”Oli valtavan vaikeaa ja kiusallista mennä ostamaan näitä”, Jari Björklöv, 37, sanoo.
Björklöv pitää kädessään ihonvalkaisuvoidetuubia ja -saippuaa, jotka hän on ostanut kemikaliosta Pariisin etnisistä kaupunginosista kymmenisen vuotta sitten. Saippuapakkauksen kyljessä lukee, että aine paitsi vaalentaa mustaa ihoa, myös poistaa ominaishajua.
”Nämä olivat esineinä kauhean kiinnostavia ja pöyristyttäviä.”Vaikka tuubi on avaamaton, mönjä on niin vahvaa, että se syöpynyt metallin läpi. Ihonvalkaisuvoide on yksi esine Jari Björklövin kitsch-esineiden kokoelmasta.
”Monta kertaa älyttömät esineet ovat ihan tahattomasti kaupassa, ja olisi kiinnostavaa tietää, tajuaako myyjä lainkaan, miksi ostin ne.”
Taiteentutkija Helena Sederholmin, 38, mielestä kitschin perusolemukseen kuuluu viattomuus, ja kitsch näkyy esineissä, jotka valmistetaan todella viimeistellysti. Kitsch on vähän liian hyvin tehtyä, liian täydellistä ja siksi joidenkin mielestä tylsää, joidenkin mielestä ihanaa.
Helena Sederholmin keittiön seinällä roikkuu kello, jossa on muoviset kulta-skrumeluurikehykset ja mustalla pohjalla moderni kellotaulu, jonka alla roikkuu krusifiksi. Sekuntiviisarissa istuu sitruunaperhonen, ja kellotaulua ympäröivät punaiset ja valkoiset kangaskukat.
Artek-ihmiset nyökyttelevät ymmärtäväisesti, kun Sederholm kertoo saaneensa kellon syntymäpäivälahjaksi vanhemmiltaan, vaikka vanhemmat toki tiesivät, mitä tyttärelleen lahjoittivat.
Aseistariisuvaa
Jari Björklöv on opiskellut taidehistoriaa ja hän työskentelee amanuenssina Helsingin kaupungin taidemuseossa, joten miehen kitsch-suhde ei todellakaan ole viaton.
Björklövistä kitschiin kuuluu kuitenkin olennaisesti tahattomuus. Tietoinen kitsch on campia.
”Kitsch ei ole mulle mitään sellaista, mille nauraisin”, Björklöv sanoo.Esimerkiksi Sissi-elokuvien kokoelmaansa hän ei halua katsoa kuin sellaisessa seurassa, joka todella osaa arvostaa Romy Schneideria Itävalta-Unkarin Sissi-keisarinnan roolissa.
”Kitsch oikeasti puree muhun; Sisseissä ja vanhoissa suomifilmeissä on jotain aseistariisuvan viehättävää.”
Björklöv on myös armoton Tabe Slioor -fani, jolla on Taben muistelmat omistuskirjoituksella varustettuna sekä tietenkin koko vuosikerta vuoden 1961 Jalluja, joissa Tabe itse kirjoittaa sarjaa elämänsä miehistä.Björklövillä on myös kiinnostava kirppislöytö, jäljennös Taistelevista metsoista.
”Taulua oli aloitettu kopioimaan hyvin tarkkaan sen vasemmasta reunasta. On maalattu koppelo ja toinen metso, se, joka on lähempänä katsojaa.”
Sitten maalari on huomannut, ettei toinen metso mahdu tauluun. Mikä ratkaisuksi?”Toinen metso on jätetty pois ja tilalle on sekoitettu ympärillä olleita värejä. Etualan metso tuijottaa sokaistuneena ihmeellistä valoilmiötä, ja taulun sisältö on muuttunut täysin.”
Täydellistä
Helena Sederholm on väitellyt tohtoriksi taidekasvatuksesta ja hän on Jyväskylän yliopiston taidekasvatuksen dosentti. Sederholmin kirja Tämäkö taidetta? (WSOY) ilmestyy heti vapun jälkeen. Sederholmia on jo pitkään kiinnostanut, missä kulkee taiteen ja jonkin muun raja.
”Kun rajaa etsii, päätyy väistämättä kitschiin, mutta myös muuhun antitaiteeseen”, Sederholm sanoo.”En suhtaudu kitschiin vakavasti, kuten en suhtaudu liian vakavasti taiteeseenkaan.”
Sederholmista Milan Kunderan kitsch-määritelmä on monista kitschin määrittely-yrityksistä herkullisin: kitsch on paskan absoluuttinen negaatio. Kundera tuo kitschin määritelmään myös poliittisen ulottuvuuden, sillä kitsch kieltää kaikki epämiellyttävät totuudet.
”Totalitarismissa totuuden ja sen, miltä jokin saadaan näyttämään, välissä on jotakin. Se jotakin ei ole ristiriita vaan yksinkertaisesti kuilu. Kitsch on sitä, että kaikki saadaan näyttämään täydelliseltä – ja kitsch näyttää aina hyvältä.”
Sederholmin mielestä voisi sanoa, että kitsch haudattiin Neuvostoliiton mukana, sillä neukkuestetiikka juhlamarsseineen ja sentimentaalisine spektaakkeleineen oli poliittista kitschiä parhaimmillaan.
