01. joulukuuta 2000
Teksti:

Euroopan unionin ja sen jäsenmaiden haluttomuus antaa tietoja kriisijoukkojen kokoamisesta (hs 22.11.) osoitti jälleen kerran, kuinka sana julkisuus voidaan käsittää monella tavalla. Niin joukkojen rakenteesta kuin tarkoituksestakaan ei kirkasta tietoa herunut.
     EU:n julkisuus on hallitsijan julkisuutta. Kuin armosta hallitsija tiedottaa alamaiselleen päätöksestään – sen jälkeen kun päätös on tehty. Alamainen hyväksyy päätöksen ja tottelee.
     Valitettavan usein myös suomalaiset virkamiehet käsittävät kansalaiset alamaisikseen. Päätös valmistellaan viraston uumenissa, ja kun se lopulta on valmis, asiasta lähetetään lehdistötiedote ja laitetaan ilmoitus internetsivuille.
     Toinen tätä julkisuutta kuvaava sana on markkinointi, kuten Helsingin yliopiston viestinnän laitoksen järjestämässä seminaarissa tuli vastikään ilmi. Kansalainen on asiakas, jolle tavara myydään. Julkinen valta tekee päätöksen ja sen jälkeen markkinoi sen alamaisilleen kuin Coca-Colan tai kännykän. Kansalainen suostutellaan hyväksymään virkamiesten valmistelemat päätökset. Näin julkinen valta lunastaa päätöksilleen oikeutuksen.
     Asetelma on vanhastaan tuttu yrityksistä ja julkishallinnosta.
     ”Klassisissa organisaatioissa viestinnän tehtävä on tukea johdon kontrollia, antaa työntekijöille työohjeita ja auttaa johtoa keräämään tietoa suunnittelua varten”, tutkija Salli Hakala kiteyttää.
     Julkisuuden voi ymmärtää myös toisin: valmistelujulkisuudeksi. Siinä asioista kerrotaan mahdollisimman laajasti jo silloin, kun niitä vasta suunnitellaan.
     Suunnitelmat kerrotaan mahdollisimman aikaisin, jotta kansalaiset voivat halutessaan osallistua päätöksentekoon – tai saavat ainakin esittää mielipiteensä.
     Toiselta nimeltään tämä valmistelujulkisuus on demokratia.

Heikki Valkama,
päätoimittaja