26. toukokuuta 2000
Teksti:

Ulkoministerin suuntaviivat

Erkki Tuomiojan ulkoministerikauden suurimpia kysymyksiä on Euroopan unionin integraation suunta. Saksan ulkoministeri Joschka Fischer on viime aikoina ajanut EU:n kehittämistä liittovaltioksi, jonka moottorina toimisi Saksa-Ranska-akseli.Tuomioja ei pidä ajatuksesta eikä näe suunnitelmaa realistisena.”Siinä mielessä Fischerin puheet ovat taivaanrannan maalaamista, että tässä puhutaan 20-30 vuoden päähän ulottuvasta tulevaisuudesta. Se on ihan mielenkiintoista keskustelua, mutta ei sillä välttämättä ole hirveän paljon relevanssia siihen, mitä tänään tapahtuu. 30 vuoden kuluttua maailma voi näyttää toiselta.”Tuomiojaa ihmetyttää Fischerin visio eurooppalaisesta liittovaltiosta lopullisena tavoitteena. Hän näkee ajatuksessa leninistisiä piirteitä.”Historia loppuu, kommunismi on toteutettu, syntyy luokaton yhteiskunta”, Tuomioja ironisoi.Ulkoministeri uskoo, että EU:n suurisuuntaisissa suunnitelmissa on osittain kyse myös siitä, että unionin pitää näyttää jatkuvasti dynaamiselta. Integraatio on kuin polkupyörä: jos se ei mene koko ajan eteenpäin, se pysähtyy ja kaatuu.”Sen vuoksi suhtaudutaan suorastaan emotionaalisesti esimerkiksi siihen, että asioiden purkaminen pitää tehdä paljon vaikeammaksi kuin niiden pystyttäminen.”Tuomiojan mielestä sisämarkkinapäätösten kyseenalaistaminen voi olla joissain tilanteissa rationaalia politiikkaa, mutta tämä on haluttu tehdä mahdottomaksi tai vaikeaksi. Halutaan luoda peruuttamattomuuksia.
Euroarmeija vaisiviilikriisinhallinta?
Ulkoministeri Tuomioja ei usko, että EU:n puolustus tulee integroitumaan yhteiseksi eurooppalaiseksi armeijaksi. Jäsenmailla on liian paljon ristiriitaisia haluja.”Sitä paitsi yhteinen puolustus on teoreettista niin kauan kuin kukaan ei ole esittänyt, että se kattaisi myös yhteisen vastuun Ranskan ja Englannin ydinaseista.”Euroarmeijaa enemmän vanhaa rauhanaktivistia kiehtoo siviilikriisinhallinnan kehittäminen. Jospa konfliktit saataisiinkin ratkaistua ennaltaehkäisevillä toimilla, poliisijoukoilla, kansalaisyhteiskunnan vahvistamisella ja demokratian tukemisella.Tuomioja on ajanut siviilikriisinhallinnan kehittämistä voimakkaasti, vaikkei välttämättä näe sitä vaihtoehtona sotilaalliselle kriisinhallinnalle.”Joissain tapauksissa, jos ongelmiin päästään ajoissa käsiksi ja on olemassa siviilikriisinhallintakapasiteettia, voidaan toimia niin, että sotilasvoimaan ei tarvitse turvautua.
    ”Hägglundinhöpinät
Kriisinhallintakysymys kuohutti tunteita viimeksi viikko sitten, kun puolustusvoimien komentaja Gustav Hägglund esitti pienen evakuointijoukon perustamista EU:n kriisinhallintajoukkojen yhteyteen ja kritisoi EU:n ulkopoliittisen johtajan Javier Solanan lähettämistä Filippiinien panttivankikriisiä selvittämään.Hägglundin oma-aloitteisuus sai ulkopoliittisen johdon ärsyyntymään. Tarina kertoo Tuomiojankin oikaisseen Hägglundia kulissien takana.”Kaikki saavat minun puolestani esittää vaikka kuinka viisaita tai tyhmiä ajatuksia, mutta olen allerginen sille, jos kenraalit ryhtyvät politikoimaan ohi poliittisen johdon”, Tuomioja sanoo.Tuomioja näkee Hägglundin ajoituksen ja sanavalinnat epäonnistuneina.”Lausunto tuli ulos muodossa, että mitä se Solanakin teki siellä vaan puhumassa, olisi pitänyt lähteä sotimaan. Tilanteessa, jossa on Filippiinien panttivankikriisi meneillään, jossa on ihmisten hengestä ja turvallisuudesta kysymys, tällainen hölöttäminen on täysin vastuutonta.”Puolustusvoimiin päin ulkoministerillä on korrektit suhteet, vaikka miehen rauhanliiketausta tunnetaan ja hän on sitkeästi kieltäytynyt osallistumasta maanpuolustuskursseille.”Minusta Suomen armeijan johto on yleisesti ottaen politiikkaan päin hyvin asiallista, asiantuntevaa ja lojaalia. On tietysti niin, että poliitikkojen kanssa päästetään tekemisiin ne fiksummasta päästä olevat ihmiset.

