03. maaliskuuta 2000
Teksti:

Uudistus mullistaisi upseerikoulutuksen

Varma leipä on perinteisesti ollut upseerin ammatin parhaita houkuttimia. Parin vuoden kuluttua sotilaan leipä on pieninä palasina, jos pääesikunnan asettaman työryhmän esitys uudesta kolmivaiheisesta perustutkintomallista toteutuu.
    Uusi malli, joka toki on vasta ehdotus, yhtenäistäisi upseerikoulutuksen. Sen mukaan jako opisto- ja korkeakoulutasoiseen upseerikoulutukseen poistuisi, ja kaikki upseeriksi koulutettavat kävisivät läpi saman peruskoulutuksen.
    Työryhmän keskeisiä perusteluja uudistukselle ovat olleet tarve nuorentaa kouluttajia ja toisaalta tuottaa nuorta ammattitaitoista reserviä. Näistä syistä malli rakentuu eripituisille määräaikaisille palvelussuhteille.
    Uudistetun upseerin koulutusohjelman vuosittainen aloitusvahvuus olisi runsaat 400 opiskelijaa. Kaikki suorittaisivat vuoden mittaisen upseerin peruskurssin, minkä jälkeen puolet nimitettäisiin viiden vuoden määräaikaiseen virkaan kouluttajantehtäviin. Noin puolet aloitusvahvuudesta jatkaisi opiskelua upseerin alemmassa korkeakoulututkinnossa.
    Edelleen noin puolet alemman korkeakoulututkinnon suorittaneista nimitettäisiin kymmenen vuoden määräaikaiseen virkaan, ja he siirtyisivät joukko-osastopalvelukseen. Loput eli noin 100 henkilöä jatkaisi opintojaan ylempään korkeakoulututkintoon, joka johtaisi puolustusvoimien vakinaiseen virkaan.
    Upseereiden edunvalvontajärjestö Upseeriliitto on suhtautunut uudistusehdotukseen jyrkän kielteisesti.
    ”Upseerin ammatti on kutsumusammatti. Kuka nuori haluaa lähteä kokeilemaan ammattiin, josta voi viiden vuoden jälkeen saada potkut?” Upseeriliiton puheenjohtaja, everstiluutnantti Pekka Kouri kysyy. Kouri muistuttaa, että upseerikoulutus uudistettiin vasta viisi vuotta sitten. Tuolloin kadettikoulu muuttui kolmivuotisesta nelivuotiseksi, ja upseerin tutkinnosta tuli ylempi korkeakoulututkinto.
    ”Uudistus veisi sen arvostuksen, jonka tutkinto on nyt muiden korkeakoulututkintojen rinnalla saavuttanut”, Kouri sanoo. Hän ei usko parhaillaan lausuntokierroksella olevan uudistusehdotuksen toteuttamiskelpoisuuteen.

Se särmempi vaihtoehto

Sotilaiden korkeakoulussa opiskelija kasvattaaopiskelijan. Kadettikoulussa pidetään tiukasti kiinniperinteistä. Mutta niitä ei paljasteta siviileille.

