07. huhtikuuta 2000
Teksti:

Kun presidentti John F. Kennedy astui virkaansa vuonna 1961, hän kutsui virkaanastujaisiinsa runoilija Robert Frostin. Periamerikkalainen Frost lausui Kennedyn kunniaksi runon The Gift Outright, jonka ensimmäinen säe kuuluu: ”Maa kuului meille, ennen kuin me maalle.”
    Runossa kulminoituivat ne kulttuuriset mytologiat, joiden varaan Kennedyn virkaanastujaisia juhlinut Yhdysvaltojen valkoinen populaatio halusi identiteettinsä rakentaa. Samalla siinä unohdettiin tyylikkäästi se, että kauan ennen Kolumbuksen jälkeen alkaneita eurooppalaisten rosvoretkiä ja kolonialisaatiota Amerikkaa oli asuttanut maata omanaan pitänyt alkuperäisväestö; väestö, jonka eurooppalaiset joko kylmästi tuhosivat tai ahdistivat marginaalisille asuinalueille.
    Sinällään Frostin runossa ja sen maailmakuvassa ei silti ole mitään ihmeellistä, Yhdysvaltain tutkimuksen professori Markku Henriksson arvioi, sillä kansalliset identiteetit rakentuvat aina mytologioiden varaan.
    ”En tiedä tarkkaan, mikä Frostin runon perimmäinen ajatus on, mutta eurooppalaisessa ajattelussa ainakin jo antiikin kreikkalaisista lähtien on elänyt ajatus jonkinlaisesta lännessä sijaitsevasta paratiisimaasta, jossa unelmien toteuttaminen on mahdollista.”
    Mutta jos valkoisen, englantia puhuvan valtaväestön mytologioista siirrytään historiallisten faktojen pariin, tosiseikat kertovat oman, karun tarinansa. Kun Henrikssonilta kysyy, kenen maa Amerikka oikein on, vastaus on yksiselitteinen: ”Intiaanien. Ja se kuuluu heille moraalisesti edelleenkin.”

Intiaanien Amerikka

Vaikka intiaanien status omalla maallaan on nykyisin kaukana siitä, mitä se joskus oli, intiaanien asema amerikkalaisessa kulttuurissa on noussut huomattavasti. Intiaaneihin hyväksyvästi, jopa ylistävästi suhtautuvasta kulttuurirenessanssista professori Henriksson mainitsee esimerkkinä Tanssii susien kanssa -elokuvan kaltaiset ilmiöt.
    Intiaanien ylistämisellä on kuitenkin Henrikssonin mukaan kääntöpuolensa. Intiaaniromantiikan huumassa intiaanit nähdään helposti esimerkiksi maailman parhaina luonnonsuojelijoina, mitä he eivät suinkaan olleet, vaan ennen kaikkea samanlaisia kuin muutkin ihmiset niin hyvässä kuin pahassa.
    ”Intiaanit ovat ihmisiä, joita ei pidä romantisoida sen enempää kuin halveksuakaan. Heillä on vain tiettyjä kulttuurisia käytäntöjä, jotka poikkeavat merkittävästi eurooppalaisten käytännöistä, olivatpa ne sitten poliittisia, taloudellisia tai kulttuurisia”, Henriksson toteaa.
    Samaan aikaan kun intiaanit ovat vallanneet alaa osana amerikkalaista kulttuuria, moderni tiede on asettanut kyseenalaiseksi heidän asemansa Amerikan alkuperäisinä asujina. Arkeologia on synnyttänyt teorioita, joiden mukaan intiaanit saapuivat Amerikkaan Siperiasta vasta noin reilut 10 000 vuotta sitten, jolloin merenpinta oli poikkeuksellisen alhaalla ja Siperiaa ja Pohjois-Amerikan mannerta yhdisti kulkukelpoinen kannas.
    Poliittis-historiallisesti tällaiset teoriat asettavat intiaanien aseman Amerikan alkuperäisväestönä kyseenalaiseksi. Intiaanit näkevät asian kuitenkin toisin, sillä omien mytologioidensa perusteella he katsovat Amerikan olleen heidän kotimaansa aikojen alusta lähtien.
    Myös professori Henriksson suhtautuu epäilevästi teorioihin, että intiaanit olisivat saapuneet Amerikkaan suhteellisen hiljattain Siperiasta.”Näitä teorioita pulpahtelee esiin aina jatkuvasti, mutta ne ovat kiistanalaisia. Koska on niin helppoa sanoa, että intiaanit tulivat Amerikkaan 10 000 vuotta sitten, niin sitten kaikki sanovat näin”, Henriksson arvioi.

