01. joulukuuta 2000
Teksti:

Perjantaiaamuna kello kahdeksan kolmekymmentä kukaan kirjailija ei ole pukeutunut siistiin kultavitjaiseen tummansiniseen pukuun, hymyile ja näytä hyvin nukkuneelta. Paitsi Jusa Peltoniemi.
    Tämä siis on se reippaista ja roiseista teksteistä tunnettu kaveri – synkeän rivon Shopping and Fucking -näytelmän kääntäjä. Kirjailija ehdottaa haastattelua hotellihuoneessa, jonne saamme pian seuraksi kirjailijan vaimon ja kaksi vilkasta, vaaleatukkaista tytärtä.
     Tunnin kuluttua haastattelun jälkeen tapaamme yllättäen uudelleen Finlandia-palkintoehdokkaiden julkistamistilaisuudessa. ”En kertonu sulle tästä jutusta”, Peltoniemi sanoo ja hymyilee.
    Perhanan satiirikko.

Jusa Peltoniemi, 27, on tunnettu tähän asti parhaiten teatterisuomennoksista ja näytelmäteksteistä. Peltoniemi aloitti uransa 1995 näytelmällä Peltoniemen Hintrekin surumarssi Kokkolan kaupunginteatterissa.
    Sen jälkeen hän on kääntänyt näytelmiä Strindbergin Uninäytelmästä Ryunosuke Akutagawan Rashomoniin, joka nähtiin viime syksynä teatteri Avoimien ovien esittämänä. Peltoniemen viimeaikaisista käännöksistä kohahduttanein oli Helsingin kaupunginteatterissa esitetty Mark Ravenhillin Shopping and Fucking. Tänä syksynä Tapanilan ja Malmin työväennäyttämö on esittänyt Peltoniemen ja Olavi Jaman kirjoittamaa näytelmää Dynamiittityttö – eli Malmilla 1944.
    Paitsi dramaturgina ja kääntäjänä Peltoniemi tunnetaan kirjallisissa piireissä myös kelpo runoilijana. Viisi vuotta sitten ilmestyi esikoisrunokokoelma Pieni elämäntanssi ja vuotta myöhemmin kokoelma Kahden enkelin kapsäkki.
    Kriitikoilla on ollut Peltoniemen runoista enimmäkseen hyvää sanottavaa, ja teatterimaailmassa hänen maineensa on jo vakiintunut. Eivätkö kirjailijalle riittäneet runon ja teatterin ilmaisukeinot, kun piti kirjoittaa sukuromaani?
    ”Kyllä sukuromaanista olisi voinut tulla näytelmäkin. Lähinnä perheellisen miehen talousvastuu ohjasi kirjoittamista romaanin suuntaan. Romaanistahan saa jo melkein viisi markkaa sivu, mutta näytelmistä vain markka viisikymmentä. Runoista ei sitäkään”, Peltoniemi viisastelee.
    Vaikea uskoa, että Peltoniemen satiirinen epiikka olisi herkästi taipunut näyttämölle. Romaani se on muodoltaan niin selvästi. Ja vielä rakenteeltaan vaativa, lajityypin parodia ja kisällintyö, kuten kriitikot ovat sanoneet.
     Peltoniemen sukuromaani kattaa reilusti pidemmän ajanjakson kuin Gabriel García Márquezin klassikko Sadan vuoden yksinäisyys. Höpackan-Hööpakan-Heinämäen suvun vaiheet alkavat Karijoen Susiluolasta (n. 100 000 eKr.). Myöhemmissä vaiheissa suku elää ja porskuttaa Kokkolassa vuoteen 2010 asti.
     Pitkästä aikavälistä huolimatta sukuromaanin henkilöt ja tapahtumat ovat vahvasti kiinni nykyajassa ja lähivuosikymmenien tapahtumissa. Romaanissa menneisyys parodioi nykyisyyttä ja nykyisyys nauraa menneisyydelle.
    Kriitikko Jukka Petäjä toteaa osuvasti Helsingin Sanomissa, että Peltoniemen sukuromaani kuvaa Suomea, joka on kummallinen sekasikiö, josta harva ottaa selvän. Ja jos ottaa, sekoaa lopullisesti.