Ykkösketjun vasen laita

Ulkoministeri Erkki Tuomioja on aina ollut salonkikelpoinen sosialisti, mutta vasta viime aikoina hän on kohonnut puolueensa luottopelaajaksi.

Hallituksen pieneen ryhmähuoneeseen eduskunnassa astelee ministeri, jota ei ikinä tulla valitsemaan Suomen parhaiten pukeutuvien miesten joukkoon.
    ”Moi”, sanoo ulkoministeri Erkki Tuomioja ja räplää hajamielisen professorin ottein valokatkaisijaa. Habitus on tuttu: puolihuolimaton pikkutakki, vähän kumara ryhti ja pistävä katse.
    Toukokuun alussa Ruotsin valtiovierailulla Tuomioja uhrautui isänmaan puolesta ja pukeutui ensimmäistä kertaa elämässään frakkiin. Toinen kerta tulee eteen tällä viikolla, kun hänet promovoidaan valtiotieteen tohtoriksi Helsingissä.
    Ulkoministerin ei ole tarvinnut hankkia arvovaltaansa ulkoisella koreudella. Häntä arvostetaan muutenkin.Tuomioja, 53, on vaikuttanut suomalaisessa politiikassa yli 30 vuotta. 60-lukulaisesta vaihtoehtoaktivistista ja sisäänpäinkääntyneestä toisinajattelijasta on viime kuukausina kuoriutunut uusi, ulospäinsuuntautunut ulkoministeri.
    Pitkä korpitaival Sdp:n oppositiossa on päättynyt, ja hänellä on viimein sanansa sanottavana puolueensa politiikkaankin.Miten tähän on tultu? Kuinka Tuomioja pääsi vilttiketjusta avausvitjaan?

