Finnilän tilalta matka jatkuu kohti Etelä-Pohjanmaata. Reisjärvellä käännymme harhaan ja joudumme Esko Ahon kotikuntaan Kannukseen.
Keski- ja Etelä-Pohjanmaan pienet kirkonkylät, Toholammit, Vetelit ja Evijärvet ovat liki identtisiä: grillikioski, kunnantalo ja S-market.Tylsyys loppuu, kun saavumme Kauhavalle. Tämä on Pohjanmaan myyttisin paikkakunta. Täällä riehuivat alkuperäiset puukkojunkkarit ja tänne eiralaiset elokuvamiehet sijoittivat modernit häjynsä. Täällä vieras on saanut pelätä aina henkensä puolesta, sillä helapääpuukko ja puntari kuuluvat kauhavalaismiehen kansallispukuun kuin spencer-puku kesähäihin.Kauhavan ja muun Etelä-Pohjanmaan väkivaltaisuus on tosin yhä suurempi myytti, sillä henkirikostilastoissa maakunta on pudonnut muun Suomen kyydistä.
Häjymyytin tilalle on tullut myytti pohjalaisesta yritteliäisyydestä. Sekin ruumiillistuu Kauhavalla, sillä täältä on lähtenyt Pohjanmaan menestynein yrittäjä, Jorma Lillbacka.Kauhavalla törmäämme heti Lillbackaan: Esson pihaan kaartaa laivan kokoinen valkea Cadillac, Lillbackan limusiini. Itse Lillbacka ei tietenkään ole puikoissa.
Jorma Lillbackan perustamaa metalliyritystä on kutsuttu Kauhavan Nokiaksi, sillä Lillbacka työllistää pohjalaisinsinöörejä ja haalii vielä lisääkin maakunnan ulkopuolelta.Kahdesta pohjalais-Jormasta Lillbacka on Ollilaa mahtavampi mies ainakin yhdessä suhteessa: kulkupelit ovat Kauhavan miehellä komeammat. Lillbacka omistaa limusiinin lisäksi suihkukoneen, helikopterin ja valtavan jahdin, jonka huhutaan olevan Välimerellä.
Lillbackan pääkonttori on Kauhavan keskustan kupeessa. Ökypalatsin ulkoseinät on päällystetty tummanruskeilla kaakelimaisilla levyillä, jotka tuovat mieleen 70-luvun kylpyhuoneen. Etupihaa koristaa massiivinen veistos, jossa on valtavia heloja – ollaanhan Pohojanmaalla.Mauton tai ei, Lillbackan monumentaalinen pääkonttori muistuttaa päivittäin muita kauhavalaisia: näiltä lakeuksilta voi ponnistaa autotallipohjalta miljardiliikevaihdon yrittäjäksi.
Perinteitä yrittämiselle Kauhavalla riittää. Täällä sijaitsee myös Suomen Yrittäjäopisto.”Myynnin tulee olla kiihottavinta, mitä voit tehdä vaatteet päällä.”
Yrittäjäopiston seinää koristaa John Fentonin mietelause. Fenton on minulle tuntematon suuruus, enkä tiedä, tuntevatko aulassa istuvat viisi naista häntä sen paremmin.
”Täällä opetetaan sisäistä yrittäjyyttä. Se koulii siihen, että voi olla yrittäjähenkinen, vaikka olisi toisella töissä”, Riikka Salminen, 22, kertoo.
Muut nyökyttelevät. Naiset opiskelevat opiston yhteydessä toimivassa Seinäjoen ammattikorkeakoulun yrittäjien ammattikorkeakouluyksikössä. Jokaisen aineen opetuksessa näkyy yrittäjähenkisyys, he sanovat.
Perjantaikiire alkaa Muotitalo Maijassa Seinäjoen keskustassa. Vaaterekkien välistä purjehtii sutjakka mies. Hän on Timo Aukia, 27, ja tämä on hänen muotitalonsa. Siirrymme henkilökunnan kahvihuoneeseen ja seuraamme liittyy Timon kihlattu Tiina Sipi, 28.
