikuisen harmitonta ilottelua: potilas on yleensä sairautensa vuoksi pelokas ja avuton ja hakee seksuaalisilla viesteillä lääkärin hyväksyntää. Sopimattoman seksin takia sairauden hoito usein keskeytyy, potilas voi menettää luottamuksensa koko terveydenhoitohenkilökuntaan ja saada kokemuksesta pitkäaikaisen trauman.
    ”Lääkärin pitäisi tiedostaa oma valtansa eikä sokaistua siitä”, Woet L. Gianotten sanoo ja syyttää joitakin lääkäreitä kaikkivoipuus-syndroomaasta.
    ”Tiedän erään lääkärin, joka piti omaa spermaansa huippulaatuisena ja hedelmöitti asiakkaidensa munasolut omilla siittiöillään”, hän kertoo. ”Samalla tavalla orgasmivaikeuksista kärsivän asiakkaan lääkäri voi ajatella olevansa erinomainen rakastaja ja auttavansa potilasta rakastelemalla tämän kanssa.
    ”Gianottenin siteeraamien tutkimuksien mukaan peräti 20 prosenttia mieslääkäreistä ajattelee, että potilaan kanssa makaaminen saattaisi olla hyväksi. Sen sijaan 90 prosenttia haastatelluista potilaista piti kokemusta jälkikäteen hyvin traumaattisena.

Vaikka seksiä ja siihen liittyviä ongelmia puidaan julkisuudessa uupumukseen asti, suomalaislääkärit eivät juuri tunne seksologiaa.
    Voisi kuvitella, että ihmisen hyvinvoinnille keskeiseen aiheeseen perehdyttäisiin lääkäreiden peruskoulutuksessa, mutta niin ei Suomessa tehdä. Monissa muissa maissa lääkärin on mahdollista myös erikoistua tähän psykiatrian ja fyysisen lääketieteen välimaastossa häilyvään erityisalaan, mutta täkäläisissä yliopistoissa systemaattista koulutusta ei ole tarjolla.
    Tarja Ketolan mielestä on kummallista, että lääkärit kuvittelevat hallitsevansa potilaiden seksipulmat ilman erityiskoulutusta.
    ”Hyvä esimerkki tästä on Viagra: suurimman osan resepteistä kirjoittavat yleislääkärit, eivätkä he läheskään aina selvitä, mistä asiakkaan erektiohäiriö johtuu. Sen sijaan epilepsialääkettä ei kukaan kirjoittaisi ohjaamatta potilasta ensin asianmukaisiin tutkimuksiin”, hän ihmettelee.
    Yleistä myös on, että muita sairauksia hoidettaessa sairauden tai sen hoidon vaikutukset sukupuolielämään unohdetaan tyystin. Lääkitys saattaa aiheuttaa vaikkapa haluttomuutta, erektiohäiriöitä tai limakalvojen kuivumista, eikä lääkäri tule asiaa maininneeksi. Potilas ei välttämättä osaa epäillä lääkityksen ja uuden ongelman yhteyttä.
    ”Kun asiakkaan informoiminen näistä asioista ei ole suoranaisesti kenenkään vastuulla, se jää kokonaan tekemättä”, Ketola moittii.

Sanna Sommers