16. marraskuuta 2000
Teksti:

Olkaamme me. Olkaamme nuoria pääkaupukiseutulaisia, jotka asuvat yksin tai kaksin. Rahasta meillä tekee tiukkaa, mutta sisustaa pitäisi ja ostaa kodintarvikkeita.
    Ostamisen edullisuus ja vaivattomuus ovat meille tärkeitä, ja hankintamme voisivat olla myös kivannäköisiä. Helsingissä ja sen ympäristössä ostospaikkoja riittää: kirppareita, huutokauppoja, tavara- ja kalustetaloja. Mutta niihin me emme rahojamme kanna.
    Joka lauantai me ja 10 000 muuta asiakasta menemme Ikeaan. Me oleskelemme Ikean 1,8 hehtaarin sisustustavaratalossa kaksi tuntia. Kuljemme 18 osaston lävitse. Jonotamme ravintoloihin, vessoihin ja kassoille. Kulutamme tuhansia markkoja. Vierailemme Ikeassa omasta vapaasta tahdostamme. Miksi?
    Miksi emme? Postiluukustamme on kolahtanut Katekismuksen tavoin Ikea-kuvasto. Kumpikin on hyvin toimitettua ja rauhallisesti taitettua lukemistoa, jonka tarkoitus on tuoda elämään ja koteihin turvallisuutta.
    Selailemme aamuisin ja iltaisin maallista Ikean kuvastoa mieluummin kuin hengellistä Katekismusta. Yllätykseksemme huomaamme, että se tarjoaa kaikkea mitä tarvitsemme. Ja mihin hintaan!
    Kuvastosta selviää miksi hinnat ovat niin halpoja: kalusteet kootaan helposti itse. Pakkausten kerrotaan olevan litteitä, joten niitä on helppo kuljettaa.

Tuttaviemme mukaan ikean erottaa muista kalustefirmoista sen hyvä tyylikieli. Tuotteet ovat selkeitä. Puuta ja metallia sekä puhtaan vaaleita värisävyjä on käytetty paljon. Suunnitteluun on paneuduttu ja Ikean kalusteilla saa toimivia ratkaisuja pieniinkin tiloihin.
     ”Ikeassa suunnittelija ei ole mikään taiteilija”, kertoo sisustusarkkitehdiksi vuosi sitten valmistunut Markus. ”Suunnittelu tapahtuu suunnitteluryhmässä, jolle on annettu tiukat ohjeet. Sitten tehdään versioita, joista karsitaan joku tuotantoon.”
    Käytännössä Ikea plagioi. Jokin italialainen firma esittelee uusia tyylejä ja materiaaleja alan messuilla, ja hyvin nopeasti samanlaista näkee Ikeassa, Markus jatkaa. ”Se voi tulla myyntiin jopa samaan aikaan kuin italialaisen firman uusi tuote! Alan ihmisten piirissä Ikean suunnittelijoita ei hirveästi arvosteta. Sinne ei duuniin havitella.”
    ”Nykyään ne haluavat tuoda suunnittelijoitaan esiin ja häivyttää sillä niitä negatiivisia kirjoituksia, joita muistakin ruotsalaisista ketjuista on ollut viime vuosina”, kertoo suuressa mainostoimistossa ad:na työskentelevä Iina.

Olipa kalut suunnitellut kuka tahansa, me tiedostamme ja harkitsemme, voimmeko ostaa mitään näiltä sisustusmarkkinoiden viikingeiltä. Lehdissä on näet kirjoiteltu paljon, kuinka Ikea rikkoo lasten oikeuksia teettäessään tuotteitaan alihankkijoilla kehitysmaissa.
    Ikealaiset myöntävät kiertelemättä omassa kuvastossaan lapsityövoiman olevan ”osa tämän päivän todellisuutta ja koskevan joitakin maita, joissa meillä on tuotantoa”. Ongelmien lievittämiseksi Ikea ”on muun muassa laittanut yhdessä unicefin kanssa alulle projektin, jolla pyritään estämään lapsityövoiman käyttöä Intiassa”.
    Lapsityövoima tavallaan sopii Ikean yritysfilosofiaan. Vuonna 1926 kauppiaan pojaksi syntynyt Ikean perustaja ja hallituksen puheenjohtaja Ingvar Kamprad on kertonut tottuneensa lapsesta asti tekemään kovaa työtä. Kampradista ”hyvä kapitalismi” on parasta elintasolääkettä.
    ”Better trade than aid”, hän toteaa Blue Wings -lehden (12/99) haastattelussa. Kamprad tekee mieluummin kehitysmaiden kanssa kauppaa kuin tukee näitä suoraan.
     Meistä tämä kuulostaa reilun miehen puheelta. Joten Ikeaan siis.

