17. maaliskuuta 2000
Teksti:

Kaisu Luiro, 23, tunnustaa kuuluvansa niihin nuoriin aikuisiin, jotka saattavat työnteolla vetää itsensä jo nuorena ihan piippuun. Hän ei näillä näkymin hanki lapsia, vaan aikoo keskittyä uraansa.
    ”Oma valinta tämä on, ei mun mikään pakko olisi missään putkessa olla. Haluan todella tehdä kansainvälisen tason huippututkimusta, enkä tajua, missä välissä voisin hankkia lapsia.”
    Kaisu opiskelee kolmatta vuotta lääketieteellisen tiedekunnan tutkijalääkärikoulutusohjelmassa. Hän suorittaa samaan aikaan sekä normaalia lääkärintutkintoa että tekee professori Leena Palotien ja dosentti Anu Jalangan tutkimusryhmässä väitöskirjaa neurobiologiasta, Battenin taudista.
    ”Se on kehitysvammaisuuteen, sokeuteen ja lopulta kuolemaan johtava vakava aivovauriotauti, jossa hermosolut, aivosolut, tuhoutuu.”
    Lääketieteen opintoja on aamukahdeksasta kolmeen, jonka jälkeen hän suuntaa laboratorioon, jossa vierähtää jopa iltakahdeksaan.
    ”Minusta yhden ihmisen ei tarvitse saada kaikkea. Jos mulla olisi ura ja mies ja lapsi – niin sanotun täydellisen elämän elementit – niin olisiko oikein lapsille, että ne näkee äitiä kaksi tuntia illalla. Ei lapset osaa arvostaa sitä, että äiti on dosentti tai professori, vaan ne arvostavat aikaa.”
    Kaisulla on varsin realistiset ja maanläheiset käsitykset lastenkasvatuksesta ja siitä, millainen on hyvä lapsuus. Hän katsoo, ettei ehkä pysty sellaista tarjoamaan lapsille.
    ”Omilla vanhemmillani oli aikaa meille lapsille, enkä haluaisi, että lapseni joutuisivat tyytymään vähempään siksi, että olen urani suhteen kunnianhimoinen. Jos omassa projektissani päättäisin pitää parin vuoden hoitovapaan, niin kyllä joku toinen olisi sen tutkimuksen jo tuolla maailmalla tehnyt.”

Aikataulutettu elämä

Kaisun elämä on periaatteessa valmiiksi aikataulutettu kolmekymppiseksi saakka. Lääkäriopinnot vievät kuusi vuotta, jonka jälkeen yliopisto tarjoaa kahden vuoden rahoituksen, jolla väitöskirja viimeistellään.
    ”Olisinko 26-vuotias, kun valmistun. Toivoisin, ettei väitöskirjaan menisi edes kahta vuotta sen jälkeen. Sitten täytyy miettiä, ryhdynkö tutkijaksi vai kliinikoksi. Nyt tutkimus vetää enemmän.”
    Valmistumisen jälkeen on tiedossa vielä kahden vuoden eurokoulutus: puoli vuotta terveyskeskuksessa ja puoli vuotta sairaalassa ja vielä vuosi jommassa kummassa – ja mahdollinen erikoistuminen, joka vie vuosia.
    ”Erikoistuvan lääkärin homma on raskasta, enkä ymmärrä, kuinka he selviävät perhe-elämästä. Erikoistuvat esimerkiksi usein hoitavat päivystykset: perjantai ollaan tavallisesti töissä ja neljältä alkaa päivystys, joka kestää maanantaiaamuun.”
    ”Ehkä jonain aamuna herään ja mulle valkenee, ettei tämä tutkimus olekaan niin tärkeää ja haluan perheen nyt.”

Anna-Liina Kauhanen