Puoli viideltä aamulla pakkasta on reippaat kymmenen astetta. Kolme nuorukaista hilpaisee ilkosillaan Uudelta ylioppilastalolta kohti rautatieasemaa. Rautatientorin kautta reitti jatkuu Kaisaniemen puistoon.Puistossa kolmikko pälyilee aidan takana ennen kuin uskaltautuu Pitkälle sillalle. Silta on reitin pahin paikka, avoin ja suojaton. Vartiointiliikkeen mies ajaa ohi ja viuhahtajat viuhahtavat sillalta vasemmalle ja jatkavat ensimmäistä poikkikatua ympyrätalolle ja kohti kääntöpistettä, entistä elokuvateatteri Arenaa.
Arenan edessä he kajauttavat lehdenjakajille hymnin. Edessä on vielä paluumatka takaisin saunailtaan Uudelle ylioppilastalolle.
”Kymmenen yli viisi koputeltiin McDonald’sin edessä, mutta ne olivat viideltä sulkeneet. Mulla oli kengät jalassa ja kravatti kaulassa. Kravatissa oli solmioneulalla satanen kiinni, ja olisin halunnut hampurilaisen”, kertoo viuhahtaja Sami-Pekka Hirvonen, 21.
Reissu vei 35 minuuttia.
”Mikään ei päässyt jäätymään, mutta puutumaan kylläkin. Tunto hävisi käsistä. Ehkä tein karhunpalveluksen syntymättömille lapsilleni, jotka nyt saattavat jäädä syntymättä.”
”Hienointa oli tulla takaisin saunalle voitonriemuisena. Pahin hetki oli ehdottomasti se, kun oli jo saunassa ja tunto alkoi hiljalleen palata. Lauteilla joutui istumaan hetken hiljaa.”
Hetken mielijohteita
Viuhahdus on vähän tunnettu ja epävirallinen opiskelijakulttuurin osa-alue. Se on niitä harvoja opiskelijahörhöilyn aloja, jossa yliopisto-opiskelijat päihittävät teekkarit ja kunnolla.
Kelteisillään kirmailun tarkoitus on herättää pientä pahennusta julkisilla paikoilla – ja kerätä kunniaa erilaisilla viuhahdusarvosanoilla.
”Viuhahdus ei ole itsensäpaljastelua, vaan kyse on pikkuvittuilusta pikkusääntöjä vastaan. Se on kohtuullisen kiltti kannanotto, jonka tarkoitus on herätellä ihmisiä rajoittamaan vähän sääntöjen määrää”, Sami-Pekka Hirvonen filosofoi.
Jostain syystä laji kiehtoo enemmän miehiä kuin naisia, vaikka naisetkin viuhahtavat. Kemiaa opiskeleva Hirvonen on viuhahtanut kahdeksan kertaa. Ensimmäinen viuhahdus oli oman ainejärjestön Limeksen fuksisaunaillassa.
”Lähtö oli hyvin spontaani, olin hyvässä vauhdissa punssikilpailujen jälkeen ja koossa oli sopivan henkinen porukka. Suoritin heti laudaturin”, Hirvonen kertoo.
Saunailta oli Idalla eli Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan HYY:n saunalla Pohjois-Haagassa.
Idan approbatur-arvosana on saunan ympäri viuhahdus, cum laude approbatur taas paikallisen ostoskeskuksen kaljakuppilasssa käynti. Hirvonen viuhahti laudaturin Pohjois-Haagan asemalle. Kun viiden miehen porukka oli asemalle, juna purki valtavan lauman matkustajia viuhahtajien ympärille. Viisi alastonta miestään päätti piiloutua: he sulloutuivat puhelinkoppiin.
Alastonta anarkiaa
”Olen viuhahtanut muutaman kerran ilman känniäkin. Humala on pikemminkin sivuseikka viuhahtelussa, sillä tietysti on kiva muistaa viuhahduksen vaiheet, jotta niillä voi jälkeenpäin rehennellä”, Hirvonen kertoo.
Hirvonen jää pohtimaan, onko hän hullu.
”Sitäkin kuulee. Hulluksi nimittelijät voivat olla vaikka vahingossa oikeassa.”
Hirvoselle on tärkeää päästä silloin tällöin rikkomaan sääntöjä ketään vahingoittamatta.PViuhahduksillakin on säännöt: viuhahdus alkaa saunasta ja koko matka pitää taittaa jalan. Suoritusta valvoo henkilö, joka on jo itse viuhahtanut kyseisen arvosanan tai on muuten luotettava. Idan erikoisuus on, ettei siellä on kenkäoptiota kuten keskustassa. Idalla juostaan paljain varpain. Pienet spontaanit teot kesken matkaa ovat sallittuja.
Paras viuhahdusaika keskustassa on sunnuntaiaamu neljän viiden aikaan. Vaikka silloin yö on hiljaisimmillaan, poliiseihin on varauduttava.
”Poliisin kanssa kannattaa harrastaa sivistynyttä väittelyä. Aluksi voi myöntää, että onhan tämä aika outo näky kaupungilla, mutta suututtamista on yritettävä välttää, jotta saisi jatkaa suoritusta.”
Hakaniemen reissulla Hirvosta vastaan tuli kolme poliisiautoa, mutta viuhahtajat eivät jääneet kiinni. Muutama vuosi takaperin arkkitehti-juristiopiskelijakaksikko kiikutettiin poliisikyydillä takaisin saunalle.
