28. huhtikuuta 2000
Teksti:

”Parempi vartin juoksu kuin homeen tuoksu” tiesi Ylioppilaslehti kertoa alkuaikojen Wartista.
    Ensimmäinen ”Akateemisen Vartinjuoksu” eteni ideasta toteutukseen 1950-luvun alun tempaushengessä alle kahdessa kuukaudessa. Nimimerkki Mänty-Hephaisto esitti Ylioppilaslehdessä 16.3.1951 akateemisen vartin juoksukilpailun järjestämistä esimerkiksi akateemisten mestaruuskilpailuiden yhteydessä. Ylioppilaslehti ja Helsingin yliopiston urheiluseura tarttuivat tuumaan, joka jalostui Suurtorilta Hesperian pesäpallokentälle juostavaksi katuviestiksi.
    Järjestäjät varmistivat yleisömenestyksen sijoittamalla viestin pesäpallon akateemisen Itä-Länsi-ottelun yhteyteen. Kaksitoistaosuuksisen viestin lähtöviivalle yliopiston edustalle ilmestyi 11 joukkuetta. Viestiä leimasi koko matkan lievä kaaos. Liikennettä ohjanneet poliisit eivät olleet ajan tasalla, ja juoksijat joutuivat autojen sekaan, kunnes poliisiauto alkoi aukoa heille tietä.
    Ankkuriosuus Hesperian kentän 200 metrin radalla meni vähäisten toimitsijavoimien vuoksi sekamelskaksi – miehiä juoksi ympäri kenttää molempiin suuntiin. Viestin voitti Merisotakoulu. Vartille ominainen hupailuhenki pilkahti pelikortein koristautuneen VSO:n bridgekerhon ja röyhelöt kaulassa tuttipulloa kuljettaneen EPO:n kapaloseuran asuissa.
    Kaikkine kommelluksineenkin Wartti sai suopean vastaanoton, joka innosti järjestäjät yrittämään uudelleen keväällä 1952. Viestin osallistujamäärä kaksinkertaistui. Naiset juoksivat Hesperian kentällä puoli varttia Itä-Länsi-viestiä.
    Ylioppilaslehden nimimerkki Piikki pohtikin jo, että ”ehkäpä siitä aikaa myöten kehittyy keväinen ’tapaus’, josta puhutaan ja josta kaikki saattavat hyvällä omalla tunnolla käyttää urheilutilaisuuden nimeä”.
    Wartti olikin 1950-60-luvuilla ensisijaisesti urheilullinen katuviesti. Huumoriaineksia oli vaihteleva määrä höysteenä, mutta pääosassa oli kilpailu voitosta. Ylioppilaslehti kertoi 13.5.1955 ”mukana olleiden, niin yleisön kuin urheilijoidenkin, saaneen viettää varsin miellyttävän tuokion sekä kovien kamppailuiden että huumorin tarjoaman särpimen kera”.
    Huumori rakentui Wartin alkuvaiheissa erilaisten maalipaikalla esiintyneiden kokoonpanojen varaan. Retuperän WBK oli usein nähty vieras Wartissa. Vuonna 1958 ”musisoi yleiseksi tyydytykseksi sudeettisavolaisia lauluja” Valski-Veikot – Spede-Pertti Pasanen, Pentti Nevanlinna, Pikkis-Matti Kuusla ja Herman de Jong.
    Nauruhermoja kutkutti myös ankkuriosuuden tahaton komiikka. Toimitsijoiden ja varsinkin yleisön oli vaikea pysyä jyvällä viestin kulusta Hesperiassa, kun ahdasta rataa kiersi parikymmentä ankkuria. Aikansa tuskailtuaan järjestäjät kyllästyivät epäjärjestykseen ja valitsivat uudeksi maalipaikaksi Eläintarhan, jonka hiilimurskaa kiertävien ankkurien seuranta onnistui säntillisesti.
    Wartti pysyi 1970-luvun alkuun asti osallistujamääriltään suhteellisen pienenä tapahtumana.
    Vuonna 1971 Warttiin osallistui 39 joukkuetta. Yleisöä oli hyvän sään sattuessa moninkertainen määrä juoksijoihin verrattuna. Liikunta ei vielä kuulunut riviopiskelijoiden ykkösharrastuksiin. Opiskelijoiden etujoukot olivat jo hyvin edustettuna: muun muassa Ilkka Kanerva kiidätti SYL:n joukkueessa pääsihteerin salkkua.