Nopein ja havainnollisin tapa päästä perille kadettikoulun meiningistä on mennä mukaan kadettien ruokailutapahtumaan.
    On tarpeen puhua tapahtumasta, sillä syöminen tai ruokailu kuulostaisi liian arkipäiväiseltä. Ruokailutapahtumaan kulminoituvat upseeriksi opiskelun kolme kovaa koota: kadettikasvatus, kuri ja kohteliaisuus. Vaikka kuri ja kohteliaisuus sisältyvätkin kadettikasvatukseen, niitä on syytä erikseen korostaa. Onhan kyse ammattisotilaiden koulutuksesta sisäoppilaitoksessa.On helmikuinen perjantai Santahaminan saarella. Ensimmäisen vuosikurssin opiskelijat marssivat kurssin vanhimman johdolla oppitunnilta ruokalaan tasan kello 11:ksi.
    Pöytiin ei lompsita noin vain, vaan ne täytetään järjestyksessä. Kurssin vanhin huutaa kuhunkin pöytään mahtuvan määrän opiskelukavereitaan, jotka odottelevat jonossa ruokalan aulassa. Nopea päässälaskutaito olisi eduksi, muuten käy niin kuin kadetti Mobergille. Hän käskee yhteen pöytään yhden kadetin liikaa – pöydässä on jo joukko toisen vuosikurssin kadetteja.
    ”Eikö Moberg osaa laskea? Ei mene vahvasti, Moberg”, toisen vuoden kadetit sanovat.
    Mobergista näkee, että nyt kadettikasvatus ottaa koville. Huulet viivana, rivakoin kädenliikkein hän ohjaa ylimääräisen opiskelukaverinsa toiseen pöytään.
    Seuraavaksi haetaan ruoka linjastosta pöytäkunta kerrallaan. Luvan istuutua kadetit saavat vasta, kun koko pöytäkunta on valmis ja pöydän kummassakin päässä istuvat vanhemmat kadetit ovat antaneet luvan. Olkaa hyvä!
    Kadettikoulussa opetettaviin hyviin tapoihin kuuluu, että ensimmäisen vuoden opiskelijat esittäytyvät vuorollaan pöydän päässä istuville esimiehilleen.
     ”Herra kadetti, olen kadetti Ristimäki, palvellut panssariprikaatissa ja kotoisin Tampereelta”, kadetti Ristimäki sanoo.
    Myös aterian nauttimiseen kiinnitetään huomiota. Jos ruokana on keittoa, lautasta kallistetaan sievästi itsestä poispäin. Tietenkin siksi, ettei ruokaa vahingon sattuessa pääse valumaan syliin.
    Perunoitakaan ei kuorita normaaliin tapaan, vaan pottu pidetään lautasella haarukalla kevyesti tukien samalla kun kuorta työstetään veitsen avulla pois. Miksi niin? Ettei tärkkelys tahmaa sormia, mikä puolestaan voisi aiheuttaa seuraavan normaalin refleksin eli sormien nuolaisun.
    Kadettien tapakasvatuksesta liikkuu hauskoja tarinoita. Jos esimerkiksi upseerin daamilta sattuu seurueessa karkaamaan pieru, upseerin on anteeksipyynnöllä otettava syy niskoilleen. Nykykadetit eivät tällaista ohjesääntöä tosin myönnä tuntevansa. Ehkä kohta poistettiin opetuksesta neljä vuotta sitten, kun ensimmäinen nainen aloitti opiskelun kadettikoulussa. Olisihan hassua, että naisupseerin pitäisi pahoitella poikaystävänsä tai aviomiehensä porsastelua.
    Kadettien ruokailutapahtuman hillitty charmi särkyy vasta aivan lopussa, mutta se ei ole ensimmäisen vuoden opiskelijoiden syy. Eräs toisen vuosikurssin kadeteista kaivaa esille nuuskavehkeet ja, hyi, tuuppaa valtavan biitin ylähuulensa alle.
    Mutta hänelle kukaan ei ole huomauttamassa, sillä vanhempia opiskelijoita Santahaminassa on vähän. Ilma- ja merisotalinjan opiskelijat ovat aikoja sitten häipyneet erikoiskouluihinsa, ja maavoimien kaksi vanhinta kurssia ovat aselajikoulutuksessa eri puolilla Suomea.