”Ja naisten iskemiseen tätä ei voi käyttää. Takaisin tullessa näkee naisten naamoilla inhon ilmeitä: pitikö tuokin käydä tekemässä. Mutta kyllä se on se arvoista.”
Pohjois-Haagassa Idalla Hirvoselta on vielä väittelemättä tohtoriksi. Tohtorin arvoon kuuluu kipaiseminen saunalta Pohjois-Haagan asemalle alasti ja matka junalla Helsinkiin. Sitten haetaan yksi kalja, juodaan se Helsingissä ja palataan junalla Pohjois-Haagaan. Vastaväittäjänä on junan konduktööri, koska matkalippu ei ole sallittu.
”Sen kun kehtaisi suorittaa, mutta pidätyksen riski on suuri”, Hirvonen pohtii.
Seuraavaksi Hirvonen suunnittelee täydentävänsä Savolaisen Osakunnan elokuvakerhon Viliminkippeiden väliin jääneitä arvosanoja eli karloja.Kolme karloa saa kiertämällä Kolmen sepän patsaan. Viisi karloa tienaa elokuvateatteri Studiolla Mikadon vieressä ja kahdeksan hölkyttelemällä Aleksia pitkin Sofiankadun Kino Engelille. Kuninkuusmatka, 12 karloa, on käynti Hakaniemessä Arenan edessä. Kaikkiin suorituksiin kuuluu karlojaisten hymnin laulaminen Bonanzan sävelellä.
Osa- vai munakunnat
Myös jäyhiksi väitetyt pohjalaiset harrastavat nakujuoksua. Etelä-Pohjalaisessa osakunnassa ja Pohjois-Pohjalaisessa Osakunnassa viuhahdetaan approssa kotitalo Bottan ympäri, cumussa eduskuntatalon ympäri ja laudaturissa Kolmen sepän patsaalle.
Myös Satakuntalaisessa Osakunnassa juoksuperinne voi hyvin: appro on Kampissa Satakuntatalon korttelin ympäri reittiä Lapinrinne-Lapinlahdenkatu-Malminrinne-Malminkatu tai toiseen suuntaan. Cumu on osakunnan tiloista Kolmen sepän patsaan ympäri ja takaisin.
Pohjalaiset ovat kuuluisia herrasmiesviuhahduksistaan: ajetaan Bottalta kelteisillään taksilla Kolmelle sepälle, viuhahdetaan sen ympäri, palataan taksiin ja Bottalle.
”Virallista suoritusta siitä ei saa, mutta onhan se sanalla sanoen tyylikästä”, Hirvonen kommentoi. Hän on itse savolaisia, mutta toivoo joskus saavansa kutsun pohjalaisten vuosijuhliin viuhahdusmielessä.
Satakuntalaisten huippuvuosi oli 1996, jolloin Kampista Kolmelle sepälle kirmaili kymmenen miestä. Viime vuonna saman suoritti vain yksi rohkea.
Lääkärit ilman rajoja
Lääketieteen opiskelijat suorittavat viuhahduksillaan Medioman arvosanoja approsta tohtoriin. Medioma on lääkisläisten saunatila Ruskeasuolla Paraistentiellä.
Appro on helppo, on vain kierrettävä Medioman rakennus.
”Kun on saunailta, niin joku viuhahtaa”, kertoo Lääketieteenkandidaattiseuran isäntä Juho Murtomäki. Neljännen vuosikurssin opiskelija Murtomäki on itse suorittanut pariin otteeseen Medioman eximian eli käynyt Mannerheimintien loppupään 24 h Carrollsilla Clubburgerilla.
”Cumussa kipaistaan Manskun Teboilille ostamaan jotakin, yleensä patukkaa”, Murtomäki kertoo.
”Eximian yöpalalla ei hirveän moni, ehkä 15-20 vuosikurssilta pitkin lääkisaikaansa, mutta moni tyttökin on sen suorittanut.”
Laudaturissa täytyy körötellä kympin ratikalla yksi pysäkinväli.
”Suoritus on hankala lähinnä siksi, että kuskit eivät yleensä suostu ajamaan sellaisella lastilla. Kun itse olin seuraamassa suoritusta, poliisit tulivat paikalle. Kuski vaati pidätystä, mutta poliiseilla oli yllättäen parempaa tekemistä ja he vain valvoivat, että känninen jätkälauma pääsi takaisin saunaan.”
Murtomäki muistelee innolla lääkisläisten kuuluisinta viuhahdusta: ”Tarina on tosi: Kerhohuoneistostamme Comasta lähti viiden pojan porukka uimaan mereen. Oli lämmin kevätilta, joten pojat päättivät lähteä koluamaan Eiraa ja päätyivät Venäjän suurlähetystön pihalle alasti.”
Jos haluaa nähdä viuhahtavan teekkarin, Otakaari Espoossa on paras paikka. Ainejärjestöistä etenkin Limes on kerännyt viuhahduskunniaa. Myös HYY:n Suomi juoksee -joukkue on aina silloin tällöin tempaissut tapahtumassa ja juossut öisillä maanteillä ilkosillaan.
Anna-Liina Kauhanen
Kuva: Annika Rauhala
