Kuin viimeistä päivää

T:Teksti:

Eduskuntatalon etupihalla VR:n makasiineilla eletään ratkaisevia hetkiä: musiikkitalon suunnittelukilpailu ratkeaa 20. kesäkuuta, jolloin julkistetaan voittaja kilpailun toisen kierroksen 65 osallistujan joukosta.Kun voittaja on selvillä, Töölönlahden asemakaavapiirroksiin napsaistaan tismalleen voittajarakennuksen kokoinen kolo ja suunnitelmat hyväksytetään kertaheitolla kaupunginvaltuustossa.
    Osa on sitä mieltä, että makasiineilla voidaan aloittaa päättäjäisten suunnittelu, toisista makasiinien säilyttämisen puolesta kannattaa vielä kampanjoida.
    Mutta ehtiikö makasiineista nousta vielä kunnallisvaaliteema, kuten makasiinien kannattajat toivovat? Vaalit ovat 22. lokakuuta, joten tiukkaa voi tehdä. Uusi valtuusto aloittaa ensi vuoden alussa.Pro makasiinit -liikkeen puuhamiehen Tuomas Rantasen mielestä makasiinit ja Töölönlahden alueen suunnittelu on perusteltu vaaliteema.
     ”Olisi reilua, että musiikkitalopäätös tehtäisiin vasta vaalien jälkeen. Vaalien vuoksi demareiden ja kokoomuksen voi olla vaikea pitää ryhmiään koossa, vaikka he muuten nykyisessä valtuustossa saavat läpi sen, että musiikkitalo tulee makasiinien paikalle”, Rantanen sanoo.
    Vaikka niin makasiinien puolesta kuin niitä vastaankin on otettu voimakkaasti kantaa, Sibelius-Akatemian ylioppilaskunta SAY – makasiininen uhkaajan eli musiikkitalon tulevat käyttäjät – on ollut hiljaa.
    ”Ylioppilaskunnalla ei ole virallista kantaa, mutta tilat me tarvitsemme ja haluamme. Meillä ei ole kovin voimakasta perinnettä kannanottamiseen ja pääsemme näin helpommalla. Ainakaan mitään vahvaa pro makasiinit -liikettä meillä ei ole”, sanoo SAY:n hallituksen puheenjohtaja Ulla Hiipakka.
    Sibelius-Akatemia ei muuta kokonaisuudessa uuteen musiikkitaloon, vaan Pohjoisen Rautatienkadun ja Töölön toimipisteet jäävät yhä käyttöön. Nyt Akatemia toimii neljässä eri paikassa.
    Uuden musiikkitalon pääkäyttäjiä on kolme: Sibelius-Akatemia, Helsingin kaupunginorkesteri ja Radion sinfoniaorkesteri. Talon rakennuskustannukset jaetaan käyttäjien kesken: valtio rahoittaa puolet ja Helsinki ja Yleisradio kumpikin neljänneksen. Talon rahoittamisesta nousee vielä uusi soppa, ja musiikkitalohanke politisoituu vielä uudelleen, Tuomas Rantanen arvioi.
    Sibelius-Akatemialle musiikkitaloprojektin panokset ovat suuret: talo tarkoittaa oman konserttisalin ja tilojen saamista. Siksi prosessia jaksetaan taas seurata tarkasti, kun suunnittelukilpailun ratkaisu on lähellä.”Nyt on varsin innokas meininki”, sanoo Sibelius-Akatemian intendentti Ossi Peura. Hän edustaa Sibelius-Akatemiaa musiikkitalon suunnittelukilpailun jyryssä.
    Musiikkitalon pitäisi olla käyttövalmiina viiden vuoden sisällä, Peura arvelee.

