19. tammikuuta 2001

Paavo Väyrynen aikoo pelastaa Suomen itsenäisyyden – tai sen, mitä siitä on enää pelastettavissa.

”Minulla on semmoinen tunne, että politiikan lehti on kääntymässä”, Paavo Väyrynen toteaa tyhjän Pohjantähti-opistonsa kahvipöydässä Kemijoen rantatörmällä Keminmaassa. Tai ei aivan tyhjän. Opiston tiloja on vuokrannut perhekoti, jossa asuu huumenuoria eri puolilta Suomea.

”Hei Paavo! Mitä jäbä! Sä oot meidän sankari!” nuoret narkkarit huutelevat pihalla, kun Väyrynen poseeraa Suomen lakikirja kourassaan. Kirjan sisältöön on Väyryselläkin ollut jotain sanottavaa. Hän oli 25 vuotta kansanedustaja ennen kuin siirtyi vuoden 1995 alusta Euroopan parlamentin jäseneksi.

Europarlamentissa Väyrynen on ollut syrjässä päivänpolitiikan polttopisteestä, ja niin sanotut asioista perillä olevat tahot ovat julistaneet hänet moneen kertaan poliittiseksi ruumiiksi. Mutta Väyrynen onkin tainnut vain olla kasvamassa korkoa Brysselissä, sillä hän ei ole sanonut vielä viimeistä sanaansa.

”Olen miettinyt, että osallistun eduskuntavaaleihin ja jätän europarlamentaarikon hommat”, Paavo sanoo. Hänellä on suuri tehtävä: Suomen itsenäisyys ­ tai mitä siitä on enää jäljellä ­ on pelastettava.

 

Muistatteko vielä vuoden 1994? Minä muistan. Kemijärven lukiossa pidetyssä eu-tilaisuudessa Paavo Väyrynen varoitti, että EU:sta tulee Yhdysvaltain kaltainen liittovaltio ja että Suomi menettää oman markkansa.

Samaan aikaan poliittinen eliitti vakuutti, että itsenäisyys säilyy ja markka pysyy. Väyrynen jäi oppositioon, sijasi Batman-lakanoista itselleen vuoteen eduskuntaan ja aloitti yökausia kestäneen kuuluisan jarrutuskeskustelun. Puhemaratonin tarkoitus oli siirtää Suomen päätös EU:hun liittymisestä yli Ruotsin kansanäänestyksen.

”Liittymistä ajaneet rikkoivat eduskunnan työjärjestystä ja nopeuttivat käsittelyä, jotta olisi ehditty saada päätös ennen Ruotsin kansanäänestystä. Käsittely siirtyi äänestyksen yli, mutta Suomi veti silti Ruotsin mukanaan unioniin”, Väyrynen sanoo.

Mutta miten asiat ovat nyt? Markka häviää tuota pikaa – eurot ovat olleet kaupan hintalapuissa jo vuoden päivät.

”Jos Paavo Lipponen jatkaa johdossa, viedään itsenäisyyskin”, Väyrynen varoittelee.

Paavo puhuu Euroopan unioniin kehkeytyvästä ”kovasta ytimestä”, johon pääministeri Lipponen haluaa Suomen liittyvän. Kansan mielipidettä ei kysellä.

”Emustakin sanottiin kansalle, että tehän äänestitte asiasta jo kansanäänestyksessä. Äänestyksen aikaan oli taas vakuutettu, että markka pysyy”, Väyrynen muistuttaa.

Nyt Suomi halutaan suurten maiden kaveriksi eu:n ykkösketjuun. Ruotsi ja Tanska ovat jo sanoneet jäävänsä mieluusti kakkosketjuun, joka aikoo säilyttää valtaa kotimaidensakin parlamenteilla.

”Tilanne on irvokas. Suomalaiset vaalivat yhä hartaasti nuorta itsenäisyyttään, jota valtaeliitti vie koko ajan pois”, Väyrynen pudistaa päätään.

Europarlamentissa Väyrynen on nähnyt, kuinka asioista puhutaan niiden oikeilla nimillä. Suomessa sen sijaan kansa antaa eliitin manipuloida itseään. Suomessa EU-keskustelu on Väyrysen mielestä olematonta ja yksipuolista, mikä on hänestä turhauttavaa.

