Hei, me sensuroidaan!

T:Teksti:

Videolaki on hyvä asia. Videolaki suojelee Suomen lapsia. Ilman videolakia joku lapsi voisi nähdä videolta leikkaamattoman Pulp Fictionin, mistä aikuisetkaan eivät tutkitusti selviä ilman henkisiä vaurioita.
    Ilman videolakia kalliolainen divariyrittäjä Porno-Reiska voisi laillisesti myydä Henry Saaren ihmissuhdedraamoja yksinäisille sadetakkimiehille. Pornovideot eivät muuten ole kiellettyjä pornon takia. Ne ovat kiellettyjä, koska ne ovat videoita. Henryn hässiminen muuttuu sallituksi ja viattomaksi viihteeksi, kun sitä esitetään kaapelitelevisiossa, netissä tai hotellin pornokanavalla.
    Ilman videolakia sananvapaus olisi muutakin kuin merkityksetön pykälä Suomen perustuslaissa. Käytännön sananvapautta ei kuitenkaan pidä vaatia. Se olisi lasten turvallisuuden vastaista, suorastaan rikollista.
    Lasten etu on asia, josta holhouksen kohteet eli lapset ja elokuvanharrastajat eivät ymmärrä mitään, mutta josta lastensuojelulla ratsastavat mediapuritaanit tietävät kaiken.
    Videosensuuri sai alkunsa 80-luvulla, jolloin lain pääarkkitehteihin kuulunut Reino Paasilinna kierteli peruskoulujen vanhempainilloissa tarinoimassa köyhistä eteläamerikkalaisista perheistä, jotka myyvät lapsiaan tapettaviksi snuff-elokuviin. Voimme vain toivoa, että tämä kyseenalainen toiminta loppui videolain myötä.
    Urbaanimyytteihin kuuluvia snuff-produktioita ei ole ikinä julkaistu videolla Suomessa tai missään muuallakaan, mutta ”lapset & võkivalta” -tapauksissa ei koskaan voi olla liian varma.
    Tätä taustaa vasten on huolestuttavaa, että eduskunta on ottanut käsittelyyn lakiesityksen, joka merkitsisi videosensuurin loppua. Onneksi valveutuneet edustajat ovat hyökänneet innokkaasti kaikkia elokuvakulttuurin vapauttamisyrityksiä vastaan.
    Kristillisten Päivi Räsäsen mukaan tyyppiesimerkki videoiden aiheuttamista lasten hirmuteoista on viimevuoden kohu-uutinen lahtelaisesta 15-vuotiaasta raiskarista. Ennen raiskauksia hän kertoi katsoneensa joukkoraiskauspornoa.
    Eduskuntakeskustelu polkee yhä 80-luvun paniikinomaisella tasolla, paitsi silloin, kun se taantuu jonnekin pimeälle 70-luvulle. Keskustan Kari Myllyniemen mukaan ”se, että meillä suositaan väkivaltarikoksia filmeissä, saattaa johtua jopa meidän omien ministerien toimista”.
    Myllyniemi ottaa esimerkiksi Timo K. Mukka -filmatisoinnin Maa on syntinen laulu (1972), joka sisältää niin raflaavaa gore-mässäilyä, että edustaja ei pystynyt katsomaan sitä.
    ”Muutaman minuutin välein siinä joku hirtti itseään tai toista tai oli muuta väkivaltaa, mutta siitä huolimatta valtiovalta tämän palkitsi muka taiteen nimissä”, Myllyniemi kritisoi.
    Myllyniemellä oli tiukkaa sanottavaa myös elokuvataiteen uudemmista virtauksista.
    ”Jos eläimiä tapettaisiin jokaisessa filmissä yhtä paljon kuin ihmisiä, nykyään kymmeniä henkilöitä, eläinsuojelujärjestöt olisivat saaneet asian järjestykseen jo moneen kertaan. Kuka ajattelee ihmisten hyvää tässä asiassa?”
    Ei kai kukaan muu kuin avarakatseiset, kulturellit kansanedustajat. Jäämme odottamaan uutta sensuurilakia, jossa huomioidaan lasten lisäksi elokuvien päähenkilöiden hyvinvointi.

Eduskunnan keskustelua sensuurilaista:
www.eduskunta.fi/thwfakta/utavm/tmp/ptk_3_2000_ke_p_9.htm

Lauri Lehtinen & Heikki Valkama