20. lokakuuta 2000
Teksti:

Yhdysvaltain kovasta huumepolitiikasta voidaan olla monta mieltä, mutta joka tapauksessa se maksaa paljon ja kohtelee ihmisiä armottomasti.
    Kymmenen viime vuoden aikana Yhdysvaltain liittovaltio on käyttänyt noin 1050 miljardia markkaa huumeiden vastaiseen taisteluun. Pelkästään tälle vuodelle liittovaltio ja paikallisviranomaiset ovat budjetoineet samaan tarkoitukseen yhteensä noin 280 miljardia markkaa.
    Rahareikiä on monia: rannikkovartiosto tarvitsee pikaveneitä, tulliviranomaiset valvontalentokoneita ja liittovaltion huumevirasto dea tutkalla varustettuja tähystyspalloja.
    Lisäksi rahaa menee ulkomaille. Kuluvana vuonna Yhdysvallat tukee Kolumbiaa huumeiden vastaisessa taistelussa 10 miljardilla markalla. Rahoilla kustannetaan muun muassa huumeparonien vastustajaksi koulutetuille erikoisjoukoille 60 helikopteria, jotka yhdysvaltalaiset valmistajat myyvät Kolumbian hallitukselle.
    Liittovaltio on saanut rahoilleen vastinetta. Huumekauppiaiden on jatkuvasti keksittävä uusia keinoja kiinnijäämisen välttämiseksi, kun amerikkalaiset viranomaiset tekevät koti- ja ulkomailla ennätystakavarikon toisensa jälkeen.
    Kovat otteet ovat tuottaneet muutenkin tulosta: Yhdysvalloissa on tällä hetkellä noin 450 000 huumerikoksista tuomittua vankia, eli enemmän kuin kaikista rikoksista tuomittuja vankeja koko Euroopan unionissa. Suurkaupungeista on tullut turvallisempia, kun iso joukko huumeiden kanssa pelaavia pikkurikollisia on telkien takana.
    Menestyksistä huolimatta kova huumepolitiikka ei ole ratkaissut itse ongelmaa. Sekä liittovaltion omat tilastot että riippumattomat tutkimukset ovat karua luettavaa: huumeiden käyttö on vähentynyt 1970-luvun huippuvuosista mutta on yhä laajalle levinnyttä Yhdysvalloissa. Huumeita on helposti saatavilla, niiden hinta on laskenut ja laatu parantunut.
    Voisi luulla, että presidenttiehdokkaat Al Gore ja George Bush haluaisivat tässä tilanteessa hankkia lisää kannatusta ehdottamalla radikaaleja uudistuksia. Näin ei ole kuitenkaan käynyt, vaan huumeista on vaiettu melkein kokonaan presidenttitaiston kuluessa.
    Kumpikin pääehdokas on tyytynyt esittämään yleisluontoisesti nykypolitiikkaa tukevia linjanvetoja. Vaitonaisuus saattaa olla merkki muutoksesta, Harvardin yliopistossa tohtoriksi väitellyt huumepolitiikan asiantuntija Ethan Nadelmann arvioi.
     ”Epäilen, että ehdokkaat eivät juuri puhu huumepolitiikasta, koska sitä käsittelevä julkinen debatti on siirtymävaiheessa. Poliitikot ovat huomanneet, ettei huumeiden vastaisen sodan avoimesta kannattamisesta ole samalla tapaa hyötyä kuin 1980- ja 1990-luvuilla. Tunnelma ei silti ole vielä tarpeeksi viilentynyt salliakseen keskustelun realistisista vaihtoehdoista”, sanoo Nadelmann, joka johtaa huumepolitiikan liberalisointia kannattavaa The Lindesmith Centeriä.
    Aivan kuollutta keskustelu huumeista ei ole ollut. Hyvinä perheenisinä ja suoraryhtisinä poliitikkoina esiintyvät Gore ja Bush ovat saaneet selitellä nuoruutensa huumeiden käyttöä, mikä on ollut tiedotusvälineille riemurehua.
    Sinänsä Goren ja Bushin huumemenneisyydet ovat peri-inhimillisiä. Gore käytti kannabista 1970-luvun alkuvuosina työskennellessään journalistina, minkä hän on itse myöntänyt sanomalla ”kokeillessaan marijuanaa”. Goren lähipiiriin kuuluneet ovat tosin kertoneet käytön olleen säännöllistä.
    Bushin tapaus on vielä epäselvempi. Eri lähteiden mukaan Bush olisi käyttänyt reilusti alkoholia ja kokaiinia viettäessään 1970-luvulla menestyvän papan pojan helppoa ja turhauttavaa elämää. Bush ei ole koskaan suoraan kiistänyt väitteiden todenperäisyyttä. Hän on vain todennut tehneensä virheitä, joita hän katuu, ja muistuttanut, että kaikki tapahtui todella kauan sitten.
    Vaikkeivat he ole asiaa julkisesti käsitelleet, Gorella tai Bushilla tulee olemaan presidenttinä vaikutusvaltaa Yhdysvaltain huumepolitiikasta päätettäessä. Richard Nixon aloitti presidentin mahtikäskyllä nykyisen huumeiden vastaisen sodan vuonna 1968, ja sitä ovat jatkaneet kaikki hänen seuraajansa puoluekannasta riippumatta.
    Tutkija Nadelmann suhtautuu kuitenkin epäilevästi Bushin tai Goren haluun tehdä muutoksia. ”Bush saattaisi antaa huumepolitiikassa osavaltioille lisää omaa liikkumavaraa. Gore saattaisi lieventää nykyistä lainsäädäntöä, jossa ankarat minimirangaistukset on määritelty tarkasti, sekä lisätä hoitomahdollisuuksia ja järjestää neulojen vaihto-ohjelmia. Mutta on vaikea kuvitella, että kumpikaan tekisi mitään mielekästä pian.”

Juhana Rossi