”Vapautta ja valoa” lupaa Ikea-kuvasto sylissämme, kun ajamme Turuntietä Espooseen ja nautimme kansainvälistymisestä. Meidän ei tarvitse enää matkustaa ostoksille ulkomaille, koska Suomessa toimivat nykyisin samat ketjut ja liikkeet kuin muissakin länsimaissa.
    Muistelemme huhuja, joiden mukaan kateelliset suomalaiset kilpailijat yrittivät viimeiseen asti estää Ikean tulon Suomeen, vaikka se hankki tonttinsa jo vuonna 1967. Ikean saapumista viivytti myös lama, joka heikensi tilapäisesti suomalaisten ostovoimaa.
    Syksyllä 1996 Ikea sitten lopulta avasi ison valkoisen hallinsa, jonka ajotietä reunustaa värikäs lippulinna ja jonka seinässä on tenniskentän kokoinen logo: Ikea. Olemme perillä.
    ”En mä Ikeasta hirveästi tiennyt ennen kuin se tuli Suomeen”, muistelee kirjallisuuden opiskelija Laura, joka on asioinut Ikeassa miehensä kanssa. ”Niin hyvin ne onnistuivat sinne kuitenkin viettelemään, että maksoin sen kolmekymppiä edestakaisesta Espoon bussilipusta. Mielikuva oli, että sieltä saa jotain ’muuta’ kuin Askosta ja Iskusta ja että se on niiden ja kalliiden erikoiskauppojen välimuoto.”
    Lauran matka vei paitsi rahaa myös aikaa. Bussi 270 ajaa keskustasta Espoon länsilaidalle 45 minuutissa.

Ohitamme pitkän pankkiautomaattijonon ja astumme riisuttua ruotsinlaivaa muistuttavaan aulaan. Heti oikealla on lasten leikkitila ja pallomeri, joka on kyltin mukaan täynnä.
    Pylväässä lukee ”Apunasi ostoksilla”. Saamme käyttöömme nysäkyniä, muistilappuja, mittanauhoja ja keltaisia ostoskasseja. Niiden ja oppaaksi suositellun ”mielikuvituksen” avulla meidän on löydettävä tarvitsemamme.
    Kierros alkaa yläkerrasta. Ihmiset vaeltavat kuin Linnanmäen Vekkulassa: ”Jos seuraa lattiassa olevia nuolia, pääsee joka osaston läpi. Välillä jotkut asiakkaat valittavat, että he ovat menneet oikotietä ja koko talo on jäänyt näkemättä”, neuvoo Johannaksi esittäytyvä myyjä.
    ”Se on kuin aikuisten huvipuisto: nyt olemme makuuhuoneosastolla ja sitten menemme keittiö-osastolle. Tuntuu että löytää uusia paikkoja toistensa jälkeen”, kuvailee Ikea-kävijä Laura. ”Siinä on tietty rytmi, josta ei voi hypätä pois. Muuten sinne eksyy ja huomaa kiertävänsä yhtä samaa osastoa.”
    Kierroksen alussa kohtaamme sohvia: vingåker, smedby, ängby, klippan. Siipipelto. Sepänkylä. Niittykylä. Luoto. Sohvien paikannimistö on päätähuimaavaa.

Kulkureittiä reunustavat interiöörit, jotka tuovat mieleemme amerikkalaiset nuortensarjat tai tieteiselokuvat. Sisustukset on tarkoitettu koeistumista ja -makaamista varten, ja niissä oleilevat asiakkaat ovat kuin osa näyttelyä. He unelmoivat ja kokeilevat kalusteiden kestävyyttä.
    ”Meillä on asiakkaita, jotka sanovat ’Mä haluan kaiken tästä huoneesta’, ja myös ostavat huoneen joka ikisen tuotteen”, Johanna kertoo.
    Ikea ilahduttaa meitä yksityiskohdilla. Halliin nurkassa on erillinen tila, joka on sisustettu viihtyisäksi parvekkeeksi. Tosin aivan kaikkeen Ikea ei pysty: näköala avautuu tympeästi Turunväylälle ja parkkipaikalle.
    Käytävien mainoskyltit julistavat arkemme lopullista vallankumousta: Koti ja työ. Elämä tasapainossa, Luovempi asenne työhön, ja Mene töihin. Ole kuin kotonasi. Tunnelma talossa on todella hektinen. Hälyä lisää keskusradiosta soiva popmusiikki, jota tauottavat huolellisesti lausutut suomen- ja ruotsinkieliset mainosiskut.
    ”Sisällä talossa on niin paljon ärsykkeitä, että villieläin tulisi hulluksi. Sen takia ihminenkin kokee, että sieltä on pakko päästä pois. Sen verran lähellä me olemme vielä eläimiä”, analysoi sisustusarkkitehti Markus. ”Sä et pysty enää keskittymään mihinkään, mutta pakko on ottaa jotakin ja nopeasti.”

