16. marraskuuta 2000
Teksti:

Posti toi toimitukseen kiintoisan kirjeen. Ida, 10, Anniina, 11, ja Joanna, 12, eli kolme vastustamatonta energiaa pursuavaa tyttöä muodostavat yhtyeen nimeltä The Kids. Mukana tulleen levyn kannessa poseeraa kolme nuorta neitiä kutrit, meikit ja hepenet ojennuksessa.
    Kansilehtinen hämmensi toimitusta. Miksi ihmeessä trion nimi on lapset, kun kuvissa ja teksteissä poseeraavat miniatyyriaikuiset? Älä anna lempeän katseen ja hempeän olemuksen hämätä! 11-vuotias pikkuruinen nainen on huumorintajuinen ja show-mimmi henkeen ja vereen.
    Ilkeät toimittajat ajattelivat heti pahoja ajatuksia: onpa päätetty pistää kauniilla lapsukaisilla rahoiksi – söpöt vaatteet päälle ja kohtalokas ilme naamalle, niin johan levyhyllyn ohi kulkevat sedät kaivavat kuvetta. Tukatkin on värjätty sopivan erilaisiksi: Joanna on tummaverikkö, Ida punapää ja Anniina blondi.
    Ilmeisesti Markkinointi & Mainonta -lehti oli saanut samanlaisen lähetyksen. Lehden Puheenaiheita-palstalla (3.11.) paheksuttiin kansivihkon tekstejä: ”Siinä vaiheessa, kun 12-vuotiaasta tytöstä puhutaan klassisena kaunottarena, jossa on iän tuomaa arvokkuutta, lastensuojelu voisi puuttua asiaan.”
    Mediaväen moraaliseen närkästykseen on usein syytä suhtautua epäillen. Etenkin nyt: pari-kolmekymppisten uraihmisten on helppo päivitellä lasten maailman kamaluuksia, kun oma lapsuus on ehtinyt unohtua eikä ole omaa jälkikasvua siitä muistuttamassa.
    Nämä neidit on siis nähtävä itse.

Trio marssii kahvilaan pipoissaan ja toppatakeissaan. Talvitamineista kuoriutuu kolme lasta. Lapsen näköistä lasta.
    ”Ei me yleensä meikata muuten kuin kuvauksia varten”, tytöt selittävät muodonmuutosta. ”Kouluun ei meikata koskaan. Koulu on opiskelua varten, ei siellä ole väliä, miltä näyttää”, Joanna Kupiainen linjaa.
    ”Joskus on toki kiva laittautua”, Anniina Merisalo täsmentää. ”Mä en aina haluaisi meikata kuvauksiinkaan, mutta kuvissa täytyy näyttää siistiltä”, Ida Kupiainen tunnustaa.
    Tyttöjen mielestä levynkannessa ei ole mitään moitittavaa. ”Ne kuvat oli tosi onnistuneita”, Anniina arvioi. ”Me näytettiin ihan omilta itseiltämme”, Joanna säestää. ”Ja ne tekstit kuvasi meidän luonteita aivan täysin. Mä olin ihan että vau, miten joku on osannut kirjoittaa just näin osuvasti!”
    Ida esittää eriävän mielipiteen. ”Yksi luokkakaveri oli nähnyt mun kuvan lehdessä ennen kuin tapasi mut. Se oli luullut että siinä kuvassa on aikuinen.” Joannakin myöntyy vähän: ”On mullekin jotkut kaverit sanoneet, että näytän kuvissa noin 16-vuotiaalta.”

Tyttöjen taustajoukot haistavat toimittajan epäilyt. ”Kun kyseessä on musiikkibisnes, kuvitellaan, että lapsiartistien taustalla on aina joku riistäjähahmo”, levy-yhtiö Allstar Musicin Elias Koskimies tuhahtaa.
    ”Kaikki on lähtenyt tyttöjen omasta tahdosta”, Jokke Seppälä ja Aija Merisalo kiirehtivät vakuuttamaan. ”Levyä hiottiin puolitoista vuotta pelkästään tyttöjen omasta vaatimuksesta. Heillä oli vahva näkemys siitä, millainen lopputuloksen pitäisi olla. Nämä ovat voimakastahtoisia ja aktiivisia tyttöjä.”
    Vastajulkaistu levy on tehty oman väen voimin ja pienellä rahalla. Anniinan äiti Aija Merisalo sanoitti ja lauloi taustoja. Aijan avopuoliso Jokke Seppälä sävelsi. Aijan ja Joken kaverin Hectorin poika Mikko Harma otti valokuvat levynkanteen, ja Mikon tyttöystävä Laura Frey stailasi tytöt. Joken poika teki musiikkivideon.
    Vasta kun kaikki oli valmista, levyä ryhdyttiin kauppaamaan levy-yhtiöille. ”Eihän tällaista levyä olisi voitu tehdä, ellei olisi ollut omaa studiota käytössä. Omalla ajalla tämä on tehty, viikonloppuisin ja lomilla, harrastuksena”, Jokke Seppälä huomauttaa.

The kidsin tarina alkoi jo viitisen vuotta sitten. ”Mä aina itkin, kun äiti meni Joken studiolle laulamaan ja sanoin, että mäkin haluan laulaa, en haluu vaan katsoa vierestä”, Anniina kertoo.
    Tilanne oli tuttu myös monelle Aijan ja Joken muusikkokaverille, joten he päättivät koota esiintymishaluisista muusikkoperheiden tenavista yhtyeen. Niin syntyi alkuperäinen, 12-henkinen The Kids. ”Sitten ne muut kasvoi siitä yli, ja me nuorimmat jäätiin jäljelle”, nykyiset kidsit selittävät.
    Mikä sai heidät jatkamaan? ”Meidän veri vetää esiintymään”, Anniina kuittaa. ”Laulamiseen ei voi kyllästyä”, Joanna täydentää. ”Esiintyminen on kivaa, koska musiikilla saa ihmiset iloisiksi.”
    ”Ja jos me menestytään ja tullaan rikkaiksi, me annetaan rahaa hyväntekeväisyyteen. Autetaan köyhiä ja syöpälapsia”, Ida kaavailee.