WASP-hegemonia

Sitä mukaa kun intiaanit syrjäytettiin ja Amerikka siirtyi eurooppalaisten hallintaan, syntyi uuden maailman jättiläisvaltio Yhdysvallat, jonka itsenäisyysjulistuksessa todettiin kaikkien ihmisten olevan tasa-arvoisia.Tasa-arvo toteutui kuitenkin vain paperilla, sillä ihminen tarkoitti tässä yhteydessä vapaata, valkoista miestä, joka uskoi protestanttiseen jumalaan ja oli kotoisin Pohjois-Euroopasta.
    Syntyi käsite WASP: White, Anglo-Saxon, Protestant. Toisin sanoen Amerikka ei ole koskaan ollut mikään kansojen sulatusuuni vaan ennemminkin kerrostunut salaatti, jonka maistuvin, näkyvin ja vaikutusvaltaisin on ollut nimenomaan WASP-kulttuuri.
    Jos siis amerikkalainen sattui olemaan kotoisin vaikka Välimeren maista tai Itä-Euroopasta tai oli uskonnoltaan katolinen tai juutalainen tai etniseltä taustaltaan afrikkalainen, intiaani, kiinalainen tai espanjankielinen, hänen oli pääsääntöisesti erityisesti ennen toista maailmansotaa turha haaveilla pääsystä Amerikan yhteiskuntaelämän huipulle politiikan, hallinnon, tieteen tai kulttuurin alalla.
    Henrikssonin mukaan WASP on nykyisin ”vähän ahdas määritelmä”.
    ”Se viittaa lähinnä siihen poliittisen vallan eliittiin ja taloudellisen vallan huippueliittiin, joka on selvästi ollut viime aikoina murenemassa.”WASP-kulttuuri on pragmaattisuuden nimissä joutunut höllentämään otettaan amerikkalaisesta yhteiskunnasta: esimerkiksi katolilaisuus ei enää ole taakka pyrittäessä korkeisiin virkoihin ja aiemmin karsastetut etniset ryhmät on integroitu ainakin taloudellisesti osaksi valtakulttuuria.Parannuksista huolimatta uskonnollista ja etnistä diskriminaatiota esiintyy Yhdysvalloissa tänäkin päivänä.
    ”Kun keskustelee ihmisten kanssa, se tulee esiin eräänä pohjavireenä. Lainsäädäntö on vaikuttanut niin, että räikeimmät ristiriidat ovat kadonneet, joten sorron täytyy olla sofistikoidumpaa”, Henriksson kuvailee.Joka tapauksessa muutokset väestörakenteessa merkitsevät vääjäämätöntä WASP-kulttuurin aseman rapautumista. Eurooppalaisen, varsinkin perinteisen WASP-väestön osuus tulee Yhdysvaltain populaatiossa laskemaan. Tuleeko siis Yh-dysvalloista tulevaisuudessa esimerkiksi espanjankielisen tai aasialaisen väestön hallitsema maa?
    Henrikssonin mukaan näin tuskin käy ainakaan pian. Vaikka valkoisten osuus Yhdysvaltojen väestöstä laskee, he muodostavat vielä pitkään suurimman väestöryhmän.
    ”WASP-kulttuurin valta vähenee näennäisesti muttei murene kokonaan, sillä se integroi itseensä muita väestöryhmiä”, Henriksson arvioi.Varsinkin taloudellisesti ja koulutuksellisesti amerikkalaiseen yhteiskuntaan saumattomasti mukautuneen aasialaisen sekä espanjankielisen väestön vaikutusvalta kasvaa tulevaisuudessa. Sen sijaan mustan väestönosan tulevaisuuteen Henriks-son suhtautuu vähemmän optimistisesti.
    ”Mustat kohtaavat tuleaisuudessa isoja ongelmia. Heidän kulttuurinsa ei ole samalla tavalla bisnes- ja koulutusorientoitunutta kuin aasialaisten tai espanjankielisten, ja heillä on taakkanaan sosiaalisia ongelmia. Jos ajatellaan seuraavan 30-50 vuoden ajanjaksoa, mustien poliittinen painoarvo tulee vähenemään”, Henriksson ennustaa.

Juhana Rossi
Kuva: Annika Rauhala