03. marraskuuta 2000
Teksti:

Toisen maailmansodan sotarikokset vainoavat Japania jatkuvasti. Viimeksi syyskuussa viisitoista naista haastoi Japanin valtion oikeuteen Yhdysvalloissa. He syyttävät maata siitä, että sen armeija pakotti heidät seksiorjiksi sodan aikana. Yhteensä japanilaisten seksiorjiksi arvioidaan joutuneen 200 000 naista.
    Asianomistajina on korealaisia, kiinalaisia, filippiiniläisiä ja taiwanilaisia naisia. Joukko vetoaa sekä kansainvälisiin lakeihin että Yhdysvaltain lakiin ja vaatii korvauksia Washingtonin piirioikeudessa.
    Pelkästään Yhdysvalloissa on nostettu parin viime vuoden aikana yli kolmekymmentä vastaavaa oikeusjuttua. Muun muassa tuhannet sotavankeina olleet filippiiniläiset vaativat korvauksia Japanin valtiolta ja suurilta japanilaisyrityksiltä. Sodan aikana pakkotyöhön joutuneita on miljoonia.
     Japania syytetään myös siviilien joukkomurhista, raiskauksista ja teloituksista. Keisarillinen armeija käytti sumeilematta biologisia ja kemiallisia aseita – tosin ei länsimaita vastaan. Niiden käytöstä ei Japania koskaan rankaistu.
    Nyt vireille pantuja oikeusjuttuja Japania ja japanilaisyrityksiä vastaan pidetään kuitenkin ennalta tuhoon tuomittuina. Syytetyllä on hyvä puolustus: vuoden 1951 San Franciscon rauhansopimus. Tuolloin maa maksoi sotavangeille ja siviileille korvauksia. Jos sopimus kumottaisiin, se tarkoittaisi sitä, että japanilaiset voisivat vastineeksi haastaa Yhdysvallat oikeuteen vaikkapa atomipommeista.
    Ensimmäinen Yhdysvalloissa nostettu oikeusjuttu päättyikin syksyllä Japanin eduksi. San Franciscon piirioikeus – historiallinen sattuma – päätti, että rauhansopimus estää kaikki korvausvaateet.
    Mutta Japanin sotarikosten käsittelyssä ei ole kyse pelkästään rahasta vaan paljolti maan nihkeästä suhtautumisesta menneisyyteensä. Japanin valtio on kyllä ohjannut muun muassa seksiorjille rahaa epävirallisia reittejä, esimerkiksi japanilaisten naisjärjestöjen kautta, mutta se ei ole esittänyt uhrien haluamaa virallista anteeksipyyntöä.
    Tämä välinpitämätön asenne ärsyttää Japanin naapurimaita. Esimerkiksi Kiinan ja Japanin suhteissa muistetaan edelleen Nankingin joukkomurhat ja se, ettei Japani ole pyytänyt niitä anteeksi. Pohjois-Korea nosti viimeksi sotarikokset pöydälle maiden välisissä neuvotteluissa lokakuussa.
    ”Japanin hallitus on virallisella tasolla kieltäytynyt käsittelemästä sotarikoksia tai jättäytynyt kokonaan keskustelun ulkopuolelle. Virallinen Japani vetoaa aina siihen, että asiat on käsitelty San Franciscon sopimuksessa”, sanoo Kansasin yliopiston professori Grant K. Goodman, joka on tutkinut erityisesti seksiorjuutta.
    Sota-aikana tiedustelupalvelussa Japanin-asioita hoitanut Goodman tunnetaan miehenä, joka löysi ”arkistoistaan” ratkaisevan todisteen ja sai virallisen Japanin myöntämään keisarillisen armeijan seksiorjien olemassaolon vuonna 1993.
    ”Japanin hallitus pelkää, että jos se myöntää syyllisyyden seksiorjiin, se avaa tulvaportit loputtomille korvausvaatimuksille. Minusta se on hölynpölyä, koska suurin osa niistä, jotka voisivat vaatia korvauksia, on jo kuollut. Japani keräisi paljon maailmanlaajuista kunnioitusta, jos se seuraisi Saksan esimerkkiä ja maksaisi korvauksia”, Goodman sanoo.
    Historioitsija Goodmanin mielestä japanilaisilla on ylipäänsä vaikeuksia käsitellä historian vaikeita asioita. Samalle kannalle päätyy myös Hitotsubashin yliopiston professori, historioitsija Herbert P. Bix. Bixin tuore kirja Hirohito and the Making of Modern Japan (2000) kertoo paitsi keisarista myös sodanjälkeisen Japanin kyvystä unohtaa nopeasti.
    Bixin mukaan sinänsä äänekästä vähemmistöä lukuun ottamatta Japani unohti aktiivisesti keisarin roolin ja maan sotarikokset toisessa maailmansodassa. Unohtamista auttoi amerikkalaisia miehitysjoukkoja johtanut kenraali Douglas MacArthur.
     MacArthur ei pyrkinyt kattavaan sotasyyllisyyden selvittämiseen tai korvauksien hankkimiseen kärsineille, vaan ajoi Yhdysvaltain poliittisia etuja, joihin kuului keisarivallan säilyttäminen. Tämän vuoksi Japanin sotapolitiikkaa johtanut eliitti pääsi muutamin poikkeuksin kuin koira veräjästä. Taustalla olivat muun muassa kommunismin pelko ja MacArthurin omat haaveet urasta Yhdysvaltain sisäpolitiikassa.
    ”Kaikki tapahtui niin nopeasti, että japanilaiset eivät saaneet mahdollisuutta vastata sotasyyllisyyskysymyksiin ja monarkian suunnittelemaan ja keisarin esittämään rooliin”, Bix kertoi New York Timesille kirjansa julkistamisen yhteydessä. Bix ei haluaisi japanilaisten rypevän menneisyydessä, mutta heidän pitäisi käsitellä sitä avoimesti. Muuten historian tahrat eivät lakkaa vainoamasta heitä.

Heikki Valkama