Rauhan ja edistyksen nimissä

Nykyisen perusmuotonsa Wartti sai 1971. Järjestelyistä vastannut yliopiston liikuntatoimisto laittoi viestinviejät kiertämään Kaivonpuiston, jolloin myös maalipaikka siirtyi Senaatintorille. Muutos toi Wartin lähemmäksi opiskelijoita. Samaan aikaan osunut kuntoilun suosion nousu näkyi nopeasti 1970-luvulla Wartin joukkuemäärissä. Sadan viestiryhmän raja ylittyi 1976, ja kasvu jatkui vuodesta toiseen.
    Osallistujaryhmien nimet muuttuivat kuivan virallisista vähitellen opiskelijahuumorin enemmän tai vähemmän loistokkaiksi kukkasiksi. Vuonna 1971 mukana olivat muun muassa Etelä-Ontarion Nänninveikot ja Karjalan Naisten Suojelijat. Neljä vuotta myöhemmin Varttiin osallistuivat vajaan sadan muun ryhmän ohella Siltavuoren ydinpamaus ja Mäntyharjun reissumiehet.
    Pääosa joukkueista tyytyi kuitenkin edelleen asiallisiin nimiin. Ajan opiskelijapoliittinen henki pelkistyi taistolaisen Sosialistisen opiskelijaliiton spartakiadijoukkueen konstailemattomassa nimessä.Yliopiston liikuntatoimisto piti politiikan ja vanhahtavan kirjoitustavan ottaneen Wartin erillään läpipolitisoituneella 1970-luvulla. Esillä oli korkeintaan kuntoliikunnan ideologia.
    Wartin siirtyminen läpeensä politisoituneen Opiskelijoiden liikuntaliiton vastuulle 1976 antoi tapahtumalle väistämättä kunnon ruiskeen punaväriä. Opiskelijaradikalismin kukkeimmat vuodet olivat jo takana, mutta iskulauseet olivat edelleen käypää tavaraa.
    Kevään 1976 Wartti juostiin nasevasti ”kestävän rauhan, turvallisuuden, yhteistyön ja yhteiskunnallisen edistyksen puolesta”. Seuraava Wartti juostiin yya-laisessa luottamushengessä lokakuun vallankumouksen ja Suomen itsenäisyyden kunniaksi. Oikeaoppineisuuden kruunuksi Moskova-vetoisen kansainvälisen opiskelijaliiton IUS:n liikuntakasvatus- ja urheiluosaston johtaja tshekkoslovakialainen Ivan Vejlupek osallistui näkyvästi Wartteihin 70-luvun lopulla.
    Poliittisista iskulauseista huolimatta pääosa warttilaisista taisi sittenkin olla liikkeellä huvin vuoksi. Ylioppilaslehden mukaan 1979 juoksijoita löytyi joka lähtöön:
    ”Kun lähtölaukauksen aika koitti, oli Senaatintorilla nähtävissä koko opiskelijamaailman kirjo: paikalla oli arkoja, tulevaisuudestaan ja omista kyvyistään epävarmoja opiskelijoita, oli entisajoille tyypillistä itsevarmuutta, osin pöyhkeyttä, oli tiedostamatonta ja tietoista opiskelijaa, oli tavallisia opiskelijoita ja opiskelijaliikkeen johtopaikoilla olevia.”
    Vuonna 1980 Wartin tunnuksena oli ”rauha, tiede ja urheilu” ja itse juoksun teemana ”olympialaiset turvattava – boikotti tuomittava”. Yhdysvaltojen alullepaneman, myös toteutuneen Moskovan olympiaboikotin syynä oli Neuvostoliiton hyökkäys Afganistaniin. Samaa teemaa käsitteli myös ensimmäinen Warttiseminaari otsikolla: ”Olympialaiset ja kansainvälinen politiikka”. Seminaari jäi pysyväksi osaksi warttipäivää, toisin kuin 1980 järjestetty kulttuurikilpailu.
    Oikeaoppisuus ulottui joukkueiden nimiinkin. Wapaan Wartin voitti 1981 ”Polkuvoimalla ydinaseita vastaan” ja kaksi seuraavaa vuotta saman sarjan ensimmäiseksi ylsi ”Ydinaseeton Pohjola Nyt”.