Sederholm pohtii kitschin kuolemaa. Nykyisin, jos taiteessa näyttää olevan kitschmäisiä piirteitä, ne eivät ole kitschiä, koska ne ovat liian tietoista kitschin käyttämistä taiteen elementteinä. Toisaalta: ”Kitsch on ikuista siksi, että aina on tarve esittää asiat parhaalla mahdollisella tavalla.”
Voiko taiteentutkija harrastaa kitschiä vilpittömästi? Ei voi, koska tutkija tietää siitä liikaa, Sederholm vastaa. Mistä kitsch sitten kumpuaa?
”Kitsch on mahdollista ainoastaan modernismin rinnalla, sillä modernismi on aina ottanut itsensä liian vakavasti taiteena”, Sederholm sanoo.Modernismi taas syntyi 1800-luvun lopulla vastareaktioksi akateemiselle taiteelle ja äärimmäisyyksiin äityneelle romantiikalle. Kitsch onkin hyvin länsimainen ilmiö.
”Omat kiinalaiset Mao lasten keskellä -kuvani ovat täällä kitschiä, mutta Kii-nassa kaikki todella on vaaleanpunaista. Maot sopivat Kiinaan, eikä niitä voi määritellä siellä kitschiksi.”
Helena Sederholmin ja avomiehen uusi talo valmistuu pian Espoon Nuuksioon. Talon keskellä on pyöreä sauna ja kylpyhuoneen kaakeliseinällä iso mosaiikki, jonka malli on 1970-luvun SETI-viestistä: binäärinollista ja -ykkösistä muodostuu ihmiskunnasta kertova kuvio. Talon lattiat ovat upeaa Andy räjäyttää lian -tyyppistä mustaa ja valkoista laattaa ja olohuoneen seinä maalataan tähtisumun peittoon.
Tahatonta
Jari Björklöv muutti nykyiseen asuntoonsa kymmenisen vuotta sitten ja sisusti kotinsa kertaheitolla. Keittiöön ja vessaan muodostui kunnon kitsch-kokoelmat pikkutyttöjen meikkejä, matkamuistoja, muovisia ja kirkkaan värisiä leluja ja esineitä, joissa on mahdollisimman tökeröitä materiaaliyhdistelmiä. Kotiinsa mies ei missään nimessä päästä käymään.
”Kitschistä on tullut kauhean suosittua. Itse keräämiäni esineitä näkee jo muuallakin. Kun niiden juju on tajuttu ja tiedetty, niistä menee viehätysvoima.”
Nyt Björklövin koko sisustus, ei vain esinekokoelma, on kitschiä, vaikka kymmenen vuotta sitten hän yritti nimenomaan välttää sitä.”Tavoittelin kauhean tyylikästä sisustusta eli jotain hienompaa kuin mihin pystyin. Ja siitä juuri syntyy kitschiä.”
Björklöv yrittää selittää: Kitschinä kerätty esinekokoelma ei olekaan kitschiä, sillä kerääminen tekee niistä liian tietoisesti kitschiä, jolloin esineet eivät olekaan kitschiä, kunnes taas nyt ovat kokoelmana kitschiä, sillä Björklöv kuvitteli esineet aikoinaan ihmeellisiksi löydöiksi.
Nyt Björklöv häpeää kotiaan. Vieraiden kutsuminen on yhtä kamppailua ja selittelyä: se nyt on semmoinen ja haluaisin muuttaa, jolloin ostaisin uutta. ”Se, että mulle on aina niin suuri numero kutsua ihmisiä kotiini, johtaa aina siihen, että asunto on suuri pettymys kaikille. Ihmiset ovat tosi vihaisia siitä, että olen voinut jauhaa kämpästäni niin paljon.”
Häpeä on olennainen osa Björklövin kitsch-intoa, ja hän on pohtinut sitä paljon. Mies nostaa käteensä Marionin vanhan Saksassa julkaistun El Bimbo -sinkun.
”Marion oli lapsuuteni suuri idoli. Mulla oli valtavat leikekirjat Marionista, mä todella pidin siitä.” Hän hankki saksalaisen kirjeenvaihtokaverin vain tarkistaakseen, oliko Marionin Saksan-suosio todella totta. 12-vuotiaana Jari pääsi äidin kanssa Vaasassa baariin, jonka jukeboxissa oli kappale, jota Jari ei ollut vielä kuullut: Marionin Rikke ding rikke dong.
”Baarissa oli myös mua vanhempia poikia, jotka soittelivat kovia biisejä.”Jari sai äidiltä kolikon ja meni valitsemaan levyä. Pojat odottivat Hurriganesia.
”Ja kun se mielipuolisin saksalainen iskelmäkitsch alkoi, näin jätkien naaman; se oli jotain hirvittävän noloa. Biisi oli niin valtavan tekopirteä rallatus ja suomalaiseen musiikkikulttuuriin epäsopiva. Häpesin mielettömästi ja kappaleen kuunteleminen oli hirvittävää tuskaa.”
Single ajelehti kuitenkin Björklöviä vastaan saksalaisella kirpputorilla, ja nyt se on nostalgia-arvonsa vuoksi yksi hänen aarteistaan.
Valkaisuvoiteet, Sissit, Tabe ja Marion kiinnostavat Jari Björklöviä, koska hänellä on henkilökohtainen side niihin.
”Eihän kitsch varmaan kaipaa sitä, mutta silloin esineet jäävät hellyttäviksi, vitsikkäiksi tai karmeiksi. Monet kokevat kitschin jotenkin halpa-arvoisena, mutta siinä voi olla arvoja, jotka on itselle läheisiä.”
Anna-Liina Kauhanen