Jokainen vastaa jostakin

Toisen vuoden kadetin näyttämä huono esimerkki lienee harvinaista, sillä juuri toisen vuosikurssin harteilla on koko kadettikoulun neljän vuoden koulutusputken ehkä vastuullisin ja vaativin tehtävä: kadettikasvatus.
    ”Se on sitä, että seuraamme nuorempien käytöstä jatkuvasti. Tarkoitus on, että ensimmäisenä vuonna he oppivat hyvän käytöksen automaattiseksi. Ensi syksynä heidän pitää taas pystyä kasvattamaan uudet kadetit”, sanoo 22-vuotias Tom Malmström.
    Helsinkiläinen Malmström haki kadettikouluun pian armeijasta päästyään. Hän sanoo viihtyneensä varusmiespalveluksessa, ja kun kauppakorkean ovet eivät auenneet, oli valinta selvä.
    Vastuu painaa, toisen vuoden kadetit kertovat, mutta sen kantamista harjoitellaan varsin konkreettisella tavalla heti ensimmäisen vuoden ensimmäisestä päivästä. Jokikinen kadetti vastaa jostakin: biljardipöydän kunnosta, postinjakelusta, siivouskomerosta tai käytävänpätkän siisteydestä.
    ”On ihme, jos pystyy täysin välttymään ylimääräisiltä tehtäviltä”, Malmström sanoo.
    Monenkirjavien vastuiden ohella kadetti saa vuorollaan toimia kurssin vanhimpana, päivystää ja myydä olutta Kadettikellarissa, kadettien ikiomassa baarissa. Tämän kaiken lisäksi kadetti tietenkin opiskelee. Ja luennoille on pakko mennä.
    Miten tästä kaikesta voi suoriutua? Olemalla motivoitunut ja sietämällä hieman painetta. Sitä paitsi päivässä ehtii paljon, kun sen aloittaa tarpeeksi aikaisin – tämä tiedoksi siviilipuolen opiskelijoille.
    Ensimmäisenä vuonna kadetin silmät aukeavat tasan kello 6, paitsi maanantaisin, jolloin riittää, kun on ilmoittautunut vahvuuteen puolta tuntia ennen ensimmäistä luentoa.
    Herrasmiesten ja -naisten koulussa ei herätetä karjumalla tai summerilla vaan elävällä torvimusiikilla. Kultakin aloittavalta kurssilta valitaan neljä signalistia, joiden tehtävänä on soittaa herätysfanfaari vuoden ajan.Signalistin toimi on muuten ainoa, joka tuo pienen helpotuksen muuten varsin säänneltyyn ja pakolliseen päiväohjelmaan: signalistien ei tarvitse osallistua aamuliikuntaan.
    Kolmisointu soi kadettikoulun kivisillä käytävillä pehmeästi, mutta Tom Malmströmin mukaan torven äänestä ei oikein osannut ensimmäisenä vuonna nauttia, ei varsinkaan ”simppukautena”. Kadettilupausta edeltävän, kolmen ensimmäisen opiskelukuukauden nimi on pahaenteinen, eivätkä epäilyksiä hälvennä kadettien salamyhkäiset kommentit.
    ”En voi kertoa kaikkea, mitä siihen liittyy, koska minulla on velvoitteita yhteisöä kohtaan”, Malmström sanoo.
    Simputuksesta ei hänen mukaansa kuitenkaan ole kyse, ennemminkin luonteen vahvistamisesta.
    ”Simputus on ankarasti rangaistavaa. Mutta voihan joku tietysti pitää simputuksena sitä, ettei saa syödä vapaasti. Kyllä täälläkin jotkut ovat kriittisempiä kuin minä.”
    Malmströmin maininta ”velvoitteista yhteisöä kohtaan” kertonee kadettien tiiviistä yhteishengestä ja uskollisuudesta koulun perinteitä kohtaan. Toisin kuin muissa korkeakouluissa, kadettikoulussa perinteet elävät ja niitä kunnioitetaan. Ne on koottu tarkoin varjeltuun parikymmensivuiseen monistenippuun nimeltä Kadettikoulun perinteet.
    ”Siinä on muun muassa käyttäytymistapoja ja rakennusten ja esineiden historiaa.”
     Tämän enempää kadetit eivät suostu salaisesta vihkosestaan kertomaan.