Perä-Weikkoja ja muita peikkoja

Warttilaisten päävirta keskittyi 1980-luvulla entistä selkeämmin hauskanpitoon. Joukkueet saivat yhä mielikuvituksellisempia nimiä ja pukeutumisen merkitys korostui.
    Keväällä 1983 Warttiin osallistuivat Tyrvään Närhet, Katso ja nauti, Munakkaat, Raittius- ja urheiluseura Koivukylän Tuiske ja jo 70-luvulla mukana ollut Bullo-Beikot. Warttia kiisivät Keken turbottomat ja Agraarityttöjen markkinarako.
    Pikkutuhmissa jutuissa mentiin pian astetta rankempaan suuntaan: vuonna 1986 olivat mukana Siitossonnit, Yleiset Miehet, Siveät Sisaret ja Sörkan Ruusut. Perä-Weikkojen tukijoiden kannustusteksti samalta vuodelta – ”Weikoilta kun vilkkuu perä, muilta katoo juoksun terä” – kuuluu suorastaan suomalaisen urheiluriimittelyn klassikoihin.
    Ajankohtaisuus innoitti joukkueita 1980-luvulla yhä enemmän. Vuonna 1984 Wartissa kipittivät Kaalimaan kakarat. Seuraavana keväänä poplareihin, huopahattuun ja aurinkolaseihin verhoutunut VSO:n joukkue kuljetti viulukoteloa. Asun innoittajana oli virolainen pankkirosvo Raivo Roosna. Televisiossa aina hukassa ollut Viljokin löytyi Wartissa. Kukat ja mehiläiset pörräsivät Senaatintorilla vuonna 1985.
    Asujen ohella erikoiset viestikapulat ovat kuuluneet warttilaiseen itseilmaisuun. Erilaisia pulloja on kuljeteltu kapuloina lukematon määrä. Helsingin yliopiston lääkiksen naisilla oli mukanaan pääkallo 1990. SYL-tytöillä oli puolestaan viestikapulana ihkaelävä mies 1971.
    Tarina kertoo kuolleen hauen kiertäneen lukuisia Wartteja. Keväällä 1999 kapulana nähty sohva on toistaiseksi kapuloista kookkain. Vuonna 1987 viestinviejillä oli käytössään mikrotietokoneita, omatekoinen kaksipaikkainen sukellusvene ja kondomi kepin jatkeena. Kadetit olivat varustautuneet 1992 jotokselle raskaalla kenttäsingolla. Kurkut, makkarapötköt ja muut syötävät ovat myös Wartin jokakeväistä herkkua.
    Joukkueiden maskotteina on nähty vuonna 1986 poni ja vuohi vuonna 1999.Hupimielen voittokulku liittyy liikuntatapahtumien karnevalisoitumiseen: Suomi-Ruotsi-yleisurheilumaaottelun katsomoonkin ilmestyivät 1980-luvulla hassuihin asuihin sonnustautuneet kannattajat.
    Wartista tuli 1980-luvulla toinen vappu – ja vappuakin suurempi juhla varsinkin muualta Suomesta Warttiin matkanneille joukkueille. OLL:n haaveilemasta valtakunnallisesta Wartista olikin tullut 1980-luvulla täyttä totta. Vuonna 1981 Warttiin osallistui 2 000 opiskelijaa ja kaksi vuotta myöhemmin jo 4 000.
    Kasvaessaan Wartti kehittyi katuviestistä tapahtumaksi, jossa yhtyvät mielenkiintoisesti kilpailu ja parodia kilpailusta. Ilkka Malmberg äityi Ylioppilaslehdessä 12.5.1983 noposmaiseen maalailuun kuvatessaan ”nuoren demokratiamme vesojen” keväistä kirmaamista:
    ”Ei voi puhua tuhansien ja taas tuhansien koripallotossujen läpsytyksestä yli kotikaupunkimme äidinkasvojen, ei tämä on jutaa! Tämä on silminkantamattoman porotokan keväistä jutaa!”
    Eroa totiseen juoksukilpailuun korostivat 1980-luvulta lähtien toinen toistaan törkeämmät varaslähdöt. Keväällä 1992 juoksijat karkasivat matkaan peräti kymmenisen minuuttia etuajassa. Tulevien upseerien rintamastakaan ei ollut lähtöviivalla warttilaisten pidättelijöiksi. Ankkurit saivat kärsiä ensimmäisten juoksijoiden rynnistyksestä: neljännestunnin sijaan Wartti kestikin 20 minuuttia.

Pienessä ylikunnossa

Wartti säilytti asemansa huimaavan suosittuna kevätkarnevaalina 1990-luvun puoliväliin saakka. Sen jälkeen vetovoima on nuupahtanut. Saman kohtalon ovat kokeneet monet muutkin kuntoilutapahtumat. Suomi juoksee -viestikään ei saa liikkeelle läheskään yhtä suuria juoksijajoukkoja kuin 1980-luvulla.OLL on etsinyt tomerasti keinoja säilyttää Wartti virkeänä 2000-luvullakin. Se hakee edelleen sopivaa tasapainoa kilpailullisuuden ja karnevaalihengen välillä.
    Asujen näyttävyys on korostunut juoksuystävällisyyden kustannuksella erityisesti Senaatintorin sukkulaviestissä. Jo 1990 myös parhaiten pukeutuneet saivat palkinnon: ”Päivän parhaista asuista palkitut saivat palkinnoiksi lottokupongit. Kymmenen miljoonan markan jättipottia kyttää nyt joukko eläviä matkapuhelimia.” (IL 4.5.
    1990)Vilinää ovat Senaatintorille tuoneet myös katukoris ja -sähly. Perustuote, Kaivopuiston kierros, on kuitenkin edelleen Wartin kulmakivi.
    Oman viehätyksensä tapahtumaan tuo se, että samalla areenalla esiintyy jolkottelijoiden seurassa huippu-urheilijoita. Warttiin ovat osallistuneet muun muassa juoksijat Pirjo Vilmi (nyk. Häggman), Ari Paunonen, Eero Kytölä, Arto Bryggare ja Ville Hautala sekä hiihtäjät Marjo Matikainen ja Kari Härkönen.
    Mutta nopeinkaan juoksija ei pääse osuudelleen, ellei hän muista ottaa varaslähtöä huomioon vaihtopaikalle tullessaan.

Lähteenä on käytetty Ilta-Sanomien, Helsingin Sanomien, Iltalehden ja Ylioppilaslehden Wartti-juttuja.

Jouko Kokkonen
Kuva: OLL