12. toukokuuta 2000
Teksti:

”Kyllin kauan meidät on saatu syyllistämään itseämme ja toisiamme tulosvastuulla, nyt vaadimme panosvastuuta”, sanoi professori Juha Siltala puheessaan mielenosoittajille ja eduskuntatalon rappusille uskaltautuneille kansanedustajille.
    Viisituhatpäisen joukon eduskuntatalon eteen koonnut perusrahoitusmielenosoitus 27. huhtikuuta osoitti, että opiskelijat ja yliopistoväki ovat kyllästyneet ainaiseen arvokeskusteluun toistensa kustannuksella: tulosvastuu pakottaa professorit kepittämään opiskelijoita valmistumaan, mutta milläs valmistua, kun luennolle ei mahdu eikä tenttikirjoja riitä.
    Yliopistoväen itseriistolla ja työuupumuksen hinnalla on nyt raastettu väestä kaikki irti, eikä löysiä enää ole, Siltala jatkoi puheessaan.
    Mielenosoituksen viesti meni hyvin perille, mutta jää vielä nähtäväksi, mitä sillä saatiin aikaan. Kansanedustajat ja valtiovarainministeri Sauli Niinistö (kok) lupasivat ainakin tekohengitystä heitteille jätetyille korkeakouluille.Niinistö saatiin hallitusohjelman lupauksiin vedoten lausumaan, että korkeakoulut voisivat mahdollisesti saada perustutkimukseen lisärahaa hallituksen tulevaisuuspaketista.

Myönteistä julkisuutta

Mielenosoitus onnistui saamaan julkisuutta korkeakoulujen kurimukselle. Ainakin päävaatimus eli se, että yliopistobudjetit vaativat miljardipaikkausta, meni perille sanomalehtien pääkirjoitustoimittajille.Tiedostusvälineiden mielenkiintoa lisäsivät varsin arvovaltaisen yliopistoväen läsnäolo ja värikkäät puheenvuorot.
    Osa mediasta oli ennakkoon skeptinen mielenosoituksen onnistumisesta. Ennen mielenilmausta Helsingin Sanomat pohti entistä ja nykyistä opiskelijaradikalismia. Toimittaja Marjukka Liitenin mielestä HYY:n hallituksen puheenjohtaja Esa Perkiö ”pani reilusti överiksi” sanoessaan perusrahoitusmielenosoitusta kaikkien aikojen laajimmaksi yliopistojen ongelmia koskevaksi mielenosoituksesi.
    Hesari irvaili myös opiskelijoiden pedantille valmistautumiselle mielenosoitukseen. Varsinkin Helsingissä mielenosoituksen teho haluttiin maksimoida ohjeistuksella, jossa opiskelijoita kehotettiin jättämään pullot ja haalarit kotiin ja sonnustautumaan ylioppilaslakkiin.
    Valtalehdistön riepoteltavaksi ei sentään päätynyt HYY:n edustajiston jäsenten värikäs keskustelu siitä, lauletaanko miekkarin päätteeksi Maamme-laulua, kuten osa pääkaupunkiseudun ylioppilaskunnista ehdotti.Kansallislaulu jäi lopulta laulamatta. ”Päätimme asiasta vasta mielenosoituksessa. Se ei tuntunut sopivan tilaisuuden luonteeseen”, Esa Perkiö sanoo.
    Itse mielenosoituksessa tunnelma oli rattoisa.”Konservatiivien karnevaali”, kommentoi joku ja viittasi varsin tiukkaan ohjeistukseen.
    ”Mitä tässä enää miellyttämään”, nuorukainen tokaisi ja karjaisi: ”Ruokaa!”
    Turha kohteliaisuuskin karsiutui hiljalleen: pehmeitä puhuneille buuattiin. Sivistysvaliokunnan puheenjohtajan Kaarina Drombergin (kok.) vastaukset eivät tyydyttäneet joukkoa, ei myöskään Ben Zyskowiczin (kok.), joka kysyi mielenosoittajilta, mistä yliopistoväki on valmis ottamaan pois, kun kerran vaatii itselleen lisää rahaa.
    Hesarin pääkirjoitus ja jutut (28.4.) pitivät mielenosoitusta yliopistoväen oikeutettuna kapinana, riehakkaana, mutta hillittynä ”resurssirähinänä”.Tampereella mielenosoittajat marssivat yliopistolta läpi kaupungin Keskustorille. Tampereen yliopiston rehtori Jorma Sipilä sanoi mielenosoituspuheessaan, ettei valtion velkaan vetoaminen vakuuta yliopistoväkeä. ”Jos valtion velka maksetaan yliopistojen varoin, Suomen kaikki yliopistot pitää sulkea viideksikymmeneksi vuodeksi”, Sipilä laski.
    Tampereella ilmestyvä Aamulehti oli yksi kipakoimmista kommentoijista. Aamulehden (28.4.) mukaan opiskelijoiden pitäisi suostua köyhyyteen, onhan se väliaikainen tila, joka paranee valmistumisen jälkeen.
    Kauppalehti
haastatteli TKK:n professoria Arto Karilaa. Kauppalehti ihmetteli, eikö Karila ole puheväleissä päättäjien kanssa, kun joutui mielenosoituksessa ”huutamaan äänensä käheäksi”. Karilan mielestä mielenosoituksella haluttiin tehdä selväksi, ettei nyt ole kysymys iankaikkisesta valitusvirrestä, vaan tilanne on todella vakava.

Anna-Liina Kauhanen
Kuva: Veikko Somerpuro