17. maaliskuuta 2000
Teksti:

Kalastajatorpan mattolaiturilla puhaltaa maaliskuun ensimmäisenä lauantaina hyinen merituuli. 46 naparetkitamineisiin sonnustautunutta nuorta virittelee kalastusvälineitään. Opiskelijoiden valtakunnalliset pilkkikilpailut ovat alkamassa.
    Polyteknikkojen kalaseuran Harri Huuskonen ja Antti Aromaa lähtevät kisaan leikkimielellä. Repuissa pilkottaa läjä Lapin kulta -tölkkejä, ja miehet kertovat rommiteen pitävän jäsenet lämpiminä.
    ”Tavoitteena on, että reput ovat jäältä palatessa kevyempiä kuin kisan alussa”, Huuskonen selittää.
    Valtaosa kilpailijoista on pääkaupunkiseudulla opiskelevia, kaukaisimmat vieraat tulevat Paraisilta. Suomen kalatalous- ja ympäristöinstituutin viisimiehinen joukkue valmistautuu koitokseen pakettiauton takana.
    Elmeri Elo
kertoo nopean ranneliikkeen olevan voiton avain.
    ”Eipäs kun helvetillinen kävely”, Jarmo Tuukkanen korjaa.
    ”Tuukkanen on luvannut tehdä tänään 150 reikää”, Elo naurahtaa.

”Päästäänkö me taksilla takas?”

Kilpailu julistetaan alkaneeksi. Osa pilkkijöistä lähtee juoksemaan kauas ulapalle, mutta useimmat poraavat reikänsä rannan tuntumaan.Tyylejä on monenlaisia. Paraisten Elo ja Tuukkanen kairaavat reikiä sellaisella vimmalla, että luulisi jään alta löytyvän öljyä. Miehet asettuvat tiukkaan etukenoon jalat harallaan. Kuluu viisi minuuttia: sintit reppuun ja juosten uutta avantoa poraamaan. Joukkue vaikuttaa selvältä ennakkosuosikilta.
    Polyteknikot istuvat suojaisessa paikassa rannan lähellä, jaloissa pyörii tyhjiä oluttölkkejä. Harri Huuskonen valittelee teeveden olevan melkein loppu. Kaikilla joukkueen jäsenillä on sentään saalista.
    ”Mun saalis on enemmän vahinko”, Antti Aromaa toteaa. Miehen edessä nököttää yksi viisisenttinen ahven. ”Kalat ovat epädemokraattisia.”Huuskonen sen sijaan nostaa ylös ahvenen toisensa perään, ja Aromaa rupeaa unelmoimaan menestyksestä.
    ”Älä huoli, et sä palkintopallille joudu. Ihmisellä, joka juoksee tuolla ympäriinsä reppu selässä, on todennäköisesti enemmän kalaa kuin meillä”, Huuskonen lohduttaa. Aromaa käy ottamassa huikan.
     Harri Huuskonen sanoo kisan ratkeavan, jos joku löytää isoissa parvissa liikkuvaa kuoretta eli norssia. ”Sitä saa kiskottua ylös ihan jään alareunasta parhaimmillaan semmoset viisi kiloa tunnissa. Ja niitä voi kalastaa kaljankin kanssa.”
    Kilpailuaikaa on vielä puolitoista tuntia jäljellä, mutta teekkareita kiinnostavat jo jatkot Uuden ylioppilastalon saunassa: ”Päästäänkö me taksilla takas?”
    Joku on saanut kylmässä kykkimisestä tarpeekseen ja lähtenyt tauolle: jäällä lojuu hylätyt pilkkivälineet, reppu sekä istuinalustana käytetty kaljakori.