Kierroksemme jatkuu. Vastaan tulee tuoleja, pöytiä ja vaatekomeroita: pax oslo, pax lenda, pax loman, pax furnes. Katsomme tarkkaan, onko pax oslossa jotain rauhantahtoista ja norjalaista.
    Kirjahyllyjen täyte kiinnostaa meitä. Onko se Ikeassa parempaa kuin tavallisessa huonekaluhallissa? Ei ole. Hyllyissä on samaa jäännöserä- ja hylkykirjallisuutta kuin muuallakin.
    Sitten huomaamme Albert Camus’n teoksen Anteckningar 1942-1951. Todellista laatua. Mutta kun kirjaa selailee, käy ilmi, että Camus’n kansipapereissa on Jeanne Cordelian Utbrytningen.
    Cordelia ei sano meille mitään. Vaikuttaisi siltä kuin Ikea olisi laittanut ajatonta laatua henkiviin kuoriin epäkuranttia ja luokatonta tavaraa.
    Saavumme yläkertakierroksen päätepisteeseen, jossa voi poiketa ravintolaan jonottamaan lihapullia ja perunamuusia. Emme ruokaile, sillä meillä on kiire. Kaikilla on kiire.
    ”Hirveästi siellä on nuoria ihmisiä ja varsinkin naiset juoksevat etunenässä”, kuvailee Ikea-konkari Laura. ”Mun mieheni oli kauhean rasittunut ja pakokauhuinen jo ensimmäisen puolen tunnin jälkeen siitä ihmismäärästä. Se halusi lähteä kotiin, mutta mä halusin kierrellä tarkkaan joka osaston.”
    Viikonlopun juoksijoista kärsivät myös myyjät: ”Monesti käy niin, ettet pääse edes lausetta loppuun, kun se on jo lähtenyt. Tulee riittämättömyyden tunne, ettenkö mä ilmaissut itseäni tarpeeksi”, valittelee talossa vuoden myyjänä työskennellyt Kirsi.

Liikeideaan kuuluva myyjien vähyys ja itsepalvelun korostaminen närästävät asiakkaita eniten. ”Kukaan myyjä ei koskaan kerkeä neuvomaan”, Laura purnaa. ”Kaikki on tehty niin tehokkaaksi, ettei siellä saa yksilöllistä palvelua. Täytyy olla tosi iso asia, että viitsii mennä sitä pyytämään.”
    ”Oma aikansa on mennyt, että ihmiset ovat sisäistäneet tämän toimintamallin. Myyjä löytyy tarvittaessa, mutta hän ei tule tyrkyttämään itseään. Häntä joutuu hakemaan, mihin ei ole totuttu muissa liikkeissä”, kertoo talon kiinteistöpäällikkö Tarmo.
    ”Enimmäkseen meitä kohdellaan hyvin”, keittiökalusteita myyvä Kirsi selventää. ”Mutta on myös näitä väärällä jalalla nousseita.”
    ”Monesti ihmetyttää, etteivät useat vanhemmat asiakkaat hyväksy täällä lapsia”, kertoo lasten osastolla kohtaamamme myyjä Johanna. ”Tavaratalo on tehty tarkoituksella lapsiystävälliseksi. He saavat täällä tehdä ihan mitä vaan, kokeilla ja kiipeillä – lapsethan ovat osa perhettä, joka näitä kalusteita sitten käyttää.”