Anniinan äiti korostaa, että tyttöjen musisointi on harrastus siinä missä muutkin. ”Elämä eletään yhdessä, kun lapsia kerran on hankittu. Näin minä ja tyttäreni vietämme yhdessä aikaa. Minä olen ottanut Anniinan mukaan omaan maailmaani, musiikin maailmaan, ja vastavuoroisesti Anniina ottaa minut mukaan omiin juttuihinsa.”
    Varhaisteinien maailmaan sukeltaminen on ollut muusikolle haastavaa, Jokke Seppälä miettii. Sanoituksia Seppälä ja Merisalo ovat rakennelleet tyttöjen omien toiveitten mukaan.
    ”Tuonikäiset ovat väliinputoajia kaikin puolin. Ei ole olemassa musiikkia, joka kertoisi heidän näkökulmastaan heidän asioistaan. Frööbelin palikoiden ja smurffimusiikin jälkeen ei ole tarjolla muuta kuin aikuisten musiikkia. 12-vuotiaat joutuvat ottamaan idolinsa aikuisten maailmasta”, Seppälä sanoo.
    Asia tuntuu tosin häiritsevän enemmän aikuisia kuin itse lapsitähtiä. ”Drum’n’base on meidän lempimusiikkia, se on meidän elämä”, Joanna ja Anniina julistavat.

Mutta vielä sanoituksista. Aikuiset eivät nimittäin kummastele pelkästään yhtyeen keikistelyä meikeissä. Monia ihmetyttää, kun 10-12-vuotiaat tytöt laulavat isojen ihmisten asioista, kuten avioeroista ja huumeista.
    ”Elämä pitää kohdata sellaisena kuin se on”, Joanna toteaa tyynesti. Kun jo lapsetkin käyttävät huumeita, miksei niistä voisi laulaa?
    ”Lapset tietävät nykyään niin paljon niin varhain”, Anniinan äiti Aija huokaa. ”Anniina on paljon kypsempi kuin minä hänen ikäisenään.”
    Eräs lauluista on 13-vuotiaan pojan sanoittama. ”Ja siinä on kaikkein aikuismaisin teksti”, Jokke Seppälä huomauttaa. ”Ei sitä voi vähätellä, että senikäinen voi tuntea samanlaisia yksinäisyyden ja ulkopuolisuuden tunteita kuin aikuinenkin.”

Lapsena on kuitenkin vielä aika kiva olla, tytöt sanovat. ”Paitsi joskus mä ajattelen, että olisinpa jo se asianajaja”, Joanna tuumaa. ”Aikuisena musta tulee nimittäin asianajaja, joka pistää pedofiilit oikeuden eteen. Pedofilia on niin paha juttu.”
    Joannan rohkaisemina Ida ja Anniinakin paljastavat haaveilevansa joskus korkeammasta iästä. Internetin hahmo-chatissa on jo kokeiltu, miltä kypsempi ikä tuntuu. ”Hotelli Kultakalassa mä oon aina 16-vuotias. Jos sanoisin että oon kymmenen, kaikki varmaan häipyis”, Ida hymyilee. ”Mä oon ollut siellä kerran jopa 30”, Anniina innostuu.
    Oikeasti he haluaisivat kuitenkin olla korkeintaan 14-vuotiaita.
     ”15 on jo liikaa aikuiseen päin.”
    Kello lähenee iltaseitsemää. Kolmikko alkaa väsyä. Haastattelu keskeytyy muutamaan otteeseen, kun tytöt ponnahtavat esittämään sadetanssin (”tää oikeesti toimii”) ja laulun nälkäisestä linnusta, joka haluaa kokakolajätskiä (”tää on meidän tunnusmusiikki”).
    Taitaa olla parasta päästää lapset kotiin.

The Kids -yhtyeen albumi The Kids maksaa 119 markkaa.

Hurskastelu on turhaa

Lehtori Marjatta Kallialaa Kids-ilmiö ei ihmetytä. Lasten leikkejä tutkineena hän jo tietää, että sellaista lapsuus nykyään on. Nuoruutta ihannoidaan niin, että sitä pyritään venyttämään molemmista päistä: lapsuus lyhenee. ”Tytöt seisovat varpaillaan kuin barbit ja kurottavat kohti aikuisuutta”, hän kuvailee.Perusteeton lapsuuden nostalgisointi on Kallialasta silti tekopyhää.
    ”Hurskastelua olisi kuvitella, että ajan voisi kääntää takaisin. Lastaan ei voi umpioida kirmaamaan jossakin lapsuuden puutarhassa, jota ei ehkä koskaan ole ollutkaan.”
    Helsingin yliopistossa työskentelevä Kalliala tuntee myötätuntoa lasten vanhempia kohtaan. ”Elämme epäröivässä kasvatuskulttuurissa, jossa on vaikea perustella järkeviäkin rajoja.” Vaikka vanhemmat haluaisivat suojella lapsiaan, telkkari tunkee lasten tietoisuuteen maailman pahuutta ja selkoseksiä kysymättä kuulijoiden ikää. Ei siis ole mikään ihme, jos nykyajan lapset aikustuvat vanhempiaan nopeammin.

Sanna Sommers
Kuva: Mikko Harma