26. toukokuuta 2000
Teksti:

Parituhatta vuotta sitten vääräuskoiset kivitettiin hengiltä. Psykoterapeuttien maailmassa käyttäydytään sivistyneemmin: ammattikunnan ulkopuoliset kriitikot leimataan tietämättömiksi ja äänekkäimmät kollegat yritetään vaientaa.
    Psykiatri Ben Furman on saanut maistaa, miltä tuntuu olla 2000-luvun kerettiläinen. Hän on puhunut pitkään psykoterapian eettisistä ongelmista ja vaatinut esimerkiksi lyhytterapialle samanlaista kohtelua Kelan korvauksissa kuin pitkäkestoiselle psykoanalyyttisille terapialle.
    Analyytikot ovat syyttänyt lyhytterapian kouluttajana toimivaa Furmania oman edun tavoittelusta. Avioliitosta eronneen Furmanin on epäilty kykenemättömäksi pitkäaikaisiin sidoksiin ja siksi vastustavan pitkiä terapioita. Furmania on syyllistetty myös ”patologisen oman syyllisyyden kippaamisesta” muiden terapeuttien niskaan.
    Avointa keskustelua psykoanalyysistä käydään hyvin vähän, sillä psykoanalyysin kriitikoita kohdellaan julkisuudessa rajuin ottein.Furmanin mukaan psykoanalyyttinen koulukunta on onnistunut luomaan järjestelmän, jossa sen itsensä kritisoiminen on käytännössä mahdotonta.Ammatti-ihmiset vaimennetaan esimerkiksi väittämällä, että kritiikki johtuu tietämättömyydestä, heidän omista psykologisista ongelmistaan tai itsekeskeisestä halustaan korostaa omaa erinomaisuuttaan.Potilaan kritiikki tylpistetään tulkitsemalla, että se kuuluu potilaan häiriöön. Omaisten kritiikki voidaan tehdä tyhjäksi väittämällä, etteivät nämä haluakaan potilaan paranevan.
    ”Joskus tuntuu siltä, että ainoat, jotka Suomessa ovat innokkaita kritisoimaan psykiatrisia hoitoja, ovat skientologit. Heidän motiivinsa ei ole herättää kriittistä keskustelua, vaan pyrkiä mustamaalaamaan psykiatriaa, jota he pitävät arkkivihollisenaan”, Furman kärjistää.

Kulttuuribolsevismia

Psykoanalyysi on Sigmund Freudin (1856-1939) kehittämä psykoterapian muoto, jossa mielenterveydellisistä häiriöistä kärsivä käy vuosien ajan useita kertoja viikossa analyytikon vastaanotolla keskustelemassa unistaan ja ajatuksistaan.
    Psykoterapiassa analyysille on monia vaihtoehtoja, esimerkiksi lyhyt-, taide-, perhe- ja ryhmäterapia.Psykoanalyysiä sovelletaan yleensä älykkäille, nuorille ja koulutetuille mielenterveysongelmaisille, joita on kaikista avun tarvitsijoista noin kymmenesosa.
    Vakavasta masennuksesta kärsiville analyysi ei sovi, sillä hoito vaatii halua itsetutkiskeluun ja oivallusten tekemiseen.
    Psykoanalyysi perustuu väitteeseen, että tiedostamattomat voimat hallitsevat ihmismieltä. Analyytikko tulkitsee analysoitavan kertomuksia, ja mielenterveyden edistyminen saavutetaan syvällisen itsetuntemuksen kautta.Varsinaista ”mitattavaa” paranemista ei edes haeta. Tämä tekee psykoanalyysin vaikutusten vertailemisen muihin terapiamuotoihin erittäin vaikeaksi.
    Mikäli terapia ei tuota havaittavia muutoksia potilaan tilaan, terapian voidaan sanoa olevan kesken. Vaihtoehtoisesti voidaan selittää potilaassa tapahtuneen sisäistä eheytymistä, identiteetin vahvistumista, emotionaalista vahvistumista tai muuta mittaamisen ulottumattomassa olevaa edistymistä, Ben Furman ja Tapani Ahola kirjoittavat terapiamaailman kumouksesta kertovassa kirjassa Taskuvarkaat nudistileirillä (Ai-ai 1998).
    Ratkaisukeskeisessä terapiassa onnistumista voidaan mitata oireiden poistumisella.
    Freud mukaan psykoanalyysiä ei pitäisi liittää lääketieteeseen, eikä hän esittänyt optimistisia paranemislupauksia sen avulla.
    Ennen toista maailmansotaa Suomen ainoa psykoanalyytikko oli Yrjö Kulovesi. Muutaman kirjailija sen sijaan innostui 1930-luvulla Freudin ajatuksista ja psykoanalyysi vedettiin mukaan kulttuurikamppailuun. Sen viettipohjainen ihmisnäkemys liitettiin kulttuuriliberalismiin, bolsevismiin ja moraalittomuuteen.
    ”Teologipiirit pitivät psykoanalyysia kulttuuribolsevistisena yrityksenä rappeuttaa moraalia ja sivistystä”, Helsingin yliopiston psykologian laitoksen dosentti Juhani Ihanus kertoo.
    Suomen lääkäripiireihin psykoanalyysi rantautui vasta 1940-luvun lopulla.

