22. syyskuuta 2000
Teksti:

Kohta meillä on naisjohtoinen valtapuolue.
    Aivan. Siis eräänlainen naistenpuolue.
    Ettekö muka ole huomanneet? Yksi kolmesta suurestahan naisistuu kovaa vauhtia. Niin, Suomen Keskusta, sehän tyhjenee miehistä!
    Oikeastaan on pieni ihme, että tähän keskustan mieskatoon ei aiemmin ole kiinnitetty huomiota. Sen merkit ovat näet olleet ilmassa jo pitemmän aikaa.
    Ensioireet havaittiin jo helmikuussa, kun puolueen presidenttilupaus Esko Aho hävisi vaalit ja aikoi kertaheitolla häipyä politiikasta liike-elämään. Suomen Kuvalehdessä (8.9.) oli todistusvoimainen pikku uutinen Ahon aikeista. sk:n mukaan presidentinvaaleja seuranneena päivänä Aho oli illastanut herraseurueessa, johon kuului Nokian pääjohtaja Jorma Ollila. Aho oli kertonut luopuvansa kokonaan politiikasta ja esittänyt asiansa ”niin, että Jorma Ollila ymmärtäisi tarjota hänelle työtä”.
    Ollila ei ollut ymmärtänyt.
    Minäkään en olisi ymmärtänyt. Ei kai Aho vain tosissaan kuvitellut, että hänestä olisi jonkinlaiseksi vanhemman polven mobiilimannekiiniksi, PJ Eskoksi? Eivät kai poliitikot – luoja paratkoon! – yleisesti luule, että perehtyneisyys alkiolaiseen yhdistystoimintaan muuttuu yhdessä yössä arvokkaaksi osaamiseksi, jota maailman johtava telekommunikaatioyritys tarvitsee? Pim, Esko! Olet Comissioning Engineer, jonka erikoisalana ovat unix-pohjaiset wap-tuotteet kuten smsc ja namp.
    Mutta tarkoitukseni ei nyt ollut pohdiskella kepuiittien kuvitelmia vaan puolueen todellisuutta. Ahon epätoivo näyttää näet nostaneen pintaan muidenkin miesten lähtöhalut. Seuraavaksi luopumispuheita piti puolueen testosteronilataus, Seppo Kääriäinen, joka toukokuussa ilmoitti jättävänsä Kepun johtotehtävät. Tuoreimmat tapaukset ovat puolueen syklonijakaus Mauri Pekkarinen, joka hinkuu johtajaksi kruununhakalaiseen taloustiedote- ja rahanvaihtotoimistoon, sekä puolueen maailmanlaupeus Jorma Huuhtanen, joka sentään jo varmisti pääsynsä johtajaksi töölöläiseen kassalaitokseen.
    Mihin tilaan tämä jättää keskustan? Puheet hoitaa Anneli Jäätteenmäki, asiainhoitajana toimii Maria Kaisa Aula ja keskustalaisen valtionhoitotaidon eleganttia perinnettä edustaa vastedes Sirkka-Liisa Anttila. Minulla ei ole mitään kepun uutta naisvaltaa vastaan, mutta aivan ensimmäiseksi en näe mielessäni kuvaelmaa, jossa tuhannet savolaisisännät ryntäävät innoissaan äänestämään ”meidän tyttöjä”.
    Ellei Aho tee Harvardista comebackia tai Olli Rehn Brysselistä comehomea, näyttääkin erehdyttävästi siltä, että useampi miespolvi kepun raskassarjalaisia on kerralla kyllästynyt hakkaamaan päätään hallitussalin oveen. Lipposen ja Niinistön yhteistyö on niin saumatonta ja valtiontalous sillä viisiin aina vain yhä paremmalla tolalla, ettei keskustalla ole välttämättä vielä ensi eduskuntavaalienkaan jälkeen asiaa hallitukseen – eikä aina edes perinteisille mandaattipaikoilleen valtinovirastojen johdossa.

Otto Mattsson
Kirjoittaja työskentelee tuottajana WSOY:ssä.