Helsingin Covent Garden


Ossi Kajas
on todellinen Mr. Makasiinit: hän on makasiinien pitkäaikaisimpia vuokralaisia, hän aloitti makasiinien kirpputoritoiminnan ja kahvilan, ja uusin Kajaksen aikaansaannos on makasiinien verkkosivut, joille on koottu samaan paikkaan kaikki makasiinien tapahtumat. Kajas toivoo, että kaupunginvaltuusto, uusi tai vanha, päättäisi siirtää musiikkitalon muualle makasiinien päältä.
     ”Toivottavasti kunnallisvaaliehdokkaat ottavat asiaan kantaa. Musiikkitaloa en sinällään vastusta”.
    Kajaksen mielestä makasiineista saisi Suomen Covent Gardenin, katetun kulttuuri- ja kohtaamispaikan kaupunkilaisille ja keskustassa asuville Lontoon malliin.Valtion kiinteistölaitoksen hallinnoimilla makasiineilla on tällä hetkellä 12 vuokralaista. Kajaksen oma yritys, valokuvaajille tarkoitettu vuokrastudio Magito on toiminut makasiineilla kohta 10 vuotta.
    Kajas tuntee makasiinit kuin omat taskunsa, ja tämän kesän hän konsultoi makasiinien kulttuurikaupunkitapahtumien järjestäjiä kaikissa käytännön asioissa alkaen tilojen vartioinnista päätyen tapahtumista tiedottamiseen makasiinit.netissä.
    ”Makasiinit on ihmisten kokoinen paikka. Ei kaikkea voi järjestää valtavilla areenoilla kaupungin laitamilla”, Kajas sanoo.
    Jo 20 miljoonan markan remontilla makasiinit sai kauttaaltaan ympärivuotiseen käyttöön, hän laskee. Kajas ei varsinaisesti ole mukana Pro makasiinit -liikkeessä, sillä hän katsoo tehtäväkseen näyttää omalla toiminnallaan ja makasiinien tapahtumilla, että makasiinit ovat tiloiltaan ja sijainniltaan erityislaatuisia.

Kaksi vuotta armonaikaa

Helsingin kaupungin kaupunkisuunnittelupäällikkö Tuomas Rajajärvi uskaltaa luvata makasiineille muutaman vuoden armonaikaa, sillä niin kauan vie, ennen kuin uuden musiikkitalon varsinaiset rakennustyöt alkavat.
    ”Musiikkitalon kilpailutöissä ei ole loppusuoralla yhtään sellaista realistista vaihtoehtoa, joka säilyttäisi makasiinit kokonaan”, Rajajärvi sanoo.
    Töölönlahden asemakaava valmistuu tänä vuonna.”Makasiinien purkuaikataulu riippuu kaavan valitusmenetelmistä. Rakennuslaki on uudistunut, joten lainvoimaisuusprosessin kestoa on vaikea arvioida. Mutta niin kauan kuin kaavaa käsitellään, ei ole mitään järkeä purkaa makasiineja.”
    Rajajärvestä on todennäköisintä, että makasiineista jää jäljelle korkeintaan pätkä tiiliseinää uuden musiikkitalon seinustalle symboloimaan kaupunkirakentamisen kerroksellisuutta.
    Musiikkitalohankkeen kaatumien ei Rajajärvestä ole enää mahdollista, sillä vaikkei varsinaisesta musiikkitalosta ole päätöstä, on sen suunnittelukilpailun järjestäminen ja musiikkitalon tilaohjelmasta päättäminen kiertänyt läpi koko päätöksentekokoneiston.
    ”Jos makasiinit halutaan säilyttää, se on poliittinen päätös. Se vaihtoehto on mahdollinen silloin, kun asemakaavasta päätetään. Jos makasiinit säilytetään, täytyy asemakaava tehdä kokonaan uusiksi. Tätä taustaa vasten en ihan heti usko suuriin muutoksiin”, Rajajärvi sanoo.
    Mutta tämän kesän makasiinit ainakin kukkivat kuin viimeistä päivää. Parhaillaan makasiinit on vallannut ArtGenda, Itämeren nuorten taiteilijoiden biennaali. ArtGenda on osa Helsingin kulttuurivuoden tapahtumia, ja mukana on yli 150 taiteilijaa 17 kaupungista ja kymmenestä Itämeren maasta.

Makasiinien kesään kuuluu kiinnostavia klubeja, konsertteja, sadan suomalaisen muotoilijan näyttely, makasiineille rakennettujen ravintoloiden välimerellisiä teemaviikkoja, heavy-festari Tuska, sirkusta, sarjakuvafestarit, elokuvatapahtumia, näyttelyitä, Intencities-paviljonki ja Kiteet sekä lukuisia yksittäisiä näyttelyitä. Kivi Sotamaan teräksinen ja puinen tilateos valuu Mannerheimintieltä makasiinien sisäpihalle.

Keskustelua makasiineista:www.makasiinit.net

Anna-Liina Kauhanen
Kuva: Annika Lohi