Reitin varrella ja joka puolella on koreja, joista voimme poimia käsittämättömän edullisia heräteostoksia. ”Siellä huomaa, että tätä mä tarvitsisin. Tunne, että sen on nähnyt aikaisemminkin, mutta ei osaa yhdistää missä”, kertoo Laura.
    Kuulemme toisella korvalla kahden nuoren naisen keskustelun. ”Musta nuo ovat tosi kivoja, mutta mä en tiedä, mihin mä ne laittaisin.”
    ”Mulla on kotona mausteita”, sanoo toinen ja ottaa laatikosta rajtan-purkkisetin. Neljä lasipurkkia. Metallinnäköiset lujitemuovikannet. Tilavuus 0,15 litraa. 19 markkaa.
    Me ripottelemme kotona grillaus- ja yleismaustetta suoraan valmistajan purkista, mutta ehkä nämä naiset kuivaavat ja purkittavat aitoja yrttejä. Tai sitten eivät. Edempänä silmiimme osuu astiapöydälle hylätty rajtan-setti.
    ”Pikkutavarat ovat se ’juttu’. Ensin katsotaan huonekalut, sitten tulee kaikki pikku tilpehööri ja lopulta se kassi täyttyy. Vähintään ostetaan serviettejä tai joku vessaharja. Harvoin sieltä kukaan tyhjin käsin lähtee!” toteaa mainos-ad Iina.
    Pientä & Tarpeellista -osasto ei onnistu houkuttelemaan meitä ostamaan mitään. Tavara on ennemminkin suurta ja tarpeetonta: henkareita, seinäkelloja ja vanerisia moppe-laatikostoja.
    Alakerran puolivälissä meihin iskee muutenkin Ikea-väsymys. Syy voi olla siinä, että olemme miehiä, joiden sisustus- ja talousesinetarpeet ovat vähäisiä.
    ”Miehen täytyy tarkkaan tietää tekniset tiedot ja mielellään repiä sitä kirjahyllyä, että se melkein katuu päälle. Nainen taas kattelee ja miettii eri sävyjä. Sitä kiinnostaa se visuaalinen näkemys, miestä taas tekninen toteutus,” kuvailee myyjä- Kirsi.

Kassojen läheisyydessä kohtaamme Ikea-ruumiita. Ihmiset ovat tulleet katumapäälle ja hylänneet tavararöykkiöille heräteostoksiaan. Joku on huomannut voivansa elää ilman plastis-jääpalamuottia tai pyöreätä glis-säilytyslaatikkoa. grammatik-ruokailuvälinesarja. fenomen-kynttiläpakkaus. fantastik-serviettejä. Kaatuneita on taajassa.
     Jonotamme valittamatta, koska Ikea tunnustaa rehdisti jonojen olemassaolon. Selitys: ”Meillä on tavallaan jatkuva alennusmyynti.” Ok.
    ”Pikkuisen se pettää odotukset. Sinne menee vauhkona ja yhtäkkiä huomaa tietyn putken jälkeen, että on putkahtanut kassalta ulos ja että tässäkö tämä oli. Varsinkin jos on jonottanut
     20 minuuttia ja on hirveä kuuma ja nälkä, ja lapset kitisevät ympärillä”, tuskailee Laura.
    Kun tulee Ikeaan, pitää varata aikaa, neuvoo Tarmo-kiinteistöpäällikkö. ”Minä miettisin, kannattaako tulla silloin kun kaikki muutkin ovat liikkeellä. Paljon miellyttävämpää on asioida arkipäivisin.”
    Tarmo uskoo enemmistön viihtyvän: ”Kävijämäärät vain kasvavat, ja suurin osa meidän asiakkaista käy vakituisesti kerran viikossa tai kahdessa. Ensikertalaisia on enää harvassa. Ihmiset ovat oppineet tämän systeemin ja tuotteet – ja mikä parasta – haluavat tulla uudestaan.” Niinpä.
    Poistuessamme tuoksut ja lyhyt jono houkuttelevat meidät ostamaan snack-pisteestä purtavaa. Sinapin maku huulillamme pääsemme viimein kotimatkalle miettimään, mitä tuli koettua ja ostettua.

