Tarkastamo: Hande on hyvä jätkä

T:Teksti:

Firenzessä ja Hollywoodissa filmattu Uhrilampaiden jatko-osa Hannibal on purkissa ja odottaa ensi-iltaansa. Ihmissyöjätrilleri tulee Suomeen vasta helmikuun lopulla, mutta maahantuoja on jo alkanut lähetellä lehdistölle intoa puhkuvia monisivuisia Hannibal-tiedotteita.
    ”Hannibal lunastaa kaikki odotukset. Katsojan on koettava se paitsi silmillään, myös sielullaan”, filmiyhtiö uip hehkuttaa. Kehun lähde on jokin koeryhmä, joka on nähnyt uutuuden San Diegossa.
    En tiedä, mitä San Diegon koekaniinit odottivat, mutta monet meistä hautovat tiettyjä epäluuloja Hannibalin suhteen. Kesällä 1999 englanniksi ja nyt suomeksi ilmestyneen Thomas Harrisin Hannibal-romaanin jättämä hämmentynyt pettynyt fiilis on vielä niin tuoreessa muistissa, että nerouden valo ei kummemmin kajasta odotushorisontissa.
    Hannibal on monella tavoin toisenlainen kirja kuin Harrisin aikaisemmat teokset Punainen lohikäärme ja Uhrilampaat, joissa yliherkät mutta ammattimaiset fbi-agentit jahtaavat suuruudenhulluja sarjamurhaajia. Murhaajat uskovat olevansa suuria ja vapaita individualisteja, mutta fbi:lle he ovat pelkkiä tietynlaisten olosuhteiden (kuten vaikean lapsuuden) tuotteita, joiden siirrot ovat ennakoitavissa kriminaalipsykologian avulla.
    Punaisessa lohikäärmeessä ja Uhrilampaissa profiloimista vaativia sarjamurhaajia verrataan turvaselliin teljettyyn viisaaseen sadistitohtori Hannibal Lecterin, jonka edessä psykoanalyysi on voimaton. Kovista yrityksistä huolimatta tutkijat eivät ole keksineet kannibaali-Hannibalin pirullisen julmille valinnoille kunnollista tieteellistä selitystä.
    Eräs koulukunta ei edes määrittelisi Lecteriä ihmiseksi, sillä silloinhan kaikki ihmismieltä koskevat teoriat pitäisi kirjoittaa uusiksi! Psykiatrin virasta vankimielisairaalaan passitettu tohtorimme osallistuu psykologilehtien sivuilla käytävään keskusteluun viiltävän sarkastisten esseiden muodossa.
    Nämä kutkuttavat asetelmat eivät pääse oikeuksiinsa Punaisen lohikäärmeen ja Uhrilampaiden sinänsä hienoissa elokuvaversioissa, mutta Hannibal-romaanissa ne jäävät vielä pahemmin paitsioon. Vapaalla jalalla liikkuva Lecter ei enää ole elävä filosofinen ongelma vaan häijy mutta sympaattinen perusantisankari, joka ei eroa Marvel-sarjisten särmikkäistä supermiehistä muuten kuin korkeakoulusivistyksensä puolesta.
    Uusi Hannibal tarjoaa jokaiselle jotakin, paitsi vaativalle kuluttajalle. Naislukijat voivat ihailla herran klassisia viini- ja parfyymivalintoja. Miehiä varten on verisiä toimintakohtauksia, joissa jutun varsinaiset roistot saavat Hannibalilta ansionsa mukaan. Hyvä Hande, näytä niille mulkuille!
    Lecterin runteleman sianlihatehtailijan kostosta kertovan kirjan heikoin kohta on lapsuustakauma, jossa Hannibalin kannibalismia selitetään traagisilla natsimiehitysmuistoilla. Hannibal inhimillistetään olosuhteiden uhriksi, mikä on löysä tapa vastata Uhrilampaissa heränneisiin isoihin pahoihin kysymyksiin. Jatkuva keskushenkilön ja tapahtumapaikan vaihto sekä saippuaoopperamaiset finaalikäänteet rasittavat juonta. Tappajasikojen ja tuoreiden aivojen kanssa lätistely maistuu lievästi epätoivoiselta efektisekoilulta.
    ”Elämystä ei haittaa, vaikka ei olisi lukenut kirjaa, ja puolestaan ne, jotka ovat kirjan lukeneet, eivät tule pettymään”, luvataan Hannibal-elokuvan puffitekstissä. pr-profetia osuu kiusallisella tavalla asian ytimeen. Aikaisemmat Harris-filmatisoinnit ovat ansioistaan huolimatta kirjoja köyhempiä, mutta Hannibal-romaanin tasoa ei niin vain aliteta.

Lauri Lehtinen

Thomas Harris: Hannibal. Suomentanut Raimo Salminen. Gummerus, 174 mk.
Hannibal-elokuvan Suomen ensi-ilta 23.2.2001, ennakkonäytös ystävänpäivänä.