Teinitähti

Erkki Tuomioja oli aktivisti jo ennen opiskeluaikojaan. Lukiovuosina hän perusti Helsingin teinien yhteiskunnallisen seuran, joka veti aktiivisia nuoria puoleensa kuin kärpäspaperi.
    Valtiotieteen opintojen ohessa parikymppinen Tuomioja alkoi vetää televisiossa Vedenjakajalla-keskusteluohjelmaa yhdessä Ilkka-Christian Björklundin kanssa. Tv teki Tuomiojan naaman tutuksi myös yliopistolla: hän oli HYY:n vaalien ääniharava vuonna 1967.
    ”Olin kohtuullisen aktiivinen varsinkin ensimmäisellä edustajistokaudellani, vaikka minulla ei ollut missään vaiheessa yliopistoympäristöön kovin tiivistä suhdetta”, Tuomioja sanoo ja alkaa valua tuolillaan rennompaan asentoon.
    Ministerin käytöksessä on ripaus jörndonnerilaista aristokraattisuutta. Kumpikaan ei ole koskaan katsonut aiheelliseksi peitellä älykkyyttään tai asettua normien orjaksi.
    Kun sosialidemokraattiseen puolueeseen liittynyt Tuomioja pääsi Helsingin kaupunginvaltuustoon vuonna 1968 ja eduskuntaan 1970, ylioppilaspolitiikka jäi vähemmälle.
    Uran uskomaton eteneminen mielenosoitusten barrikadipäälliköstä televisioon ja eduskuntaan teki lontoolaisen Hill House -eliittikoulun kasvatista entistäkin itsevarmemman.
    Yleisradion klassisia arkistonauhoja on uutispätkä lapsenkasvoisesta Tuomiojasta opastamassa ylimielisesti poliisia Iranin shaahia vastaan järjestetyssä mielenosoituksessa. Seuraavassa otoksessa Tuomiojaa kannetaan mustaan maijaan.
    Helsingin Sanomien
päätoimittajan W.W. Tuomiojan ja Yleisradion pääjohtajan Hella Wuolijoen lapsenlapsi ja pääministeri, diplomaatti Sakari Tuomiojan poika ei ole tottunut nöyristelemään.Hän on aina uskaltanut sanoa näkemyksensä suoraan, eikä se ole miellyttänyt kaikkia.

Toisinajattelija

Ihme-Erkin itsevarmuus sai 1970-luvulla kolauksen: ura alkoi yskähdellä. Suorasuinen vastarannankiiski ajautui ongelmiin puolueessaan, eikä ykköspestejä auennut.
    Kunniansa kukkuloilla oleva ulkoministeri Tuomioja ei ole erityisen innostunut muistelemaan, kuinka oppositioon liukuminen oikein tapahtui.”Olen yhden muistelmakirjan kirjoittanut ja jättänyt sillä sen taakseni”, Tuomioja sanoo ja ojentautuu istumaan ryhdikkäämmin.
    Olettaa saattaa, että seitsemän vuoden takainen Kukkaisvallasta Kekkosvaltaan ei jää Tuomiojan ainoaksi omaelämäkerraksi. Takataskussa on tarinoita, joita aktiivipoliitikon ei parane paljastaa. Ne odottavat eläkepäiviä.
    Spekuloidaan siis ministerin puolesta.
    Kun ristiriita oman puolueen kanssa syveni, Tuomiojaa ei valittu edes puoluehallitukseen, vaikka hän oli piirinsä ehdokas. Hyvitystä tuli, kun hänestä tehtiin 1979 eduskuntavaalien alla Helsingin apulaiskaupunginjohtaja.
    ”Hyllytettiin”, sanoo puoluetoveri.
    ”Kyllä se oli mun oma valintani ilman muuta”, sanoo Tuomioja.”Olin etsinyt jo 70-luvun puolivälistä lähtien niin sanotusti koulutusta vastaavaa työtä.”
    Ristiriita puolueen kanssa oli pitkälti ristiriita Kalevi Sorsan kanssa. Suomen pitkäaikaisin pääministeri oli puolueen itsevaltainen puheenjohtaja vuosina 1975-87 ja hänen hipiänsä oli herkkä.”Tällaisia jännitteitä varmasti oli”, Tuomioja toteaa ykskantaan.
    Muistelmissaan Tuomioja vitsailee, kuinka välirikko alkoi hänen arvosteltuaan eduskunnan kahvilassa Sorsan silmälaseja.”Hänellä oli uudet muodinmukaiset isot silmälasit. Minusta ne eivät erityisemmin sopineet hänelle ja niitä aikani katseltuani lausuin ihmettelevästi, mistä hän noin epäonnistuneet silmälasit oli saanut.”Sorsa ei sanonut mitään, mulkoili vain loukkaantuneena.
    Yhtä suorasukaisesti Tuomioja kritisoi Sorsan johtamistapaa ja puolueen linjaa.Tahditon töksäyttelijä sai luvan siirtyä sivuraiteelle.

