16. marraskuuta 2000
Teksti:

Kuukausi sitten tällä palstalla pohdittiin, miten käy valtion, kun sen verotulot tulevaisuudessa vähentyvät. Veikkasin, että valtio pienenee lähivuosina rajusti ilman sen kummempia kutistumiskipuja, kun julkista hallintoa miehittävät suuret ikäluokat häipyvät kertaheitolla eläkkeelle.
    Mutta oikeastaan valtio pienenee merkittävästi jo aikaisemmin. Meidän veronmaksajien omaisuutta myydään tälläkin hetkellä eniten tarjoavalle. Puhun niin sanotuista valtionyhtiöistä, joiden ”jatkoyksityistämiselle” (lue: myymiselle) hallituksen talouspoliittinen ministerivaliokunta päätti vastikään pyytää valtuuksia.
    Lähivuosina myydään kokonaan muun muassa Rautaruukki, Outokumpu ja Kemira. Viime mainitussa valtiolla on yhä enemmistö, mutta ei enää kauan, kuten ei kohta viinayhtiö Altiassa eikä energiayhtiö Fortumissakaan.
    Miksi valtio myy omaisuuttaan? Omistamisen nyrkkisääntöhän on, että myy vain jos on pakko. Asia käy kuitenkin ymmärrettäväksi, jos sitä ajattelee yleisesti. Eli miksi ihmiset ylipäänsä myyvät omaisuuttaan?
    Tavallisin syy myydä omaisuutta on rahan tarve. Näin on valtiollakin, kun se lyhentää kallista 1990-luvulla otettua lainaa. Tänä vuonna valtio kuittasi velkojaan 11 miljardilla markalla arvioitua enemmän. Summasta 10 miljardia tuli nimenomaan Soneran osakkeiden myynnistä.
    Toinen syy myydä on turvallisuus. Valtio ei ole osakekeinottelija, ja siksi senkaltaiselle keskiluokkaiselle sijoittajalle Soneran osakkeet ovat odottamattoman arvonnousunsa takia rasite. Suhdanneherkät tekno-osakkeet eivät ole valtion heiniä, vaan se haluaa stabiilin portfolion.
    Kolmas yleinen syy omaisuuden myymiseen on halu investoida johonkin muuhun. Sijoittaakseen voimavaransa ydinosaamiseensa monikansalliset yritykset joutuvat jatkuvasti katkomaan rönsyjään, ja näin toimii myös Suomen valtio.
    Tällä hetkellä tuo ydinosaaminen on velanhoitoa, mutta jonain kauniina päivänä lainat on toivottavasti maksettu. Mihin valtio silloin sijoittaa rahansa? Mitä uutta ydinosaamista se voisi keksiä?
     Nyt peliin tulevat mukaan poliitikot. Viime kädessä heidän tehtävänsä on määrätä, minkä valtio tekee itse ja minkä se ostaa ulkoa. Aseita valmistavaa Patriaa kaupataan Eurooppaan jatkuvasti, Finlandia-vodka myytiin jenkeille ja seuraavaksi yksityistetään kaiketi verottaja ja oikeuslaitos.
    Eikä edellinen heitto ollut mikään vitsi. Vaikka aatteellisista syistä esimerkiksi poliisin tai sairaanhoidon yksityistäminen on mahdotonta, periaatteellisia esteitä sille ei ole.
    Otetaan esimerkiksi nykyisillä hinnoillaan nykyisiä palveluitaan tarjoava Posti. Minä purkaisin välittömästi sen monopolin ja myisin sen harvinaisesta päikköparista vaikka Deutsche Postille tai dhl:lle. Samoin voisin myydä tv2:n ja miksei myös jonkin provinssiyliopiston.
    Yksityistäminen avaa aivan uusia näkymiä. Valtioneuvostonkin voisi yksityistää, eikö voisikin? Vuodesta toiseen puoluepomot riitelevät budjetista, vaikka yhtä hyvin vaalit voittanut puolue voisi palkata Andersen Consultingin laatimaan valtion tulo- ja menoarvion. Tarjouskilvassa säästetyt rahat jaettaisiin osinkona niille, jotka vaivautuivat äänestyskoppiin. Mahtaisi siinä alkaa politiikka kiinnostaa nuoriakin.
    Ajatusleikin viimeinen kysymys on valtion yhtiömuoto. Olisiko se osakeyhtiö, jossa valtaa saa yhtä paljon kuin omistaa osakkeita? Vai osuuskunta, jossa jokainen jäsen omistaa aina yhtä paljon sijoituksensa suuruudesta riippumatta? Jotenkin minuun vetoaa vanha kunnon kommandiittiyhtiö. Siinä veloista vastaa henkilökohtaisesti johtaja; äänettömät yhtiömiehet vain nostavat tuoton.

Otto Mattsson

Kirjoittaja työskentelee tuottajana WSOY:ssä.