17. maaliskuuta 2000
Teksti:

Anna Kokko, 28, on sosiologian jatko-opiskelija ja mukana Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin valtakunnallisessa Venäjän ja Itä-Euroopan tutkimuksen tutkijakoulussa. Hän tutkii Viron maaseudun väestön arkea ja selviytymiskeinoja 1990-luvulla.Aviomieskin on tutkija ja tekee väitöskirjaa ympäristöoikeudesta, mutta nyt molemmat ovat vetäneet työkiireiden käsijarrusta: perhe Kokko odottaa esikoistaan, jonka laskettu aika on heinäkuussa.
    ”Vielä en halua tehdä liikaa tulevaisuudensuunnitelmia, mutta joka tapauksessa haluaisin olla läsnäoleva äiti. Aivan pienen lapsen vieminen päiväkotiin ei houkuta. Ainakin pidän kaiken mahdollisen äitiysloman ja mieheni pitää isyysloman ja yhdistää siihen vielä kesälomansa”, Anna Kokko pohtii.
    Hän ei ymmärrä sitä, että monet vanhemmat raaskivat tinkiä valloittavasta ajasta omien lastensa kanssa ja asettaa työn kaiken edelle.
    Tutkimustyö aiheuttaa omat ongelmansa perheen perustamiselle.
    ”Minullakin on erillisrahoitusta, joka päättyy vuoden lopussa. Onneksi saan siirrettyä Suomen Akatemialta ensi syksyksi tarkoitetun palkkarahan myöhemmäksi, mutta tarvitsen myös uutta rahoitusta.”
    ”Apurahakierre, joka on monelle tutkijalle ainoa realistinen vaihtoehto, on naiselle epäedullinen lasten hankkimisen kannalta.” Apuraha ei ole palkkatuloa, eikä sitä näin ollen lasketa äitiyspäivärahan ansiosidonnaisuuteen.
     Moni yllättyykin, kun joutuu tyytymään äitiyspäivärahan ja vanhempainrahan perusosaan. Perusvanhempainraha on 60 markkaa päivässä, mutta esimerkiksi 120 000 markan vuosituloilla päiväraha on noin 250 markkaa.
    ”Sinänsä on aivan ihanteellista tehdä tutkijantyötä: esimerkiksi raskausaikana voin nukkua rauhassa pidempään ja vastaavasti tehdä töitä myöhään iltaan, jos silloin on ollut enemmän energiaa.”
    Tulevaa elämänmuutosta silmälläpitäen Kokko on hiljalleen karsinut työmääräänsä. Hän sanoi ei kiinnostavan luentosarjan pitämiselle ensi kesänä ja luopui muutamasta opintomatkasta ulkomaille.

Ruuhkahuippu on jo ohi

Vaikka molempien tutkijoiden työ on kiinnostavaa ja työhön voisi käyttää kaiken aikansa, lapsi tuntuu juuri nyt tervetulleelta.
    ”Kaksi vuotta sitten elämässämme oli ruuhkahuippu: valmistuimme molemmat samassa kuussa, olin peräkkäin kolmessa pätkätyössä, siirryin tutkijaksi, hankimme ja remontoimme isomman asunnon ja otimme lainaa, menimme naimisiin ja olimme häämatkalla.”
    ”Jos kaiken tämän lisäksi olisin ollut raskaana, ei uuden perheenjäsenen odotukselle olisi jäänyt sen ansaitsemaa aikaa. Nyt on sellainen olo, että on mahtavaa, kun voin keskittyä raskausaikaan.”
    Pariskunta on pohtinut, millaisen lapsuuden ja millaisia arvoja haluaisivat lapsilleen antaa.
    ”Luonnon kunnioittaminen, toisten ihmisten huomioon ottaminen ja suvaitsevaisuus ovat meille tärkeitä. Arvoja voi avata matkustamalla ja kertomalla erilaisista elämän ilmiöistä, juttelemalla ja kuuntelemalla, vastaamalla lapsen kysymyksiin. Ja tämä vaatii aikaa.”
    Kokko ei haluaisi lapsilleen tavaramaailmaa; yhdessäolo on tärkeämpää kuin barbiarmeija.
    ”Esimerkiksi kännykkää voi pitää nykyisen perhekeskustelun ikonina. Kännykän avulla sekä vanhemmat että lapset voivat joustaa sopimuksista. Pirauttamalla puhelimeen voidaan perua sovittuja tapaamisia ja selitellä myöhästymisiä – ja selityksiähän aina löytyy. Yhteiskunnallisesti on iso kysymys, jos vanhemmat ja lapset eivät voi luottaa siihen, mitä on yhdessä sovittu.”

Anna-Liina Kauhanen