Työnarkomaani

Apulaiskaupunginjohtajavuosina Erkki Tuomiojan henkireikä oli Ydin-lehti, jota hän päätoimitti. Yhteiskuntakriittisen aikakauslehden kautta mielipidevaikuttaja saattoi heiluttaa ruoskaansa kaikkiin suuntiin.
    Tuomioja ajoi ydinaseriisuntaa, antoi neuvoja nousevalle vihreälle liikkeelle ja tuki Mauno Koivistoa presidentiksi.Kaupunginjohtajalle kuuluvat kuivat kokousrutiinit hän hyödynsi lukemalla.
    ”Tuomiojalla oli aina mukana kymmenen sentin pino lehtiä, Der Spiegeliä ja muita, joita se luki, jos sen panosta ei muuten tarvittu”, puoluetoveri muistelee.
    Lukeminen ja kirjoittaminen ovat aina olleet Tuomiojalle henki ja elämä. Nuoruudenystävä muistelee pelänneensä Tuomiojan autokyydissä, koska tällä oli tapana lukea liikennevaloissakin kirjaa.
    Nykyisinkin kiireinen ulkoministeri ehtii laatia kotisivuilleen viikon kirjavinkin. Viimeksi arvioitavana oli Noam Chomskyn Uusi sotilaallinen humanismi, sitä ennen Miska Rantasen Lepakko-historiikki.Tuomiojalla on aina ollut monta rautaa tulessa.Vähäisen alkoholinkäytönkin voi selittää työteliäisyydellä. Ryyppäämiseen ja krapulan potemiseen käytetyt tunnit ovat pois tehokkaasta työajasta.
    ”Juon juuri sen verran kuin tuntuu hyvältä. Jos juon enemmän, se ei tunnu hyvältä”, Tuomioja toteaa.
    Ystävät pitävät ministeriä työnarkomaanina, mutta itse hän on toista mieltä.”Pidän itseäni päinvastoin laiskana, mukavuudenhaluisena ihmisenä”, Tuomioja sanoo ja onnistuu näyttämään uskottavalta valuttuaan tuolillaan miltei makuuasentoon.
    Tuomiojan tarinaa on vaikea kertoa sivuamatta Paavo Lipposta. 60-luvulla Sadankomiteassa vaikuttaneet toverit ajautuivat sittemmin Sdp:n eri laidoille.
    Ennen kaupunginjohtajakauttaan Tuomioja oli demarien Helsingin piirin keulahahmoja yhdessä Lipposen kanssa. Oikeistodemari Lipposen ja vasemmistosiipeä vetäneen Tuomiojan onnistui ideologisista erimielisyyksistä huolimatta löytää yhteinen sävel.
    ”Lipponen ja Tuomioja tekivät linnarauhan, sopivat, miten asiat hoidetaan. Ei ole ihme, että Eki on nyt Lipposen hallituksessa. He ovat pystyneet toimimaan aina keskenään”, puoluetoveri arvioi.
    ”Varmaan on toisenlaisiakin näkemyksiä”, Tuomioja sanoo.Hän ei myönnä sen kummempia sopimuksia tehdyn.