Peltoniemen romaanissa pohjalaiset käyvät kauppaa, töppäilevät ihmissuhteissaan, tulevat uskoon ja puhuvat siivottomia. Kansalaissodan, poliittisten aatteiden ja herätysliikkeiden, talvisodan, turkistarhojen ja toppatakkitehtaiden sukupolvet toistavat samaa yrityksen ja erehdyksen historiaa.
     Sukurapsodiassaan Peltoniemi ei suinkaan naureskele kuvaamilleen pohjalaisille. Turhan vakavaksi hän ei kuitenkaan tietoisesti ryhdy, sillä kaikkein vakavimmista asioista ei sovi kirjailijan mukaan kirjoittaa ryppyotsaisesti. ”Kun kirjoittaa ihmisistä surullisia asioita, ei kannata kirjoittaa surullisesti.”
    Romaanissa ollaan pakolaisia, soditaan, sairastetaan ja kärsitään. Siinä ruoditaan keskustapuolueen politiikan epäkohtia. Kaikki Peltoniemen mukaan kamalia asioita. Jotta lukija ei nauraisi henkilöiden traagiselle elämälle ilkeästi, kirjailijan on kohdeltava henkilöitään myötätuntoisesti.
    ”Jollain tavalla tällaisessa romaanissa pitää rakastaa henkilöitä ja ymmärtää heidän tekojaan. Ei kaikista henkilöhahmoista silti tarvitse pitää. Tämä romaani on kirjoitettu sellaisella ’rukoilkaa vihollistenne puolesta’ -asenteella.”
     Peltoniemeä on ehditty ehdottaa Kansan Uutisissa valtakunnansatiirikoksi Erno Paasilinnan jälkeen. Onhan hänen teksteissään tragikoomista huumoria ja kuivaa yhteiskuntakuvausta.
    Sukuromaanin taustalla on Peltoniemen itsensä mukaan sellaisia suuria asioita kuin inhimillinen hyödyntavoittelu, armo ja talous. Hööpakan suku sortuu aina ahneuteensa, etsii armoa uskonnosta, viinasta ja viihteestä. Lasku- ja nousukausien säännönmukaiset suhdanneheilahtelut nostavat Hööpakkojen maineen kukoistukseen tai tahraavat sen kunniaa.
    Satiirikon virkanimikkeen myöntämistä Peltoniemielle puoltaisi ainakin se, että raha ja ahneus ovat olleet aina satiirikkojen mieliaiheita. Peltoniemi itse suhtautuu hänelle annettuun satiirikon virkaan vaatimattoman realistisesti. ”Kaikki on vasta niin alussa. Mistä sitä tietää, mitä seuraavaksi tulee kirjoitettua.”

On tietysti pitänyt syntyä Kokkolassa, kun on kirjoittanut uskottavan sukusatiirin pohjalaisista. ”Kokkolan Citymarket on mulle tuttu työpaikka. Paljon romaanissa on tietysti omiin kokemuksiini perustuvia kuvauksia, mutta ei se mikään elämäkertaromaani ole.”
    Pelkkä omakohtainen kotiseututuntemus ei romaanin aineistoksi riittänyt: Peltoniemi on kahlannut neljän vuoden aikana sota- ja maakunta-arkistoja sekä tietosana- ja perinneruokakirjoja.
     ”Sukuromaania ei olisi voinut kirjoittaa Kokkolassa. Sen sijaan Madridissa ja Amsterdamissa pohjalaisen sukuromaanin kirjoittaminen luontui mukavasti”, Peltoniemi kertoo.
    Romaani lähti liikkeelle Madridissa vuonna 1996, jossa Peltoniemi suomensi Strindbergin Uninäytelmää. Näytelmässä esiintynyt ahdistunut ja itseensäkäpertynyt Alfred synnytti aluksi julkaisemattoman proosarunosikermän Alfred, siten että. Lopulta Alfred muuttui sukuromaanissa nautiskelevaksi ja tuhlailevaksi hahmoksi.

Ensimmäisessä romaanissa kirjailija joutuu pohtimaan paljon omaa kirjoittajan laatuaan. Melkein kaikkialla romaanissa voi kuulla selkeästi Peltoniemen runoilija-kielitaiturin terävän äänen.
    Kirjailijan huumori, joka perustuu tiiviin tekstin kirjoittamisen taitoon, on hankittu runoutta kirjoittamalla. ”Lyhyiden ajatusten kirjoittamiseen tarvitsee hirveän pitkän ajan”, Peltoniemi pohtii.
    Dramaturgin ja näytelmäkirjailijan taidoista taas on apua, kun kirjoittaa dialogia. ”Sukuromaanissa on paljon sellaista rikkinäistä tshehovilaisuutta. Sen henkilöt ovat kuin näyttelijöitä, jotka eivät oikein itsekään tiedä, mitä ovat tekemässä. Katsoja pelkää koko ajan, että pysyvätkö nuo näyttämöllä ollenkaan.”
    Pohjalaiset ovat ilmeisesti luultua huumorintajuisempia, sillä Peltoniemen välillä rankkoihinkin maakuntakuvauksiin on totuttu hyvin. Keskipohjalaiset ovat jopa pitäneet Peltoniemen piirtämistä pohjalaiskuvista.
    ”Sukuromaanista on tullut pääosin vain positiivista palautetta. Kai ne ovat Pohjanmaalla jo tottuneet mun kuvaustapaan näytelmissä”, Peltoniemi virnuilee.
    Keskipohjalaisen romaaniperinteen luominen lepää tällä hetkellä Peltoniemen harteilla, sillä perinteisesti maakunta ei ole paljon kirjailijoita tuottanut.
    ”Sen sijaan Keski-Pohjanmaalla on pitkä musiikkiperinne”, Peltoniemi kertoo. Peltoniemen seuraavat kirjalliset kuvaukset keskittyvät kuitenkin muihin kuin pohjalaisiin. Peltoniemellä on tällä hetkellä työn alla kuunnelma ja romaani. Kirjailijan mukaan tulossa on ensimmäinen suomalainen mieskuorokuvaus.

Jusa Peltoniemi: Jäähyväiset Sukuromaanille. Talonpoikaisrapsodia. Tislattu mutta lyhentämätön. wsoy, 155 mk.

Anna-Kaisa Pitkänen
Kuva: Tiina Palomäki