Pariskunta muutti vuosi sitten Pohjanmaalle ja on viime syksystä pyörittänyt Timon suvun perheyritystä. He valitsivat Seinäjoen, vaikka molemmilla oli Helsingissä hyvä työpaikka, kämppä keskustassa ja vilkas sosiaalinen elämä.
Seinäjoelle riittää nuoria paluumuuttajia, kuten vaatekauppias Aukia. Mutta koko 1990-luvun kasvanut Seinäjoki onkin poikkeus Etelä-Pohjanmaalla, missä useimmat kunnat kärsivät muuttotappiosta.
Timo ja Tiina ovat kauppatieteen maistereita ja entisiä ylioppilaskunta-aktiiveja. Helsingissä Timo oli Kauppalehden pörssitoimittaja ja Tiina työskenteli markkinointitoimistossa.Kun Timon vanhemmat ehdottivat sukupolvenvaihdosta, he päättivät hylätä Helsingin ja vaihtaa palkkatyönsä isoon lainaan ja yrittäjän ikuiseen epävarmuuteen.
”Koska tää on niin kokonaisvaltaista hommaa, päätimme, että jos lähdetään, niin lähdetään yhdessä”, Tiina sanoo.
Nyt Timo ja Tiina johtavat yhdessä kolmen liikkeen ketjua: Aukia myy miesten vaatteita, Muotitalo Maija naisten ja Jim&Jillin kohderyhmä on nuoriso.
Timo hoitaa miesten ja nuorten vaatteet sekä talouspuolen ja Tiina vastaa naisten vaatteista sekä mainonnasta ja markkinoinnista.”Ensin mietittiin, että pannaan käyntikorttiin titteliksi ’Tshingis Khan’, mutta päätettiin, ettei panna mitään”, Tiina nauraa. Molemmat ovat vain kauppiaita.
Myös Timon pikkuveli Kari on palannut Pohjanmaalle ja vetää nyt Aukian Vaasan toimipistettä. Suvun vaatebisneksen käynnisti aikanaan Timon isoäiti Maija, joka perusti ensimmäisen liikkeen Seinäjoelle 1956.
Myymälänhoitaja tulee ilmoittamaan, että koon 56 ylioppilaslakkeja on hyllyssä enää yksi kappale.”Niitä on tilattu 20 lisää”, Tiina vastaa.
Mikä sitten sai koulutetut menestyjät palaamaan Pohjanmaalle?
”Vaihtoehto alkoi tuntua niin houkuttelevalta, että kun pisti puntariin plussat ja miinukset, päätimme ryhtyä toimeen”, Tiina sanoo.
Molemmat korostavat, että Seinäjoella elämisen laatu on parantunut, sillä esimerkiksi vuokrataso ja hinnat ovat alhaisemmat kuin Helsingissä.
Ensimmäinen vuosi ja muotibisneksen opettelu on vaatinut kovempaa työtahtia kuin ennen. ”Alana muoti on aika erikoinen, tää on niin nopeesti muuttuvaa ja asiat tulee suoraan maailmalta”, Timo kertoo.Varsinkin nuorisomuodissa samat ilmiöt rantautuvat yhtä aikaa Helsinkiin ja Seinäjoelle, sillä vaikutteet poimitaan televisiosta, lehdistä ja netistä.
Aukian vaateliikkeen kohderyhmä on pohjalaiset, jotka ovat tunnetusti vaativia kuluttajia. ”Se, että joka toinen asiakas tinkii hinnasta, oli ainakin mulle kulttuurishokki”, Tuusulasta lähtenyt Tiina sanoo. Muutto Seinäjoelle on tarkoittanut tutustumista myös pohjalaisuuteen.”Pohjalainen kuluttaja vetää kotiinpäin. Täällä ollaan isänmaallisia”, Timo korostaa.
”Onhan se pohjalainen itsetunto aika kehittynyt”, Tiina nauraa.
Muotitalon kannalta pohjalaisissa parasta on se, että täällä pukeudutaan komeasti.