Comeback-Eki


Bob Dylania
ja Beatlesia diggaava Erkki Tuomioja palasi eduskuntaan 1991. Kalevi Sorsa oli väistynyt puolueen johdosta 1980-luvun lopulla ja yhteiskunnallinen ilmapiiri oli muuttunut.Kansainvälistyminen ja eduskunnan aseman vahvistuminen olivat tehneet työstä mielekkäämmän.Tuomioja alkoi saada ajatuksilleen kuulijoita myös puolueesta, vaikka hävisikin puheenjohtajakisan Ulf Sundqvistille 1991.Viisi vuotta myöhemmin hän nousi Sdp:n eduskuntaryhmän puheenjohtajaksi ja pärjäsi hommassa hyvin.Tuomioja piti oman linjansa, mutta muisti olla lojaali pääministeri Lipposelle.
    Ryhmässä arvostettiin sitä, että Tuomioja piti ryhmän puolta, mutta säilytti hyvät suhteet muihinkin suuntiin. Hän ajoi loppuun asti nekin asiat, jotka sotivat omaa arvomaailmaa vastaan.”Oli varmaan myönteinen yllätys kokoomuksen juppiporukallekin, että se hoiteli asioita eikä ruvennut pelaamaan kaksilla korteilla”, puoluetoveri arvioi.
    Ehkä Tuomioja oli oppinut poliittista realismia välivuosien aikana.”Nämä asiat ovat muiden arvioitavissa”, Tuomioja hymähtää.
    Ministerinpaikkaa virkavuosiltaan kokeneimpiin kuuluva kansanedustaja sai odottaa viime vuoteen asti. Lipponen ojensi hänelle kauppa- ja teollisuusministerin salkun kevään eduskuntavaalien jälkeen.Lopullinen onnenpotku oli Tarja Halosen valinta presidentiksi. Tuomioja pääsi ulkopoliittisen vallankäytön huipulle, sinne, minne oli pitkään pyrkinytkin.

Vapautunut mies

Mikä teki Tuomiojan nousun mahdolliseksi?
    Sdp:ssä on meneillään murros, sanoo pitkän linjan demari. Puolueessa ovat viime kuukausina puhaltaneet aiempaa vapaammat tuulet.Tämä on mahdollistanut Tuomiojan ja Halosen kaltaisten vasemmistodemarien pääsyn keulille ja antanut erilaisille mielipiteille tilaa.
    ”En tiedä, kuka hyväksyy tai ei hyväksy mielipiteitä, ei kenelläkään pitäisi sellaista auktorisoitua asemaa olla. Näen kyllä, että tällaisen muutoksen täytyy joka tapauksessa tulla”, Tuomioja toteaa.
    Ei ole epäilystä, etteikö hän haluaisi itse olla muutoksen moottorina.Myös jäyhässä Tuomiojassa on nähty muutos. Hänestä on tullut ministeriaikanaan ulospäinsuuntautuvampi ja sosiaalisempi.”Aikaisemmin se oli kauhean sisäänpäinkääntynyt itsekseenhöpisijä, nyt se on paljon sosiaalisempi ja pitää yhteyksiä ihmisiin”, sanoo kansanedustajakollega.
    Ehkä Tuomioja tuntee viimeinkin olevansa varmemmalla pohjalla. Kun takarivin toisinajattelijasta on tullut ulkopolitiikan ykkösmies, hänellä on varaa olla avoimempi.
    ”Jos ihminen ahdistetaan asemaan, jossa sillä ei ole sananvaltaa eikä siihen luoteta, se tulee epäluuloiseksi ja asettuu puolustusasemiin”, kommentoi puoluetoveri.
    Tuomioja ei itse lämpene analysoimaan ajatusta.”Kun en ole psykologista koulutusta saanut, vaan yhteiskuntatieteellisen, niin enpä voi tätä kommentoida.”

Maratoonari

Ulkoministerinä Tuomioja on lopultakin siellä, missä päätökset tehdään. Suomen ulkopolitiikka on yhä enemmän maailmanpolitiikkaa, ja diplomaattiperheen poika tuntee olevansa kotonaan.
    ”Tässä oppii nopeasti sen, että meillä ei enää ole juurikaan kahdenvälisiä asioita. Menee Moskovaan, Washingtoniin, mihin tahansa EU-maahan tai muualle, niin samat yleiset EU:hun ja maailmanpolitiikkaan liittyvät asiat ovat esityslistalla.”
    Pitkäaikaiselle toisinajattelijalle virallisen linjan äänitorveksi asettuminen ei ole tuottanut ongelmia.”Ei ole ainakaan vielä tullut eteen sellaista kysymystä, jossa minulla olisi ollut voimakkaasti erilainen näkemys kuin mihin on päädytty.”Sitä paitsi ulkopolitiikan suurista linjoista vallitsee vankka konsensus.
    ”Eihän Suomessa ole ulkopoliittista oppositiota, jollei sellaiseksi halua laskea Max Jakobsonia ja muita Suomea Natoon ajavia”, Tuomioja muistuttaa.
    Kun ulkopolitiikkaa sorvataan yhä enemmän maailman metropoleissa, Tuomiojalle kertyy matkapäiviä paljon. Kun hän on Suomessa, päivä alkaa aamukuudelta lenkillä Töölönlahden maisemissa.”Ainoastaan silloin, jos en pääse lenkille iltapäivällä”, Tuomioja tarkentaa.
    Juoksukilometrejä kertyy kolmisentuhatta vuodessa, mutta parhaimmillaan alle kolmen tunnin vedettyyn maratoniin kuluu nykyisin tunti enemmän.

