Tätäkö on tietoyhteiskunta?

T:Teksti:

Joskus aikuiset ihmiset ovat mahdottoman typeriä.
    Espoon Mankkaanpuron koulussa toteutettiin elokuussa tietoyhteiskunnan pilottiprojekti. Viidesluokkalaisille annettiin wap-kännykät. Toiset oppilaat tekivät tietokoneohjelmalla kysymyksiä ympäristöopista, ja toiset vastasivat niihin wapilla.
    Kännykkä tulee oppimisen avuksi. Espoossa toteutettu pilotti antaa suuntaa mobiilipedagogiikkaan, kertoi hankkeesta informaatioteknologian ammattilaisille suunnattu lehti it-viikko (21.9.2000).
    Opetusministeriön koulutuksen ja tutkimuksen tietostrategian 2000-2004 mukaan suunnitteilla on virtuaalikoulua, virtuaaliammattikorkeakoulua ja virtuaaliyliopistoa. Opetusministeriö haluaa tietoyhteiskuntataidot kaikille kansalaisille.
    Mitä hyötyä on tietoyhteiskuntataidoista, jos opetuksen laatu yläasteilla on säästöjen ja lisääntyneen valinnaisuuden takia huonontunut?
    Nyt peruskoulun olisi aika ryhtyä hoitamaan alkuperäistä tehtäväänsä: yleissivistyksen antamista.
    Syyskuussa Ruotsissa ilmestyi tutkimus, jonka mukaan tietokoneopetus ei ole parantanut oppilaiden oppimiskykyä, kehittänyt pedagogiikkaa tai uudistanut opetusta. Tutkimuksessa seurattiin 500 tietokoneopetukseen osallistunutta oppilasta esikoulusta viidennelle luokalle asti. Tietokoneella opetetut lapset olivat näppärämpiä tietokoneen käytössä. Muissa aineissa ei eroa ollut.
    Miksi siis hankkia wappeja luokkaan, paitsi jos lapset halutaan opettaa käyttämään wap-puhelimia? Sekö on yleissivistävän koulutuksen tarkoitus?
     Pieni e ja @ -merkit ovat maagisia. Ne näyttävät sekoittaneen monen virkamiehen, poliitikon ja opettajan pään. Suunnitelmissa elävä tietoyhteiskunta on oikea stiiknafuulioiden valtakunta, täynnä toinen toistaan käsittämättömämpiä sanoja ja tekoja, vai pitäisikö sanoa projekteja.
    Tietokoneet ja wapit eivät riitä luomaan tietoyhteiskuntaa. Kyllä lapset oppivat kännykkää käyttämään ilman peruskouluakin. Peruskoulujen tehtävä on sivistää. Opetusministeriö pitäköön huolta siitä, että opetukseen saadaan lisää tiukkaa asiaa, ei turhia vempeleitä.

Heikki Valkama,
päätoimittaja