”Ihmisiä pelotellaan milloin milläkin. Kansanäänestyksen aikaan peloteltiin Venäjällä. Kaiken kaikkiaan viime vuosina on eletty surkeita aikoja kansanvallan kannalta.”

Brysselissä Paavo on nähnyt myös ihmisen vallanhimon, joka vaikuttaa olevan yksi motiivi liittovaltiokehityksen takana. EU-koneisto haluaa lisää valtaa.

”Vallanhimo tuntuu olevan ihmisen perusluonteessa kuten seksuaalinen halu”, Paavo pohtii. Paavon oma vallanhimo oli kovimmillaan vuonna 1993, kun hän jätti ulkoministerin pallin Ahon hallituksessa satsatakseen kaiken presidentinvaaleihin.

”Pelasin upporikasta ja rutiköyhää. Presidentinvaaleissa ratkaistiin myös EU-jäsenyys”, Paavo muistelee.

Kun presidenttitaistelu päättyi Martti Ahtisaaren voittoon, Paavo jäi rutiköyhäksi, kiitos ”mediapelin”, ja Suomi vietiin unioniin. Samalla hänet oli luotsattu kovin lopullisen tuntuisesti ulos vallan kabineteista.

Paavo ei lannistunut tappiosta vaan läksi opintielle Eurooppaan. Opittuaan siellä lisää viisaita asioita hän on nyt valmis tekemään paluun Suomen politiikan huipulle. Ja mikä on paluuta tehdessä, sillä koko Suomen EU-historian ajan Paavo on ollut oikeassa.

 

Vuonna 1970 alkaneen poliittisen uransa aikana Paavo on herättänyt ristiriitaisia tunteita. Moni ei ole halunnut olla tekemisissä ihmisen kanssa, joka on mielestään aina oikeassa. Mutta tällä kertaa hän on sitä todistettavasti.

Kun Paavo Väyrynen kiersi kuusi vuotta sitten puhumassa liittovaltiosta ja markan häviämisestä, vakuutti Paavo Lipponen aivan muuta. Silloin Lipponen murahteli ”EU-vastustajille”, jotka ”pelottelevat” kansaa. Nyt liittovaltiokeskustelun pyörähdettyä julkisuudessa täyteen vauhtiin Lipposen vanhoja ”liittovaltiota ei tule” -kommentteja on kaivettu esiin.

”Keskustan piirissä eu:n puolesta äänestäneillä kansanedustajilla on selvästi vaikeaa kuunnella tosiasioita nykytilanteesta”, hykertelee Väyrysen avustaja Ossi Martikainen.

Onko tilanne siis sama kun ostaa pirun kalliin auton, joka osoittautuu sudeksi? Silloin ihminen yrittää kaikin voimin kieltäytyä tunnustamasta itselleen tekemäänsä emämunausta.

”Kyllä! EU-asiaan pätee sama sääntö. Ei voi myöntää äänestäneensä väärin”, Martikainen sanoo.

Väyrynen muistuttaa, että Suomen eduskunta on nyt ryhtynyt korostamaan asemaansa.

”Palkkoja korotettiin ja päätettiin rakentaa komea lisärakennus, vaikka valta on selvästi vähentynyt”, Väyrynen piikittelee.

Muutenkin Väyrynen ihmettelee eriskummallista julkisten varojen käyttöä: lehdistä saa nykyään lukea, kuinka eu tukee ja rahoittaa hanketta kuin hanketta.

”Nehän ovat suomalaisten veronmaksajien rahoja! EU vain markkinoi tukia omaksi edukseen. EU on hyvä brändi”, Väyrynen sanoo.

Paavo muistaa osuvan kuvauksen hyvästä EU-projektista. Sillä on kaksi kriteeriä: projektin pitää olla omituinen eikä se saa hyödyttää ketään.

”Savossa koulutetaan 200 virtuaalisihteeriä eu:n tuella. Mitä se oikein tarkoittaa?” Martikainen kysyy.

 

Lahjoja miehellä on mutta viisautta puuttuu, totesi Väyrysestä hiljattain edesmennyt valtioneuvos Johannes Virolainen 85-vuotissyntymäpäivähaastattelussaan.