Tunnelma kiristyy rauhallisessa taloudessamme. lysboj-pöytävalaisimelle, jossa on värikäs palloharjavarjostin, ei tahdokaan löytyä paikkaa, ja billy-hyllyn kokoaminen ei olekaan helppoa.
    ”Se riippuu lahjoista”, valistavat myyjättäret. ”Täytyy ottaa vain rauhallisesti ja välttää liikaa voimaa. Pitää lukea ohjeet alusta loppuun ja ymmärtää ne. Ja meillehän voi aina soittaa.”
    Kokoamisen vaikeuden lisäksi hankintojen laatu voi pettää odotukset. ”Vielä kaupassa muiden Ikea-tavaroiden kanssa ne näyttävät käteviltä ja trendikkäiltä, mutta kotona sen halpuuden huomaa”, sanoo muun muassa goliat-työpöydän omistava Laura. ”Ne ovat kevyitä ja heppoisia. Pinnoitettua lastulevyä ja jos pienikin nirhaisu tulee, ne näyttää todella rumilta.”
    ”Laatu ja duuni ovat suurimmassa osassa ala-arvoista ”, kuittaa Markus. ”Ei niitä monessa sukupolvessa pystytä käyttämään.” Sisustusarkkitehtinä työskentelevä Markus mainitsee esimerkkinä Fredrikinkadun Jump Inn -pintabaarin sisustuksen.
    Baari remontoitiin kertaheitolla design-paikaksi. Ensimmäisenä Markuksen silmään pistivät uudet ikealaiset tuolit. ”Sellaiset muoviset potat, suoraan matkittu vanhasta Eamesin lasikuitutyylistä. Mietin, että nämä kestävät täällä korkeintaan puolisen vuotta.”
    Joskus ostaja saa kestäviäkin tuotteita, kertoo mainos-ad Iina: ”Mä ostin viisi vuotta sitten sieltä markan laseja ja ne eivät hajoa millään. Mä olen heittänyt jopa yhden seinään, eikä se hajonnut.”
    ”Ei me koskaan kavereiden kanssa puhuta, onko joku käynyt Ikeassa”, kommentoi Laura. ”Ei sitä häpeä, mutta ei sitä rummutakaan. Yksilöllisyys siitä puuttuu täysin. Jos on selaillut niiden katalogeja ja menet jonkun kotiin, kyllä sä näet, mikä siellä on Ikeasta ostettua. Ei sillä hirveästi ylpeillä.”
    ”Mä voisin sanoa kuuluvani Ikea-friikkeihin”, kertoo Johanna. ”Koko taloni on pelkkää Ikeaa lattiasta seinämateriaaleihin. Riippumatta mihin huonekaluliikkeeseen menen ja löydän jonkun jutun, joka miellyttää, niin Ikeassa meillä on samanlainen mutta huomattavasti huokeammalla.”
    Voimme aina miettiä, säästimmekö oikeasti Ikeassa. Pitää vain ynnätä matkakulut, ateriat, snack-tuotteet, pikkutavarat, raahaamiset ja hikipisarat ja kertoa se vuotuisten Ikea-ruljanssien määrällä.

”Ikean hyvä ja huono puoli on se, että sieltä voi ostaa ja heittää sen pois”, kiteyttää Ikean kaltaisten yritysten myyntiä työkseen edistävä Iina. ”Se sopii erinomaisesti välivaiheessa eläville ja vaihtelua haluaville ihmisille. Ikeaa tarvitaan ehdottomasti.”
    ”Paskan määrä on vakio”, Markus sanoo lakonisesti. ”Aina on jengiä, joka menee ison mukana. Ja sitten on niitä, jotka haluavat mennä pikkulafkaan, nähdä myyjän ja vaihtaa kuulumisia. Se on nykypäivän luksusta, mutta ennen se oli jokaisen ihmisen päivittäistä ostostentekoa. Ne, joilla on fyrkkaa, eivät Ikeaan mene.”
    Ikea tekee rehellistä nykyaikaista bisnestä, mutta Suomessakin osataan muotoilla ja markkinoida. Mikseivät kotimaiset yritykset uudista itseään ikeoiksi? ”Iskussa ja Askossa tavara on parempilaatuista, mutta design uupuu. Se on turvenuija-meininkiä. Ikean hyvä puoli on, että suomalaiset hiffaavat, että tässä täytyy tehdä jotain. Ilman Ikeaa suomalaisfirmoilla ei olisi minkäänlaisia ajatuksia”, myhäilee Markus.
    Vastaus lisää Ikea-uskoamme. Kun odottelemme kotimaisten huonekalu- ja kodintarvikevalmistajien terästäytymistä, ehdimme unohtaa karjalauman mukana kulkemisen kauhut, tuhlatut rahat ja kokoamisen vaikeudet moneen kertaan.
    Sillä välin Ikea ehtii varmasti muuttua ja laajentua vieläkin asiakasystävällisemmäksi. Ja jos ei muuta, niin ainakin Ikea huolehtii materialistisia perustarpeistamme paremmin kuin Katekismus.

Viljami Puustisen lisäksi myös Juhana Rossi kävi Ikeassa. Viljami ei ostanut muuta kuin hodareita. Juhana osti (autuaan tietämättömänä Iinan puheista) kaksi 100 kappaleen pakkausta 3-kerroksisia genuine-paperiserviettejä. Yksi pakkaus maksoi 19 markkaa.

Ikea sijaitsee Espoontie 21:ssä.
Avoinna maanantaista perjantaihin 11-20 ja lauantaisin 10-18. Sunnuntaisin Ikea on suljettu.
www.ikea.com

Viljami Puustinen
Kuva: Riku Isohella