Symbioosilla oma valmentaja

Harvoja naiskilpailijoita edustavat järjestäjäseura Symbioosin hallituksen joukkueessa pilkkivät Vilppu Välimäki ja Salla Suomensaari. He kertovat käyneensä tätä ennen pilkillä vain muutaman kerran.
    ”Mutta meillä on oma valmentaja”, Suomensaari hihittelee. ”Hän on näyttänyt parhaat paikat.”
    Joukkue on pukeutunut jätesäkeistä tehtyihin ampiaisasuihin. Näkyvyys ja hauskanpito ovat etusijalla, mutta tulostakin syntyy.
    ”Tähän mennessä ollaan saatu ahvenia, särkiä ja yksi simppu”, Vilppu Välimäki kertoo ja esittelee pientä, mutta julman näköistä kalaa kuvaajalle.
    Biologiaa opiskelevat symbioosilaiset intoutuvat pohtimaan pilkkimisen etiikkaa, kaloja kun ei viitsisi kiskoa ylös vain urheilun vuoksi.
    ”Jos tulee isompia, niin syön itse. Todennäköisesti kalat menevät kuitenkin biojäteroskikseen tai kavereiden koirille”, Vilppu sanoo.Samassa Vilpun siima menee sotkuun.
    ”Tästä valmentaja varoitteli. Tähänkö tämä nyt kaatuu?”
    ”Kun oltiin harjoittelemassa, koukku oli koko ajan sormessa”, Salla Suomensaari naurahtaa.

Kaljapullo kalapuntarissa

Lumipyry tihenee, kun kolmen tunnin kilpailuaika lähestyy loppuaan. Viimeiset pilkkijät juoksevat kaukaa ulapalta ehtiäkseen maaliin ennen kello neljää.
    Kalastajatorpan rannassa kylmästä kangistuneet opiskelijat vertailevat saaliitaan. Taskumatit kiertävät kädestä käteen. Symbioosin Salla Suomensaari tulee hiukan nolona kertomaan, että paljon ihailtu simppu olikin kiiski. Biologien lajituntemus kokee kovan kolauksen.
    Punnituspaikalla käy kuhina. Harri Huuskonen on kuljettanut yhtä saaliskalaa tyhjässä olutpullossa. Nyt hän haluaa, että sekin punnitaan.
    ”Ota se pois pullosta”, kehottaa tuomari.
    Huuskosella on kuitenkin parempi idea: ”Käytetään differentiaalilaskentaa. Mulla on tässä tyhjä olutpullo, punnitaan tämä ja vähennetään sen paino siitä pullosta, jossa on kala.”
    Henkilökohtaisen sarjan voittajaksi selviää ensimmäisen vuoden biologian opiskelija Mikko Heini. Symbioosin joukkueessa pilkkinyt Heini kiskoi jään alta yli kuusi kiloa kalaa. Isoista särjistä koostunut parvi ratkaisi voiton. Saalisämpärissä köllötteli myös päivän ainoa kuha.
    Voittajahaastattelussa Heini pidättäytyy tutulla tulosruutulinjalla.
    Miltä nyt tuntuu? ”Hyvältä.”
    Millä keinoilla voitto irtosi? ”Tuurilla ja taidolla.”

Holtiton ilotulitus

Paraisten joukkue on pettynyt tulokseensa. Yhteissaalis: 3,8 kiloa.
     ”Vituiks meni. Ekat kaksi tuntia olivat ihan hakuammuntaa, kotikenttäetu ratkaisi. Kaljaa kuluu tänä iltana”, Jarmo Tuukkanen manaa.
    Hyvässä maistissa olevat polyteknikot heiluvat holtittoman näköisesti pilkkivarikoksi muuntuneella parkkipaikalla.
    ”Järjestämme virallisen ilotulituksen”, Huuskonen tohottaa oluttölkki kädessään.
    Miehet ryhtyvät räiskimään pieniä Minutema-raketteja ilmaan.
    ”Ampukaa myötätuuleen”, kaikuvat ohjeet.
    ”Eihän nää lennä minnekään. Valmistaja saa kuulla kunniansa, kunhan tulee taas arkipäivä”, Huuskonen uhoaa.
    Tilanne näyttää vaaralliselta kissanpierujen suhistessa lumimyräkässä sinne sun tänne, mutta Antti Aromaa rauhoittelee väkijoukkoa. ”Ääh, eihän ketään ole edes vielä viety ambulanssilla pois.”
    Teekkarit ovat tyytyväisiä tulokseensa: ”Päästiin eroon rommista, Lappareita on vielä jäljellä.” Kalaa miehet saivat yhteensä noin kilon.

Ilkka Karisto
Kuva Ari Lahti