Mutta onko myyttistä pohjalaista yrittäjähenkeä olemassa?
”Onhan täällä tietysti paljon yrityksiä ja itsenäisiä yrittäjiä. Mutta pohjalainen yrittäjyys on paljon enemmän. Se on nimenomaan sitä, että ollaan itsenäisiä ja omanarvontuntoisia: se on omaa sisäistä yrittäjyyttä. Kaikki tehdään itselle”, Timo summaa.
Pohjanmaalla vaurautta ei tarvitse kätkeä. Täällä pukeudutaan näyttävästi ja ajetaan komeilla autoilla. Jos rahaa on, se saa näkyä, kuten Kauhavan kuninkaaksi kutsuttu Lillbacka todistaa.
”Täällä kateus on yksi eteenpäinvievä voima. En mä näe sitä pahana”, Timo sanoo.
Miten pohjalainen yrittäjyys saataisiin istutettua muihinkin suomalaisiin?
Pahimmat esteet ovat sisäisessä yrittäjyydessä, Timo sanoo.”Jos sisäinen yrittäjyys on kunnossa, firman perustajia nousee. Pitäisi olla enemmän kannustavuutta, että ihmiset ihan oikeasti tekisivät jotain.”
Tiina ihmettelee työvoimapolitiikan kannustavuuden puutetta.”Eihän yhteiskunta voi olla kovin kannustava, jos työministeri sanoo, ettei ihmistä voi pakottaa tekemään töitä.”
Työntekijöidensä hyvinvointiin nuori yrittäjäpariskunta sanoo satsaavansa. Heidän keinoihinsa naminami-seminaarit ja dragonsoudut eivät kuitenkaan kuulu.”Parhaiten henkilökunnasta pidetään huolta siten, että työnteon ilmapiiri on mahdollisimman hyvä. Siihen ei ole kikkoja”, Timo linjaa.
Timon ja Tiinan bisneksen liikevaihto pyörii nyt 20-25 miljoonan markan välissä.”Jos ajattelee kasvupotentiaalia, mieleen tulee esikuvana Hennes& Mauritz, joka on Ruotsin pörssin suurimpia”, Timo sanoo ja hymyilee viekkaasti.
”Kun puhutaan nettimiljonääreistä, niin kai se unelma olisi joskus olla rättimiljonääri.”
Seinäjoki vaikuttaa oikealta pikku-Amerikalta. Näillä lakeuksilla ei yrittäjää laiteta eikä rikkautta tarvitse hävetä. Mutta miten Seinäjoella suhtaudutaan luusereihin? Halveksitaanko täällä työttömiä?
Juuri ennen sulkemisaikaa työvoimatoimissa on autiota. Tietokoneelta selviää, että palvelukseen haetaan muun muassa kosmetologiyrittäjää, opettajia, kaivin- tai materiaalinkäsittelykoneen kuljettajaa ja kotikutsuesittelijää Clarissan pitsialusvaatteille.”Pulaa on ammattitaitoisista työntekijöistä, joilla on työhalua.
Jokainen työnantaja haluaa työhaluisia”, työvoimaneuvoja Päivi Istolahti kertoo. Ei kovin erikoinen vaatimus.
Istolahtikin uskoo myyttiin. ”Kyllä pohjalainen yrittäjähenki on olemassa. Se on sitä, että yritetään viimeseen asti. Täällä on hirveesti pk-sektorin firmoja.”
Odottelemme ovensuussa, kunnes toimistoon tulee lopulta yksi asiakas. Mari Luoma-Nirva, 18, etsii tietokoneelta töitä kesäksi. Hän on ollut syksystä asti työttömänä, sillä lukio jäi kesken vuoden jälkeen. ”Ei ollut mun juttu.”
Aiemmin päivällä Mari kävi Vaatehuoneella haastattelussa. Sinne etsittiin kolmen kuukauden äitiyslomasijaista. Mari on varovaisen toiveikas paikan suhteen.Jätän kysymättä, miksei Mari ryhdy yrittäjäksi.
Jaakko Lyytinen
