12. toukokuuta 2000
Teksti:

Suurilla ikäluokilla meni pullakahvit väärään kurkkuun pari viikkoa sitten: heidän nössöinä pitämänsä tulevat eläkkeenmaksajat onnistuivatkin suurmielenosoituksessaan yliopistojen määrärahojen puolesta. Kaiken lisäksi teekkarien aloitteesta järjestetyt mielenosoitukset sujuivat sivistyneesti ja tyylillä.
    Sanoma meni perille kaikkialla mediassa eikä negatiivista julkisuutta tullut, kuten kävi maanviljelijöille vuosi sitten. Tuolloin muutama humalainen rettelöitsijä pilasi koko show¦n.
    Sekä televisiossa että maan suurimmassa päivälehdessä epäiltiin ja vähäteltiin etukäteen opiskelijamielenosoituksen motiiveja ja toteuttamistapaa. Nykynuoria syytettiin liiallisesta omaan napaan tuijottamisesta. Toista se oli ennen, 1960- ja 80-lukujen aktivistit muistavat.
    Opiskelijaradikalismia tutkineella Jukka Relanderilla on aktivismin aaltoihin hyvä selitys: 1960- ja 80-lukujen nuorisoliikehdinnät syntyivät pitkään jatkuneen nousukauden jälkeen. Kun on uskoa tulevaisuuteen, on varaa kantaa vastuuta vaikkapa Vietnamin sodasta ja ympäristöstä.
    Ehkä pian ollaan jälleen tilanteessa, jossa yleismaailmalliset aiheet saavat opiskelijat liikkeelle. Vahvan talouskasvun USA:ssa Maailmanpankin ja WTO:n vastustaminen saa jo keskiluokan nuoret liikkeelle. Suomessa aktivismista kaduilla ja mediassa huolehtii vain kourallinen opiskelijoita, mutta tietoisuus lisääntyy. Vanhankin valtausta pohjustettiin monta vuotta.
    Ainakin aktivistien ilmaisumuoto on tarttunut. Opiskelijat eivät yhtenä rintamana menneet kaduille kymmeneen vuoteen. Polun tallaajana ylioppilaskunnille toimi tällä kertaa F5-ryhmä, joka nosti äläkän opintoaikojen rajoittamissuunnitelmista.
    Eläinlääketieteilijät onnistuivat omassa kampanjassaan ja Kouvolan kielenkääntäjille saattaa vielä käydä samoin. Ainakin opetusministeri Rask ilmoitti vapun alla Kouvolan Sanomissa vastustavansa kääntämislaitoksen lakkauttamista. Raskin motiivit ovat samat kuin Kuopion tapauksessa: aluepolitiikka ratkaisee.
    Tällä kertaa Helsingin yliopisto on Kouvolan lakkauttamishankkeineen yksin. Arvovaltatappioita kärsinyt Rask saakin tilaisuuden näpäyttää yliopistoa – tukemalla sen oman laitoksen säilyttämistä.

Jan Erola
päätoimittaja

Vastapääkirjoitus: Vanhan valtaajien varhaisdementia

Viva la revolución! Nyt tiedämme, mikä saa jopa ideologioille immuunin me-myself-and-I-sukupolven liikkeelle: raha.
    Nähtäväksi jää, kasvaako mielenosoitus yliopistojen perusrahoituksen puolesta maitokahvijengin muistitihentymäksi, hetkeksi, jolloin viisari värähti. Jos näin käy, Helsingin viisituhatpäinen mielenosoittajajoukko kymmenkertaistuu parissa vuosikymmenessä. Onhan Vanhan valtaajiakin keskuudessamme jo kymmeniä tuhansia.
    Ainakin päätoimittaja Erolan housut ja silmät näyttävät kostuneen perusrahoitusmiekkarista. Erolan ja muiden pääkirjoittajien isällisissä kiitoksissa miekkarilaiset saavat vielä papukaijamerkin kiltistä käytöksestä. Toivottavasti alentuvasti annetut aplodit eivät jää mielenosoituksen ainoaksi saldoksi.
    Perusrahoitusta vaatineet sentään tietävät, kenen joukoissa seisovat. Toista oli 1960- ja 70-luvuilla. Silloin horjuttiin mukana, vaikka aina ei ollut selvää, kenen lippujen alla tällä kertaa marssittiin. Aika kultaa muistot ja nyt punaviinipöhnässä suoritettu oman talon valtaus näyttää talvisotamaisen herooiselta taistelulta, jota voi itsetyytyväisyyttä uhkuen muistella Svenska Klubbenilla tai Mandatumin saunaillassa.
    Vanhan valtaajien muisti on kuitenkin valikoiva. Monista kasvoi 1970-luvulla Stalinia palvoneita taistolaisia, jotka toivat yliopistollekin suomettumisen pahimmat lieveilmiöt kuten itsesensuurin.
    Keskustelu ja tutkimus rämettyneestä suomettumisen ajasta ei ole vielä kunnolla edes alkanut, kuten poliittisen historian nuoret tutkijat Vesa Häkkinen ja John Lagerbohm totesivat äskettäin Suomen Kuvalehdessä.
    ”Suomettumisen ajan toimijat, keskeiset nykyvaikuttajat ja vallanpitäjät ovat unohtaneet tai halunneet unohtaa tämän kaiken, sillä he eivät halua tarttua niihin poliittisiin ’totuuksiin’, joiden varaan he ovat uransa ja maailmankatsomuksensa luoneet”, Häkkinen ja Lagerbohm kirjoittavat.
    Jos menneisyyden likapyykkiä ei pestä, ideologiset valheet toistuvat. Eräiden nykyistenkin nuorisoliikkeiden pimeältä puolelta löytyy suvaitsematonta ehdottomuutta ja ylenkatseellista oikeamielisyyttä. Joidenkin punavihersokea maailmankuva on mustavalkoinen kuin televisio 1970-luvulla. Sieltä tuli pelkkää naapurineljännestä.

Jaakko Lyytinen
Missä olit kun fyrkkaa vaadittiin?