Kuin uskonto

Psykoanalyytikot lähtevät siitä, että kukaan ei voi analysoida itseään. Jokaisen alalle aikovan pitää käydä analyysi jonkun toisen hoidossa. Psykoanalyysin isä Sigmund Freud tosin analysoi itsensä.
    ”Uskonnot syntyvät vastaavalla tavalla: uskonnon perustajaksi tarvitaan ainutlaatuinen henkilö, jolla uskotaan olleen erityisiä kykyjä ja visioita, mihin muut eivät kykene. Hän voi tehdä jotain, mitä muut eivät voi”, Turun yliopiston uskontotieteen dosentti Ilkka Pyysiäinen vertaa.
    Ihmiset kaipaavat jotain merkitystä olemassaololleen: mistä on tultu, mihin mennään, mikä on kaiken tarkoitus?
    ”Uskonnot tarjoavat vastauksen kosmisessa mittakaavassa. En ole vain mitätön minä, vaan tarinani on osa koko maailmanhistoriaa. Terapiassa ollaan vaatimattomammalla tasolla: keritään auki yhden ihmisen elämän juonta ja pyritään löytämään se”, Pyysiäinen sanoo.
    Hän vertaa kuitenkin psykoanalyysiä koskevaa keskustelukulttuuria uskontoa koskevaan: jos psykoanalyysiä pyrkii kritisoimaan joku ulkopuolinen, mitä tahansa kriitikko sanoo, voidaan aina kääntää analyysin eduksi. Analyytikoiden väitteet ovat kumoamattomia, koska niitä voidaan tulkita loputtomasti uudelleen, ja periaatteessa vain toinen analyytikko ymmärtää ne oikein.
    ”Sama toimii uskonnossa. Jos joku kritisoi kristinuskoa ihmettelemällä, miten hyvä ja kaikkivaltias Jumala voi sallia viattomien lasten kuolemisen, uskovainen määrittää Jumalan käsitteen uudestaan. Jos kritisoi analyysiä, vastaus kuuluu: sanot noin vain sen takia, että olet sairas ihminen etkä ole käynyt analyysissä”, Pyysiäinen vertaa.
    Uskonnonkaltaisuutta on myös terapeuttien suhtautumisessa uusiin terapiamuotoihin: niistä ei haluta antaa tietoa, ”koska se voi olla vaarallista ja hämmentää ihmisiä”.
    Psykoanalyysia on kritisoitu uskonnonomaisuudesta pitkään.”Analyytikkoja pidettiin lahkona tai kirkkona jo ennen toista maailmansotaa”, Juhani Ihanus kertoo.
    ”On myös pitkään arvosteltu sitä, että psykoanalyytikko on auktoriteetti, joka joillain tavoin pakottaa analysoitavan tulkintaansa.”
    Ihanuksen mielestä psykoanalyysillä on kuitenkin ansionsa: se toimii astinlautana monille erilaisille tulkinnoille. Sitä vastaan voi testata omia näkemyksiään.
     ”Psykoanalyysi tai ainakin jotkut sen käsitteet tunnetaan suuressakin yleisössä, joten sitä vastaan on helppo hyökätä”, Ihanus teroittaa.

Todisteet kateissa

Juhani Ihanuksen mukaan on yllättävää, miten vähän on olemassa metodisesti pätevää psykoterapian tutkimusta, jossa olisi vertailtu samoista lähtökohdista lyhyitä ja pitkiä terapiamuotoja.
    ”Niitä on lähinnä tutkittu omista lähtökohdistaan. Ei ole kunnolla vertailtu mikä vaikuttaa ja kuinka pitkä kesto vaikutuksella on”, Ihanus kertoo.
    Ihmismieleen vaikuttavat seikat ovat niin moninaisia, että metodologisesti pätevä seurantatutkimus on äärettömän vaikeaa.”Mutta vaikka psykoanalyysi olisikin tieteellisessä mielessä täyttä roskaa, se saattaisi silti toimia jollekin”, uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäinen toteaa.
    Freud on Ihanuksen mukaan joka tapauksessa saavuttanut klassikon aseman. Hänen kirjoituksistaan löytyy yhä uusia virikkeitä uudelleentulkintoihin.
    ”Freudin tuotannossa on käsitelty hyvin laajalti erilaisia inhimillisen psyykkisen toiminnan alueita. Hän on osoittanut, että niissä on paljon tuntematonta”, Ihanus arvioi.
    Tiedostamaton ei ollut Freudin keksintö, mutta hän liitti siihen monia asioita, joita ei ennen tultu ajatelleeksi.Tiedostamattoman tutkiminen oli välillä poissa muodista, mutta nykyään esimerkiksi kognitiotiede on uudella tavalla kiinnostunut siitä. Syynin alla on muun muassa tunteiden vaikutus muistamiseen.

