12. toukokuuta 2000
Teksti:

Ulkoasu

Addiktio.netin ulkoasu on tyylikkään hillitty ja asiallinen – ammattilaiset mielellään ajattelevat pyöreiden muotojen ja vaaleiden värien kuvastavan naisellisuutta. Totta tällä kertaa: tekijätiimissä on vain naisia, tarkemmin sanottuna tamperelaisten mediaopiskelijoiden ryhmä. Ulkoasusta on onnistuttu tekemään yhtä aikaa kaunis ja toimiva jopa niin, että modeeminkäyttäjä kiittää. Ainoa häiritsevä tekijä on varsin leveäksi määritelty sivu, mutta sekin on pieni synti muuten tasokkaassa kokonaisuudessa.

Navigointi

Navigoinnista iso käsi. Paitsi että sivut ovat selkeästi linkitetyt, niitä ei ole turhaan yritetty tunkea kehyksiin ja info-sivulta löytyy vielä liikkumista helpottava sivukartta, josta sisältö viimeistään selviää. Ongelmaksi voi jossain vaiheessa muodostua varsin laaja tietomäärä erilaisista nautintoaineista, jolloin rakennetta joudutaan ehkä miettimään uudestaan. Surffailua ei ole myöskään hidastettu kikkailevilla linkkien nimillä, vaan asiat sanotaan selvästi – ja samalla hauskasti.

Sisältö

Olen vaikuttunut linkkipankin laajuudesta – jos täältä ei löydä hakemaansa, niin en tiedä mistä sitten! Aloitussivun addiktiopeli voi vaikuttaa hiukan lapselliselta, mutta ilmeisesti kehitystyö sen suhteen onkin vielä kesken. Sivuilla käsitellään kaikki kuviteltavissa olevat addiktoivat aiheet vahvoja huumeita lukuunottamatta (fiksu valinta) aina yhtä huumorintajulla ja asiallisesti. Omat osastonsa löytyy paitsi kahville ja suklaalle, myös seksille, ruualle, alkoholille, tupakalle, peleille, netille, shoppailulle ja monelle muulle. Käyttäjien kokemukset ja uudet nautintoaineiden käyttötavat tuovat tuoretta sisältöä aiheeseen, jota on muuten jo kaluttu aika lailla.

Tuomio: 10- Sisällön ja toimivuuden sopusointua parhaimmillaan.

www.ADDIKTIO.net

Marjut Mutanen