01. joulukuuta 2000
Teksti:

Samaan aikaan kun opiskelijat keräävät kolehteja köyhälle yliopistolle, monilla tiedekunnilla on säästössä huomattavia summia. Jopa hallitus on budjettineuvotteluissa kiinnittänyt huomiota rahaa vaativan yliopistolaitoksen suuriin säästöihin.
    ”Esimerkiksi kolmen vuoden takaisissa budjettineuvotteluissa hämmästeltiin, miten yliopisto voi samanaikaisesti vaatia lisää rahaa, kun edellisistäkin säästyy niin paljon”, kertoo yliopiston talousasioita hoitava kvestori Ilkka Hyvärinen.
    Monien yliopiston laitosten säästötahti on laman jälkeen kiihtynyt vuosi vuodelta. Vuonna 1999 teologinen tiedekunta laittoi säästöön yliopiston kvestuurin mukaan perusrahoituksestaan noin 25 prosenttia ja valtiotieteellinen tiedekunta noin 20 prosenttia. Suurin osa muistakin tiedekunnista pääsi säästöissään yli viidentoista prosentin.
    Osa tiedekuntien säästämistä varoista menee yllättäviin tarpeisiin, kuten rikkoutuneiden laitteiden korjaamiseen ja muuttoihin. Yllättävien tilanteiden vuoksi kohtuullinen säästäminen tiedekunnissa on järkevää. Sen sijaan yletön säästäväisyys voi pahimmillaan kostautua seuraavan vuoden rahanjaossa.
     ”Noin kymmenen prosentin säästö on viisasta, mutta sitä suuremmat luvut herättävät kummastusta. Jos tiedekunta jättää sivuun noin neljäsosan perusrahoituksestaan, mukana täytyy olla turhaa pahanpäivän varaa”, Hyvärinen toteaa.
     Syy turhiin säästöihin löytyy lamavuosien peloista, Hyvärinen arvioi. Tänä vuonna tiedekunnille on tarkoitus huomauttaa ongelmasta.
    ”Laman aikana säästäväisyys oli välttämätöntä, mutta nyt pelko rahoituksen säilymisestä on jäänyt tiedekunnissa päälle, ja ne säästävät jopa liiankin hanakasti pahanpäivän varalle.”
    Teologisen tiedekunnan apulaissihteeri Tuula Sunnarborg tietää monia syitä tiedekuntien säästövimmaan. ”Tiedekuntien saamat rahamäärät voivat vaihdella nykyisessä rahoitusmalleissa rajusti vuosittain, ja tiedot seuraavan vuoden budjetista lyödään lukkoon vasta joulukuussa. Olemme viime vuosina jatkuvasti olleet hieman varuillamme, vaikka rahaa olisi, sillä rahoitus ei välttämättä säily riittävänä seuraavan vuoden budjetissa.”

Anna-Kaisa Pitknen