Kun missiltä kysytään, mitä mieltä hän on etnisten vähemmistöjemme tilanteesta, hän ei ole mitään mieltä tai ei osaa sanoa. Olen itsekin joskus erehtynyt päättelemään, ettei kauneuskuningattarien tarvitsekaan kuin olla kauniita. Mutta jos lapsikin tietää, mitä mieltä on, niin miten helvetissä missi ei tiedä. Oppineisuuteenkaan ei voine vedota, sillä kyllä vähemmän koulunpenkkejä kuluttaneet skinheadimmekin tietävät tarkoin, mitä mieltä he ovat.
Entä mihin katosivat vanhempien taidot piirtää tai laulaa? Mielipiteetkin katosivat heiltä samassa iskussa. Heidän lapsensa kyllä osaavat piirtää tai laulaa hoilottaa, mutta enemmän elämää opiskelleet ovat oppineet, että parempi on, kun ei kypsällä iällä ole ymmärtävinään mitään. Tai ainakaan puhu siitä julkisesti. Mistä tämä johtuu? Siitä, että he ovat niin sanotusti aikuistuneet. Älkää te aikuistuko.
Vuonna 2000 on epämuodikasta olla jotain mieltä jostain. Asiat on laitettu tärkeysjärjestykseen, eivätkä mielipiteet niillä listoilla juhli.
Jos Piia-Noora Kauppi puhuikin Helsingin Sanomien haastattelussa päänsä täyteen läpiä, puhui hän sentään sydämestään sen minkä oikeaksi tunsi. Sellaista on näinä aikoina helppoa arvostaa, vaikkei samoilla ajatuslinjauksilla olekaan. Nyt ainakin tiedän ketä äänestän vain pistoolin piippu ohimolla uhaten, jos sittenkään.On omituista, ettei edes poliitikoista yleensä ota selvää, mitä asiaa he olivatkaan ajamassa, vaikka puhetta riittää jokaiselle valveillaolominuutille.
Porvaristostakaan ei pysty puheiden perusteella erottamaan, onko kysymyksessä nyt äärioikeistolainen vai kirkuvanpunainen stalinisti, niin hyvin on heissä äänessä vallan hahmoton kieli.
Ihmiset yleensäkin rakastavat puhua ympäripyöreitä yhteisistä arvoista, vaikkei sellaisia todellisuudessa ole olemassakaan.Yritysjohtajat tahtovat toimitalojensa välittömään läheisyyteen alueet yksityiselle asumiselleen ja palveluilleen. Korkeat muurit nousevat hienostokompleksien ympärille, eikä sille alueelle köyhä päiväkävelyllään astu, ellei tahdo tehdä varvasrivistään seulaa vartijan luodeista. Harva kuitenkaan tohtii sanoa, jos sellaisesta unelmoi. Vaikka näkevät märät unensa tuosta ökyilijöiden Eldoradosta.
Daniil Harms oli suorapuheinen mies. Hän päätyikin Stalinin leireille. Yhtä kaikki, Harms valmisti listoja niistä asioista, joista joko piti tai ei. Te, joilla ei ole koskaan mielipiteitä mistään, voitte harjoitella seuraavanlaisella itsetutkiskelullisella kaavallaan:
”Mistä pidän? Naisista, Gogolista, kissoista, taikuudesta. Mistä en pidä? Työläisistä, lapsista, Tolstoista, korttipelistä.”
Nyt tunnette häntä jo hieman. Piditte hänestä tai ette, teillä on hänestä mielikuva. Sekin on nykyään paljon.
Tämä aika on täynnä näennäistä hienotunteisuutta. Se saastuttaa vähäpätöisimmätkin elämänalueet. Televisiot ja radiot ovat täynnä visailuja ja muuta ohjelmavirran täyttömaa-aluetta. Kulutat viisi tuntia tarjontaa, ja olet kuluttanut viisi tuntia tarjontaa.Mitään sinun ei tahdotakaan siitä saavan, ja virikkeet ovat tarkoituksellisesti vähissä. On vain yksi pieni ongelma. Se on tarttuvaa.
jarkko.martikainen@kolumbus.fi
Jarkko Martikainen