”Minä käsittäisin tuon kommentin siten, että Paavo on ollut niin ehdoton”, pohtii Paavon pitkäaikainen tukimies, torniolainen kunnallisneuvos Pauli Alaperä.

Eritoten Alaperä pitää Virolaisen luonnehdintaa oikeana, jos sillä viitataan tunteita kuohuttaneeseen jarrutuskeskusteluun, jossa Väyrynen piti puheen poikineen.

”Silloin olisi pitänyt tajuta, että asialle ei voi enää mitään”, Alaperä sanoo.

Ehdottomuus ja aina oikeassa oleminen eivät kieltämättä taida olla politiikassa parhaita ominaisuuksia. Mutta muillakin poliitikoilla kuin Väyrysellä on vikansa:

”Jussi puolestaan edusti perinteistä politiikkaa, opportunismia”, Paavo toteaa.

”Se on Paavo kuule sellainen asia, että jos lekalla alkaa heilua, niin sen täytyy olla riittävän iso”, Alaperä veistelee.

Mutta onko Paavo Väyrynen oppinut?

”Kai sitä aina viisastuu vanhetessaan”, Paavo vastaa.

Väyrynen kertoo, kuinka eräs ulkomainen mediatutkija oli katsonut suomalaista presidentinvaaliväittelyä.

”Hän ei ymmärtänyt sanaakaan, mutta sanoi minusta, että tuo mies pyrkii selättämään vastustajansa eikä saamaan katsojien sympatioita osakseen.”

Jokin aika sitten Väyrynen esiintyi Uutisvuodossa. Siellä hän heitti mainiota itseironista läppää omasta huonosta ja Jari Tervon huimasta egosta.

”Paavo osaa laskea leikkiä itsestään”, avustaja Martikainen vakuuttaa.

Valtiovarainministeri Sauli Niinistö on jo linjannut EI-mielipiteitään kauemmas Lipposen näkemyksistä.

”Oikeisto on halunnut nimenomaan taloudellista yhdentymistä. Se on jo toteutunut”, Paavo arvioi.

Väyrysen mukaan yhdentymiskehityksen jatkaminen liittovaltion suuntaan on enemmän sosialistien heiniä, sillä he haluavat byrokratiaa markkinavoimien hallitsemiseksi. Markkinavoimat ja globaalinen kehitys kiinnostavat Paavoakin. Samaan aikaan kun uusi poliittisesti valveutunut sukupolvi mellakoi maailmankauppajärjestö WTO:n kokouksien liepeillä, Paavo haluaa, että EU:ssa puhuttaisiin maailmankaupasta. Mutta kun ei puhuta.

”Esimerkiksi Kiina ja sen teollistumisen aiheuttamat ympäristöuhat. Maapallo ei kestä, jos kiinalaiset kuluttavat saman verran kuin eurooppalaiset.”

Paavon mukaan EU:ssa pitäisikin keskustella siitä, voisivatko eurooppalaiset kuluttaa vähemmän, jotta kiinalaiset voisivat vastaavasti kohentaa elintasoaan.

”Sellaisesta EU-poliitikot eivät ymmärrettävästi uskalla puhua”, hän sanoo

Mutta ennen kaikkea Paavosta voi tulla uuden suomalaisen itsenäisyystaistelun sankari. Hän on samassa asemassa kuin Suomen Marsalkka Mannerheim, joka palasi talvisodan kynnyksellä Suomeen vietettyään vaellusvuosia maailmalla.

Jos politiikan lehti todella kääntyy niin kuin Väyrynen ennakoi, Paavo Lipposella on syytä pelätä. Kun Euroopan unionista on nyt tulossa vähitellen liittovaltio ja Suomen markkaa jää historiaan, poliittisen eliitinkin on myönnettävä, että Väyrynen oli oikeassa varoituksissaan kuusi vuotta sitten.

Pelissä ovat Suomen itsenäisyys ja Euroopan tulevaisuus.

”Nizzassa tuli jo seinä vastaan. Koko Eurooppa ei halua yhdentyä. Halutaanko me liittovaltioon?” Väyrynen kysyy.