Ikiradikaali

Erkki Tuomiojan julkisuuskuvasta on tullut viime aikoina entistä positiivisempi. Häntä pidetään edelleen terävänä ja älykkäänä, mutta perään liitetään yhä useammin määre yhteistyökykyinen.
    Eikä kukaan muista Tuomiojan koskaan mokanneen tai nolanneen itseään.Ainoastaan pukeutumisesta on tullut pyyhkeitä. Mutta sekään ei ole tietoinen protesti.”Ei. Se ei ole millään lailla ollut ensisijainen tai tärkeä asia. Mieluiten en halua herättää pukeutumisella minkäänlaista huomiota.”
    Vaikka Tuomiojassa voi havaita tiettyä pehmenemistä, radikaali hän on yhä.Kun ulkoministeriä muistuttaa nuoren valtiotieteen ylioppilaan Erkki Tuomiojan tuotantoideologista yhteiskuntaa koskevista kriittisistä näkemyksistä, hän ei hätkähdä.Ei vaikka ulkoministeri näki 25 vuotta sitten kaikenlaiset vallitsevasta tuotantoideologiasta irtautumista edistävät ilmiöt – muun muassa hipit ja mielenosoitukset – rakentavina ja välttämättöminä ilmiöinä.
    ”Minusta globalisaationhallinnassa on kyse pitkälti ihan samasta asiasta”, Tuomioja sanoo silmää räpäyttämättä.”Talousjärjestelmä on saatava toimimaan tavalla, joka täyttää kestävän kehityksen ehdot ja jossa materiaalinen tuotanto ja sen kasvattaminen ei ole pääasia.”
    Maailma on muuttunut, mutta ministerin perimmäinen arvomaailma ei.”Sen sovellusympäristö muuttuu ja se tietysti vaikuttaa siihen, mitä erinäisistä konkreettisista kysymyksistä ajattelee.”

Pääministeri?

Olisiko ikuisena idealistina pidetystä Erkki Tuomiojasta kasvanut poikkeuksellisen taitava poliittinen peluri? Oman sukupolvensa ykköskentälliseen kuuluvalla intellektuellilla ei ole nykypolitiikassa juurikaan vihamiehiä. Hän on pitänyt suhteita yllä oppositioonkin päin.Ehkä Tuomiojan uusystävällisyys on strategia jotain suurempaa kohti, valmistautumista puolueen puheenjohtajaksi tai EU-komissaariksi. Kun Paavo Lipponen kahden vuoden kuluttua väistyy Sdp:n puheenjohtajan pallilta ja Halonenkin on poissa pelistä, Tuomiojan asema on vahva.
    ”Tällaisista asioista ei voi koskaan sanoa ainakaan ei. Never say never”, ulkoministeri itse aprikoi.
    Taloudellisen toimeentulon puolesta kahden mahtisuvun perillinen olisi voinut jäädä lepäämään laakereilleen jo vuosia sitten. Varallisuus on taannut riippumattomuuden.
    ”Mulla on sellainen periaate, etten ole naimisissa minkään tehtävän kanssa. Jos se loppuu, niin mulla on yllin kyllin muuta, esimerkiksi monia kirjoitusprojekteja, joita haluan päästä tekemään.”

Mikko Metsämäki
Piirros Anu Ignatius