”Tasapainoisia ihmisiä”

Oli simppukausi mitä oli, ainakaan se ei ole syy, joka saisi kadettikouluun päässeitä joukolla keskeyttämään opintojaan.
    Koulun johtajan, eversti Lasse Otrasen mukaan keskeyttäjät voi jakaa kahteen ryhmään: lentäjiin, jotka lähtevätkin Finnairille sekä muihin, jotka ilmoittavat, ettei sotilasammatti sittenkään ole heidän tulevaisuudenalansa. Näistäkin suurimmalla osalla on tiedossa toinen opiskelupaikka.
    Kurssin vahvuutta täydennetään pääsykokeissa varasijoille selvinneistä ensimmäisen kuukauden aikana.
    Sotilaan ammatti vaikuttaisi edelleen olevan kutsumusammatti. Viime vuonna pääsykokelailla teetetty rekrytointikysely paljasti, että noin kolmannekselle hakijoista kadettikoulu oli ainut vaihtoehto. Kadettikoulun lisäksi johonkin muuhun oppilaitokseen hakeneista 80 prosenttia ilmoitti valintatilanteessa kallistuvansa sotilaskoulutuksen puolelle.
    ”Kutsumusammatista ollaan kuitenkin menossa kohti ammattia ammattien joukossa”, Otranen sanoo.
    Hän perustelee käsitystään nuoren upseerikunnan kriittisyydellä. ”He asettavat vaatimuksia työnantajalle. Pelkkä halu palvella puolustusvoimissa ei enää riitä syyksi tulla töihin.”
    Hakijamäärät ovat parinkymmenen viime vuoden aikana olleet kolmensadan luokkaa. Kursseille on hyväksytty noin joka kolmas hakija. Otrasen mukaan pääsykoe seuloo opiskelijoiksi sellaisia nuoria miehiä ja naisia kuin puolustusvoimat tarvitsee: ”Tasapainoisia ja vastuuntuntoisia ihmisiä, joilla oma elämä on hallinnassa.”
    Ainakin toistaiseksi kadettikouluun on riittänyt hyviä hakijoita, eikä sisäänpääsykriteereistä ole tarvinnut tinkiä, Otranen sanoo.
    Keskivertokadetti on taustaltaan Tom Malmströmin kaltainen: takana ylioppilastutkinto arvosanalla cum laude tai magna sekä reserviupseerikoulu arvosanalla hyvä. Valinta kurssille ratkeaa kuitenkin kolmipäiväisessä monipuolisessa soveltuvuuskokeessa, joka järjestetään Santahaminassa.

Kuri pettää perjantaina

Soveltuvuuskoe seuloo kadettikouluun motivoituneita ja isänmaallisia nuoria, ja opiskelu perustuu kolmeen kovaan koohon, mutta siitä huolimatta pitää muistaa opiskelijoiden olevan aivan tavallisia nuoria.
    Niinpä perjantai-iltapäivänä sotilastekniikan tunnilla luentosalissa käy melkoinen kuhina.
    Sotilastekniikan opettaja, yliopistomaailmasta maanpuolustuskorkeakouluun siirtynyt tekniikan lisensiaatti Antti Rissanen ei voi olla huomaamatta, että lähestyvä viikonloppu kiinnostaa toisen vuosikurssin kadetteja enemmän kuin pulssidoppler-tutkan toimintaperiaate. Osa kadeteista keskittyy tappamaan aikaa lukemalla kaunokirjallisuutta, pelaamalla ristinollaa tai muuten vain touhuamalla omiaan.
    ”Kadetit ovat keskimäärin kärsimättömämpiä kuin yliopisto-opiskelijat. Mutta se johtuu siitä, että kadeteilla päivät ovat pidempiä ja heillä on luentopakko”, opettaja Rissanen sanoo ymmärtävästi.

Ilkka Ahtiainen
Kuva: Milka Alanen