Kuppikuntia riittää

Freudilaisuus hajaantui jo 1910-luvulla useiksi koulukunniksi.”Amerikkaan se siirtyi siveellistettynä versiona. Viettipainotusta vähennettiin ja tilalle tuotiin’sopeutuva minä’, joka kelpasi amerikkalaiseen pragmatismiin”, Juhani Ihanus kertoo.
    Briteillä on oma objektisuhde-teorian koulukunta. Ranskassa on pitkään käyty kiivasta kädenvääntöä eri koulukuntien välillä.Amerikassa psykoanalyysi on pitkälti lääkärikunnan heiniä, Ranskassa jopa filosofit pitävät terapiavastaanottoja. Suomessa terapiaa antavat psykiatrien lisäksi psykologit ja jonkin verran muista koulutustaustoista tulevat.
    Suuria terapeuttisia kuppikuntia on Suomessa kaksi: toinen on 1950-luvun lopusta toiminut ei-freudilainen Therapeia-säätiö ja toinen 60-luvulla perustettu freudilainen Suomen Psykoanalyyttinen Seura. Nämä järjestöt järjestivät viime huhtikuussa ensimmäistä kertaa yhteisen tilaisuuden. Paneelissa puhunut Ihanus kertoo, että dialogia ei syntynyt, monologeja kylläkin.
    ”Jokainen puhui vain omasta aiheestaan. Yleisöstä ei tullut yhtään kysymystä”, Ihanus ihmettelee. Menneisyyden oppiriidoista ei haluttu puhua sanaakaan.
    Psykoanalyytikkojen koulukuntiin jakautuminen ei ole yleisessä tiedossa. Heidän koulutustaustansa on tosin tarkistettavissa Terveydenhuollon Oikeusturvakeskuksen psykoterapeuttirekisteristä.
    ”Suomessakin on sellaisia koulukuntia, että kukaan ei panisi lastaan sellaiseen terapiaan, jos tietäisi, mitä niissä uskotaan”, Ben Furman toteaa.
    Hän nostaa esimerkiksi suositun kleinilaisen koulukunnan, joka saa nimensä psykoanalyysia lapsiin soveltaneesta Melanie Kleinista (1882-1960). Kleinilaiseen käsitteistöön liittyy rankkoja selityksiä muun muassa lapsen omiin vanhempiinsa tuntemasta seksuaalisesta vetovoimasta ja omaan peräaukkoon katoamisen peloista.

Vuoropuhelu auttaa

Toimittaja Heikki Hiilamo kirjoitti viime syyskuun Imagessa omasta viisi vuotta kestäneestä psykoanalyysihoidostaan.
    Hiilamo ihmetteli artikkelissa, miksi mielenterveydenhoito on sadassa vuodessa edistynyt niin vähän muuhun lääketieteeseen verrattuna. Hän kertoi, kuinka YTHS:n suosittama pitkä terapia oli hänelle taloudellisesti raskas. Hiilamolle ehdotettiin ennen Kelalta tullutta myönteistä maksupäätöstä jopa ennakkoperinnön ottamista terapiamaksujen hoitamiseen.
    Hiilamo kertoo terapeutin jankuttaneen hänelle isän puolimetrisestä peniksestä. Terapeutti oli väittänyt Hiilamon yrittäneen saada peniksen joko olemalla isälle mieliksi tai varastamalla peniksen häneltä.Kritiikistään huolimatta Hiilamo näki psykoanalyysissä hyviä puolia: analyysin teho perustuu kahden ihmisen kohtaamiseen ja syvälliseen vuoropuheluun. ”Syntyy tilanne, jossa luodaan uutta”, Hiilamo kuvaa.
    Myös psykologit Ari Ollinheimo ja Risto Vuorinen puolustavat psykoanalyysiä ja sen oppi-isää Freudia kirjassaan Metapsychology and the suggestion argument. Siinä he pyrkivät osoittamaan, että psykoanalyysi on tiedettä ja että se huomioi kaikkea ihmisten välistä vuorovaikutusta.
    Ollinheimo ja Vuorinen puolustavat Freudin teorioita ja esittävät, että terapiassa tosiasioihin perustuvat tulkinnat johtavat potilaan neuroosin paranemiseen.
    Uskontotieteilijä Ilkka Pyysiäisen mukaan satunnaisten yksilöiden kannalta voi olla aivan sama, onko psykoanalyysi tieteellisessä mielessä huuhaata. ”Joku voi saada siitä avun aivan samalla tavalla kuin uskonnostakin – aivan riippumatta siitä, onko Jumalaa olemassa vai ei. Tämä ei kuitenkaan poista kriittisen keskustelun tarvetta kummankaan osalta.”

Jan Erola
Piirros Jussi Karjalainen