19. tammikuuta 2001
Teksti:

Otjiwarongon pikkukaupungin huoltoaseman pihalla Ricory Gowaseb -niminen nuorimies odottaa autoineen asiakkaita. Heistä ei ole pulaa: namibialaiset käyttävät paljon epävirallisia takseja, sillä maan joukkoliikenne sujuu huonosti.
    Jos Gowasebin auto täyttyy, hän tienaa päivässä noin satasen ajaessaan kahdensadan kilometrin päähän pääkaupunki Windhoekiin. ”Olen kalastaja, mutta kalat ovat vähentyneet, joten työtä ei riitä. Jotain on pakko yrittää.
    ”Gowasebin autossa komeilee tarra ”Fishermen Against Aids”. Tarrassa ja huoltoaseman kyydintarjoajissa tiivistyvät Namibian ongelmat: 37 prosentin työttömyys ja aids, jota sairastaa jo lähes neljännes namibialaisista.
    Aids-ongelman ratkaisemiseksi Namibiassa alkoi viime vuonna iso valistuskampanja, johon osallistuvat kaikki ministeriöt ja kymmenet kansalaisjärjestöt. Kampanjan puheenjohtaja Jimmy Amupalalla on kova haaste. Miten vakuuttaa ihmiset aidsin olemassaolosta, kun sitä sairastavat kieltävät taudin?
    ”Toimme ensimmäisinä julisteissamme esille oikeita aids-potilaita, sillä ihmiset eivät usko ennen kuin näkevät”, Amupala kertoo. ”Kulttuurinormit on otettava huomioon. Seksi ja kondomit ovat tabuja, ja meitä syytetään helposti niille myönteisten asenteiden levittamisestä. Mutta kiellot eivät auta, kun jo 13-vuotiailla on seksielämää.
    ”Nuorille suunnatun kampanjan julisteissa ja tv- ja radio-ohjelmissa käsketään ottamaan vastuu omasta, perheen ja yhteisön elämästä. Kampanjan ensimmäisessä vaiheessa aidsista kerrottiin shokeeraavilla viesteillä. Toisessa vaiheessa ihmiset pitäisi saada toimimaan.
    Aids leviää, koska seksielämä aloitetaan nuorena, kumppaneita on paljon ja raiskaukset ovat yleisiä. Aids-kampanjassa työskentelevä Hendrina de Klerk kertoo surullisia tarinoita maanmiestensä tavoista. ”Poika saattaa kutsua tytön kylään, mutta kotona odottaa yhden sijasta monta poikaa, jotka raiskaavat tytön. Pojista on hienoa, jos heillä on seurusteluaikana monta tyttöä yhtä aikaa.
    ”De Klerkin mukaan myös insesti yleistyy nopeasti. Miehet uskovat, että yhdyntä neitsyen kanssa parantaa aidsista, ja jopa vauvoja on raiskattu. Uusin valistuskampanja onkin suunnattu 4­15-vuotiaille.
     ”Tärkeintä olisi, että heimojen perinteisiä johtajia ja vanhempia saataisiin puhumaan aidsista, sillä heitä kuunnellaan. Valitettavasti päinvastaiset tavat ovat vahvistuneet, ja esimerkiksi herero-heimolla on oikeus ottaa monta vaimoa tai rakastajaa”, de Klerk suree.
    Aidsia levittävät erityisesti rekkakuskit. Matkojen varrella kertyy irtosuhteita, ja kotona taudin saa vaimo ja mahdollinen tuleva lapsi. Kuskeja on nyt saatu mukaan aids-kampanjaan iskulauseella ”jokaisen rekkakuskin pitäisi tietää, miten vaihtaa renkaat ja kondomi”.
    Taloudellisesti Namibialla menee kohtalaisesti, mutta tulot jakaantuvat epätasaisesti. Valkoisten bruttokansantuote henkeä kohti on 33 000 markkaa, mustien 1 800 markkaa. Samoin maanomistus on harvojen etuoikeus. 43 prosenttia maasta on 4 500 valkoisen omistuksessa. Loppuosaa viljelee 150 000 kotitaloutta.
    Maanviljelys työllistää vain vähän ihmisi
    ä: 95 prosenttia elintarvikkeista tuodaan Etelä-Afrikasta. Monen namibialaisen työnantaja on valtio, sillä teollisuutta on vähän. Valtion virkoihin pääsevät vain koulutetuimmat, mutta yli puolella kansasta ei ole mitään muodollista koulutusta.
    ”Koulutusmahdollisuuksia ei ole. Suurin osa tekee käsitöitä, myy jotain tai varastelee. Työttömyys synnyttää epäluuloja ja suvaitsemattomuutta ulkomaalaisia kohtaan”, sanoo sanomalehti New Eran päätoimittaja Peter Mieger. Hän kaipaa lisää yritteliäisyyttä ja ulkomaisia sijoittajia maahan.
    ”Etelä-Afrikka ei investoinut tänne siirtomaa-aikanaan, eivätkä namibialaiset ole kehittäneet omaa tuotantoa. Miten ulkomaalaiset viitsisivät tulla tänne, kun emme edes itse usko maahan?
    ”Työllisyys saattaa tulevaisuudessa parantua ilman ponnistuksiakin, sillä aids tappaa työikäisiä ihmisiä, ja namibialaisten keskimääräinen ennustettu elinikä laski 90-luvulla noin 40 vuoteen. Tulevaisuudessa Namibiaa kansoittavat lapset ja vanhukset. Karu esimerkki tulevaisuuteen varautumisesta on yliopistoihin suunnitellut aids-testit.
    ”Koulutamme ihmisiä kalliisti yliopistoissa, mutta rahat menevät hukkaan, kun he kuolevat aidsiin”, Mieger sanoo.

Anu Vilkman
Kuvitus Petteri Tikkanen