Tarkastamo: Miten päästä pääjohtajaksi

T:Teksti:

Kotirouva eeva kertoo harjoittavansa hyväntekeväisyyttä omalla tavallaan: ”Me ostamme paljon tavaraa ja kulutamme.”
    Eevan päivärutiineihin kuuluu lasten hakeminen tarhasta japanilaisella avoautolla, jonka hänen puolisonsa Pekka on hänelle hiljattain ostanut. Autolla on väliä. Porschella lapsensa päiväkodista noutavat amerikkalaisten pääjohtajien rouvat Eeva haukkuu hienostelijoiksi. Nokialaisten meikittömiä ja vaatimattomia vaimoja Eeva kutsuu surkeiksi hiirulaisiksi.
    Pekka johtaa yrityksen X Aasian-konttoria. Pesti on Pekan neljäs työpaikka kymmenen viime vuoden sisällä. Edellinen työpaikka oli saman firman konttorissa Yhdysvalloissa. Sitä ennen Pekka oli firman Y palveluksessa Lontoossa, mitä edelsi työ firmassa Z. Kaikki ovat saman alan yrityksiä.
    Pariskunta selittää tuohtuneena hyväntekeväisyyttään Pekan humanistiveljelle Matiakselle. Heistä Matias on kommunisti, kun hän laskuttaa käännöstöistä enemmän Nokian kaltaisilta maksukykyisiltä asiakkailta ja vähemmän maaseudun pikkufirmoilta.
    Tätä Pekka ja Eeva eivät voi käsittää, sillä raha on heille kaikki kaikessa. He ovat expatriates, uutta maasta toiseen liikkuvaa asiantuntijatyövoimaa, jonka suuria palkkoja verotetaan asemamaassa kotimaata huomattavasti hellemmin.
    Pekkoja ja eevoja – suomalaisyritysten huippujohtajia puolisoineen maailmalla – on syntynyt vuosikymmenen aikana huimasti lisää. Heitä on ollut aina, mutta yritysten kansainvälistyessä yhä useampi suomalainen työskentelee ulkomailla.
    Urakierto on nopeaa ja vie usein vielä firmasta toiseen. Piilaakson teknologiayrityksiin johtajia rekrytoiva konsultti Jon Carter kuvailee Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä (9/2000) nykyistä menoa näin:
    ”Jos viisi-kahdeksan vuotta sitten havaitsimme, että johtajaehdokas oli vaihtanut yhtiötä parin vuoden välein, katsoimme, että hän ei ole tasapainoinen luonne tai sitten ei kovin hyvä. Tänään se ei ole enää mikään ongelma… Nyt pidetään puutteena sitä, että ihminen ei ole osoittanut työpaikkaa vaihtamalla kykyään mukautua uusiin tilanteisiin.”
    Suomessa johtajien parivuotiset pikapestit ovat vielä harvinaisia, kertoo Kauppakorkeakoulun johtamisen laitoksen professori Kari Lilja. Kyseessä on uuden talouden aloittelevien yritysten ilmiö. Yhdysvaltalainen asenne työhön on muutenkin omintakeinen.
    ”Amerikkalainen maailmankuva on se, että kymmenessä vuodessa pitää tulla superrikkaaksi. Työtä tehdään 24 tuntia vuorokaudessa ilman lomaa”, Lilja kertoo.
    Jos tällainen Suomessakin lisääntyvä elämänfilosofia otetaan mittapuuksi, Pekan ja Eevan ajattelu ei enää olekaan kummallista vaan lähinnä yksinkertaista. Niin yksinkertaista, että se mahtuu pähkinänkuoressa Suomeksi vastikään ilmestyneeseen Jeffrey J. Foxin 160-sivuiseen kirjaan Miten päästä pääjohtajaksi.
    Kirjan ensimmäinen ohje on: Ota aina vastaan se työ, josta saa eniten rahaa. ”Viimeisenä rahaan tuijottamisen perusteluna on se, että liike-elämän mittarina on raha. Mitä enemmän ansaitset, sitä paremmin menestyt. Niin se on.”
    Muut ohjeet ovat yhtä yksinkertaisia: Pukeudu hyvin, älä räikeästi. Ota muut huomioon. Älä juoruile. Näytä reippaalta ja ole reipas. Älä ylitä budjettia.
    Kirjassa luetellaan kirjoja, jotka kannattaa lukea, jos aikoo pääjohtajaksi. Listalla on monta yleissivistävää ja hyvää teosta Sun Tsun Sodankäynnin taidosta Suomen kielen perussanakirjaan.
    Loppupuolella Fox käskee lukijaa jopa vaihtamaan työpaikkaa, jos työpaikalla ei ole hauskaa. Tämä on tietenkin ensimmäisen käskyn kanssa täydessä ristiriidassa.
    Voi väittää, että jos naurettavat pääjohtajuus-ohjeet ovat lukijalle uusia, hänessä ei ole pääjohtaja-ainesta. Suurin osa neuvoista pätee nimittäin ihan mihin hommaan tahansa. Oikeastaan ihminen tulee noudattaneeksi niitä pakosta, jos hän on työelämässä.
    Kirjan nimi voisikin olla yhtä hyvin Miten tulla hyväksi työntekijäksi. Mutta eihän sellainen kirja myisi.
     Ainakaan Pekka ja Eeva eivät sitä ostaisi.

Heikki Valkama

Jeffrey Fox: Miten päästä pääjohtajaksi. Suomentanut Maarit Tillman. WSOY, 150 mk.

Kirjoittaja johtaa Ylioppilaslehteä projektiluonteisesti kevääseen 2002.